Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dragon Quest III HD-2D -uusioversio saapuu marraskuussa – Dragon Quest I ja II seuraa perässä samanlaisen käsittelyn voimin ensi vuonna

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nikender
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Nikender

Uutis-, arvostelu- ja podcäst-ukkeli
Ylläpitäjä
Pitkään hiljaiseloa elänyt Dragon Quest III -uusioversio sai uutta pelikuvaa sekä julkaisupäivän.

Dragon Quest III HD-2D Remake julkaistaan Switchille, PlayStation 5:lle, Xbox Series S|X:lle ja PC:lle 14. päivä marraskuuta kuluvaa vuotta. Samalla paljastui samanlaisesta 2D-HD-puusta veistetty Dragon Quest I & II HD-2D Remake, jonka on puolestaan määrä ilmestyä ensi vuoden aikana.

Dragon Quest on japanilaisen Enixin, sittemmin Square Enixin perinteikäs vuoropohjainen roolipelisarja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin alun perin Japanissa 8-bittiselle Famicomille vuonna 1986 sekä Pohjois-Amerikassa NES:lle nimellä Dragon Warrior vuonna 1989. Euroopassa Dragon Quest nähtiin ensimmäistä kertaa vasta PlayStation 2:lle ilmestyneen kahdeksannen osan myötä vuonna 2006.

Sarjan parissa on työskennellyt lukuisia pelialan legendoja, kuten taannoin edesmennyt japanilainen taiteilija Akira Toriyama.

Lisää aiheesta:


Dragon Ball -mangan luoja Akira Toriyama on kuollut
Eeppinen sankaritarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta – arvostelussa Dragon Quest XI S: Echoes of an Elusive Age (Switch)
Puleerattu ja puunattu roolipeli männävuosilta – arvostelussa Dragon Quest VIII: Journey of the Cursed King (3DS)
Säät vaihtelee, Dragon Quest pysyy – arvostelussa Dragon Quest VII: Fragments of the Forgotten Past (3DS)







Lue juttu sivustolla...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom