Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Driver (?)

J. Pikkarainen

KonsoliFIN Alumni
Hot from the front page:
Rogue Pictures on saanut elokuvaoikeudet Atarin tekemään Driver-peliin. Peli ja myös tuleva elokuva keskittyvät pikkurikolliseen, joka toimii ryöstökeikkojen kuskina. Ensimmäinen Driver-peli tuli tunnetuksi paitsi juonivetoisuudestaan, myös elokuvamaisista kohtauksista.

Elokuvan käsikirjoitukseen on palkattu ohjaaja-käsikirjoittaja Roger Avary, jonka Silent Hill -elokuva on juuri saapumassa elokuviin. Tuottajina ovat muun muassa Jeremy Bolt ja Paul W.S. Anderson.

Näitä kirjoitellessa tulee vähän väkisinkin mieleen, että eikö sieltä töllöstä tule enää mitään omaperäistä? Kaikki leffat tuntuvat perustuvan joko kirjaan, peliin tai aikaisempaan elokuvaan.

Driverillä sentään on suht hyvät mahdollisuudet aivot nollille viihteen kaahailuun, vaikka WeeÄs tuolla kummitteleekin.
 
Vastaus: Driver (?)

J. Pikkarainen sanoi:
Driverillä sentään on suht hyvät mahdollisuudet aivot nollille viihteen kaahailuun, vaikka WeeÄs tuolla kummitteleekin.

Luulisi, että Avary kyhäilee edes jossain määrin mielenvikaisen kässärin, jonka näkisin tämän projektin ainoana pelastusrenkaana.
 
Vastaus: Driver (?)

Saul Ahola sanoi:
Luulisi, että Avary kyhäilee edes jossain määrin mielenvikaisen kässärin, jonka näkisin tämän projektin ainoana pelastusrenkaana.

Samaa mieltä. Tosin peli ja sen aihepiiri ei kyllä paljoa anna myöten. Sitten otetaan huomioon vielä pelinkehittäjien/julkaisijan/muiden vastaavien tahojen vaatimukset niin epäilen liikkumavaraa olevan aika hintsusti... ja muutenkin luulen, että Avary on vain palkattu tähän duuniin periaatteella "tästä saa rahnaa ja sie varmaan tarvittet sitä, myö sitte sanotaan mitä sie kirjotat jos et saa mitään järkevää parin yrityksen jälkeen aikaiseksi". Eli hired-gun -mentaliteettiä epäilen tässä olevan.

Avaryyn kuitenkin luotan kuin kiveen... ehkä se Silent Hillikin on ihan mukava pätkä - minen tiärä :)
 
Vastaus: Driver (?)

Miten tuo Andersson pystyy änkeen joka leffaan joka polveutuu pelistä. Luulisi nyt että jopa hollywood on nähnyt kuinka paska ohjaaja/käsikirjoittaja mies on.
Miten kukaan myöntää lupia leffoihin jos ne ohjaa Uwe Boll tai ÄsWee Andresson.
Mutta tosiaan voihan tästä saada ihan mielenkiintoisen leffan. Olis loistavaa jos tämän päänäyttliän kasvoja ei näytettäisi ollenkaan. saas nähdä mitä tulee...
 
Ylös Bottom