Jouko Luhtala
New Member
Etusivu:
---
Itsellä odotukset on kovalla tasolla, itse asiassa toivon tässä olevan yksi vuoden parhaista elokuvista. Casting nyt on Bloomin johdolla vähän mitä on, mutta kun Crowen käsikirjoitus / ohjauspöytä (tiedetään, Vanilla Sky on remake) on viimeinen kolmen osalta seuraavanlainen, niin eikai tässä voi kun loistavaa odotaa.
Vanilla Sky 4 / 5
Almost Famous 5- ja yksi TOP25-listan elokuvista.
Jerry Maguire 4+, genrensä parhaita
Toivon mukaan Crowe on jälleen saanut Elizabethtowniin kunnon letkeän vakavan tunnelman, ja vähän kysymysmerkkimäinen casting venyy parhaimpaansa. Käsikirjoitukseen elokuva tuskin kaatuu, sen verran loistavaa jälken Crowe tuolla osastolla on uransa ainkana saanut tehtyä.
Almost Famousin ja Vanilla Skyn ohjannut sekä käsikirjoittanut Cameron Crowe on kovaa vauhtia saamassa valmiiksi tuoreimma elokuvansa. Elizabethtown -nimellä kulkeva draamaa ja komediaa yhdistelvä elokuva saa ensi-iltansa USA:ssa 14. päivä lokakuuta. Suomen ensi-iltapäivästä ei ole varmuutta, mutta monessa Euroopan maassa Crowen tuorein nähdään marraskuun puolen välin paikkeilla, joten eiköhän Elizabethtown rantaudu samoihin aikoihin myös Suomeen. Elokuvan pääosissa nähdään kohtuullisen nimekäs näyttelijäkaarti: Kirsten Dunst, Orlando Bloom, Alec Baldwin ja Jessica Biel lienevät tunnetuimmat. Nyt Elizabethtownista on julkaistu ensimmäinen paketti promokuvia.