Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

E3-messuilla kohahduttaneen Anthemin julkaisua lykättiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Spesi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

Spesi

Guest
Anthem.jpg


Electronic Arts on vahvistanut toimintapeli Anthemia ensi vuodelle vieneet huhut oikeiksi.

Yhtiö oli alun perin suunnitellut julkaisevansa BioWaren kehittämän toimintaroolipelin kuluvan vuoden lopulla, mutta nyt yhtiö vahvisti pelin saapuvan vasta vuoden 2019 alkupuoliskolla. EA:n mukaan lykkäyksen taustalla olevat syyt ovat pelimedioissa liikkuneista huhuista poiketen taloudelliset, eivät kehitystyöhön liittyvät. Yhtiö ei edustajiensa mukaan halua uuden Anthemin kilpailevan vielä julkistamattoman ja loppuvuonna saapuvan Battlefield-räiskinnän kanssa.

BioWaren kehittämä Anthem astui parrasvaloihin ensimmäisen kerran viime vuoden E3-messuilla, kun sitä esiteltiin sekä EA:n että Microsoftin lehdistötilaisuuksissa. PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle julkaistavan pelin tiedetään sisältävän Destiny-henkistä pelaajien yhteistyötä, scifi-seikkailua ja tavaroiden keräilyä. Pelistä ei toistaiseksi alla olevan E3-julkistuksen lisäksi ole juuri hiiskuttu tai esitelty pelikuvaa.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom