No itse omistan vain noista toisen eli Hunterin. Kerronpa vähän mielipiteitä.
Grafiikka:
Pelin grafiikka on tarkkaa ja värienkäyttö "niukkaa". Pelin grafiikka luo goottimaisen tunnelman ja kadut ovat varsin aidontuntuisia.
Metsästäjien liikkeet ovat paikoin sulavia, mutta tähdätessään eri suuntiin hahmo "nykähtää" paikalleen johon kyllä tottuu helposti. Zombien ja muiden kammotuksen animointi ja grafiikka on tarkkaa.
PS. Onko muilla hahmoissa varjoviivat mitkä lähtevät pitkälle oikealle kun on jossain pimeässä? Itseäni kyseiset viivat ärsyttävät mansionin pihalla!
Äänet:
Hyvän musiikin takaa tiukoissa tilanteissa coma bändin meininki. Äänet ovat hyvät aseissa esimerkkinä konekivääri pitää mukavaa pauketta ja varsijousi kuulostaa hiljaiselta zip ääneltä.
Pelattavuut:
Vasemmanpuoleisesta tatista liikku ja toisesta tatista tähtää toimii täydellisesti. Ainut ohjattavuuden miinus tulee melee aseiden combojen vaikeudesta koska oikeaa liipaisinta on vaikea painella nopeasti.
Vaikeus:
Peli on yksinpelinä melko helppo, mutta mitä enemmän pelaajia tulee mukaan sitä vaikeampi pelistä tulee. Pelin läpäistyään avautuu uusi vaikeusaste jolla yksinpeliä on mukava pelata ja moninpeliä.
Pitkäikäisyys:
Peli ei ole kovin pitkä ja sen läpäisee parissa illassa yksinpelinä. Pelin pitkäikäisyyttää nostaa MAHTAVA moninpeli jossa pelataan samalla puolella (1-4). 4 pelattavaa hahmoa, uudet puvut, uusi vaikeusaste.
Yksinpelinä peli on siis aika lyhytikäinen, mutta moninpelinä hubaa.
Yhteispisteet:
Yksinpeli: 8
Moninpeli 9+
Toivottavasti autto valintaasi.
