Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Kyllähän tuota alueellista perseilyä nähdään jo nykyään niin Storessa, Marketplacella kuin myös esim. iLaitteiden App Storessa. Koetapa vaikka ostaa Rock Bandin iPhone-versio suomalaisella tunnuksella. Eipä onnistu, koska jostain ihan käsittämättömästä syystä sitä ei ole Suomessa julkaistu.
Valven verkkokauppa aikanaan lokalisoitiin Eurooppaan: Hinnoissa muuttui vain yksikkö $ -> €.

En tiedä mikä syy on Rock Bandissa. Veikkaisin ongelmia biisien oikeuksien kanssa. Muihin peleihin se ei siis vaikuta.

Siis eurooppalaisia pelikaupasta tässä oli kyse. Niitä on jo ja niissä hinnat ovat kalliimpia kuin esim. jenkkikaupassa. Niin se vaan on, tosin sama erohan on kivijalkakaupoissa rapakon eri puolilla. Se, että konsolivalmistajat pykäisivät Suomeen omat verkkokaupat, tarjoaisivat siellä vähemmän pelejä kuin muualla Euroopassa ja läimäisisivät päälle oman sikahinnat - siihen en ihan heti usko.
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Se, että konsolivalmistajat pykäisivät Suomeen omat verkkokaupat, tarjoaisivat siellä vähemmän pelejä kuin muualla Euroopassa ja läimäisisivät päälle oman sikahinnat - siihen en ihan heti usko.
Ihan noin jyrkkään Suomi-erotteluun en sentään jaksa itsekään uskoa. Mutta tosiaan jo nykyiselläänkin Suomi on ihan oma juttunsa niin PlayStation kuin App Storenkin suhteen. Sisältö on toki lähes sama kuin muuallakin Euroopassa, ja hinnoissa ei tietääkseni ole mitään eroa (muihin €-hintoja käyttäviin maihin). Mutta jo tuollaiset pienetkin kiusat ärsyttävät ihan tarpeeksi paljon - etenkin kun kiistan aiheuttaa tekijänoikeuksista tiukasti kiinni pitävät tahot, jotka ylimustasukkaisesti jakavat oikeuksia muihin maihin.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, eli EA:n Project $10:iin. EA nimittäin kertoi kokeilun tuloksista; yli 70 prosenttia pelinsä uutena ostaneista myös hyödynsi latauskoodit. Sen sijaan (oletettavasti) käytettynä ostaneista vain "yksinumeroinen [prosentti]osuus" osti lisukkeet rahalla.
We saw that by giving people this access code we got them into the online world and so we saw very very strong uptake in downloadable content across all of those titles because we had content available from day one and because we seeded it with a bonus token.

Lähde: Games Industry
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Eli luultavasti vajaa 30 prosenttia pelin uutena ostaneista myy pelin eteenpäin käyttämättömän koodin kanssa?
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Eli luultavasti vajaa 30 prosenttia pelin uutena ostaneista myy pelin eteenpäin käyttämättömän koodin kanssa?
Taikka sitten niitä vaan lojuu sellaisten ihmisten hyllyissä, joilla konsoli ei ole netissä.
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Jopas on hyvä veto EA:lta. Toivottavasti saavat nyt nuo käytettyjen pelien kauppiaat kuriin!
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Tuli tuosta koodien käyttöasteesta vielä mieleen:
Ei taida olla mahdollista erotella onko koodin käyttäjä ostanut pelinsä uutena vai onko kyseessä käytettynä ostettu peli koodin kanssa?
Eli luku kertoo ainostaan sen, että 30% koodeista jää käyttämättä ylipäänsä?
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

joko täällä on käsitelty sitä, että pitäisikö tällaisien koodi-pelleilyjen takia, tiputtaa sitä käytetyn pelin hintaa?
Eli jos siihen pitää joka tapauksessa ostaa jokin sisältö "uutena" verkosta, niin divari-osaston myyjät eivät käsittelisi peliä täysihintaisena.
Ihan näin heittona ilmaan. Arvon alennus toimisi tietenkin kumpaankin suuntaan. Peliä vaihtoon tuotaessa ja sitä liikkeestä käytettynä ostettaessa.
Vammaisinta omasta mielestäni tässä koodi/DLC toilailussa on se, että Firma Oy Ab saa koodipelistä "omansa" pois ehkä hieman liian moneen kertaan.
Ehkäpä tulevaisuudessa saamme ostaa myös musiikin ja leffat samalla tavalla, kunhan maailma hieman lisää verkottuu? Leffoista viimeiset 20min vain DLC:nä ja Albumeista kolme viimeistä biisiä ladattavina... Viva la capitalism!!!
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

joko täällä on käsitelty sitä, että pitäisikö tällaisien koodi-pelleilyjen takia, tiputtaa sitä käytetyn pelin hintaa?

Nimenomaan juuri näin. Varjopuolena tietysi omien, uutena ostettujen pelien vaihtoarvon putoaminen. Tosi yrittäjä tietysti alkaa myydä psn-cardeja vaihtopelien kyljessä, mikä sekin olisi ihan odotettua kehitystä.

En kyllä koskaan tule ymmärtämään käytetyn pelin myymisen rinnastamista piratismiin, enkä usko että niissä maissa joissa pelejä ostetaan, käytettyjä ostettaisiin uuden sijasta, varsinkaan isojen nimikkeiden tapauksissa. Kyllä "rikkaissa" maissa nämä pelit ostetaan uutena, koska niitä halutaan pelata heti kun mahdollista. Meistä kaikista löytyy poikkeuksia, mutta veikkaanpa ettei juuri kukaan odottele että pääsee pelaamaan esim. GT5:sta, vaan juoksee kauppaan heti kun peli on saatavilla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Eli jos siihen pitää joka tapauksessa ostaa jokin sisältö "uutena" verkosta, niin divari-osaston myyjät eivät käsittelisi peliä täysihintaisena.
Järkeväähän se olisi, muttei taida järki muutoinkaan paljon divarihintoja ohjailla. Ainoastaan kuluttajien käyttäytymisellä on merkitystä hinnoittelussa. Sitten kun ne koodittomat käytetyt pelit alkavat jäämään kauppoihin, niin niiden arvokin tulee alas.

Minkäs sille mahtaa, että ihmiset ostavat GameStopista koodittoman käytetyn 65 eurolla, kun toisesta kaupasta saisi ks. pelin uutena 45 eurolla. Viva la capitalism!
 
Vastaus: EA kokeilee peliensä edelleenmyyntiarvon pudottamista?

Verkkohuhujen mukaan Capcom on ryhtynyt melko luovaksi käytettyjen pelien jälleenmyyntiarvon tuhoamisessa. Ilmeisesti Resident Evil: Mercenaries 3D:n tallennustiedostoa ei voi poistaa 3DS-pelikortilta, ts. käytetyn ostajan on turha haaveilla neitseellisestä pelikokemuksesta, ja myyjä saa pelistään vain karkkirahoja.

Diamonds are forever, and so are Resident Evil: The Mercenaries 3D save files | Joystiq
 
Ylös Bottom