Vastaus: FFVII remake huhu taas esillä..
Toivottavasti ei ikipäivänä tule mitään remakea!
Ensinnäkin: Squarella ei ole (enää) taitoa/väkeä tehdä remakesta keskivertohuttua parempaa peliä.
Kyllä on. Suurin osa FFVII:n kehittäneestä porukasta on edelleen Squarella töissä. Sakaguchi ja Uematsu ovat ainoat merkittävät SE:llä lopettaneet ja heistäkin Square Enix voisi palkata toisen tekemään homman freelancerina (Uematsu). Ja Sakaguchilla ei ollut enää niin merkittävää roolia FFVII:n kehityksessä kuin aikaisemmin, se alkoi jo olla enemmän Nomura + Kitase -tiimin aikaansaannosta. Hieman samalla tapaa kuin Aonuma on korvannut Miyamoton Zeldojen kehityksessä
Toiseksi: Teräväpiirto ja grafiikka/audiopäivitys teetättää ihan vitusti enemmän ongelmia ja miinuksia, kuin ratkaisuja ja plussia.
Ööh... en oikein ymmärrä logiikkaasi.
Ainoa noista syntyvä ongelma on kasvavat kehityskustannukset, mutta sehän on täysin normaalia nykypeleille eikä aiheuta hirveän suuria ongelmia Square Enixin kokoluokan yhtiölle.
(ääninäyttelyllä vai ilman
Tietenkin ääninäyttelyllä. Square Enix on jo osoittanut useammallakin pelillä osaavansa valita taitavia ääninäyttelijöitä ainakin tärkeimmille pää- ja sivuhahmoille (FFXII, Dragon Quest VIII, Kingdom Hearts). Okei, ensimmäisissä ääninäytellyissä SE:n peleissä oli parantamisen varaa, mutta mitä sitten? Sen jälkeen ääninäyttelijöiden taso on vain parantunut peli peliltä, enkä voi sanoa tietäväni hirveän montaa (rooli)peliä (etenkään PS2:lta), joista löytyisi yhtä hyviä ääninäyttelijöitä kuin FFXII:sta.
uusilla vai vanhoilla musiikeilla,
Tietenkin uusilla. Tai siis kunnon orkesteroitu soundtrack midi-paskan sijaan. Vanhoista kappaleista voisi tehdä hieman uudenlaiset sovitukset, jotka sopivat paremmin kokonaisella orkesterilla soitetuiksi, mutta varsinaisesti uutta uutta musiikkia ei tarvitsisi säveltää.
Duh, 3d. Missä ihmeen pelissä on nykyaikana enää esirendattuja taustoja (poislukien jotkut Wii-, DS- ja PSP-pelit? FFXII ja VsXIII taasen osoittavat, että PS3 (ja Xbox 360) pystyy pyörittämään vaaditun kaltaisia maisemia reaaliajassa.
vapaa kamera vai fixattu,
Vapaa, of course.
realistinen tyyli vai anime look...
Semi-realistinen, kuten jo näytetyssä FFVII Tech Demossa. Ei tarvitse valita mitään Tales of Vesperia -tyylistä animesöpöilyä, muttei toisaalta mitään maailman realistisintakaan tyyliä.
Ei riitä, täysin turhanpäiväistä pessimismiä ja ininää nuo ovat. Muutenkin nuo ovat sitä pelin PINNALLISTA puolta. Jopa pahimmat FF-vihaajat myöntävät varmasti sen, että teknisesti kaikki FF:t ovat aikansa huippua, jopa nykyiset FF:t.
ja kaikki pitäisi ratkaista rippaamatta mitään nykypäivän paskapeleistä
Kai tajuat, että FFVII:n remakeen ei tehtäisi välttämättä mitään massiivisia muutoksia. Siitä ei tehtäisi kokonaan uutta peliä, huonoimmassakin tapauksessa audiovisuaalinen toteutus päivitettäisiin vain nykystanterdeille sopivaksi..
Ainakin Dirge of Cerberus on täysi pyhäinhäväistys. Jos FFVII remake olisi samaa tasoa niin ei kiitos. Voi jättää tekemättä. Vaikka remake olisi 10x parempi kuin Dirge, niin ei kiitos silti. Advent Children on kyllä pirun hieno ja teknisesti kaikinpuolin vaikuttava, mutta juoneltaan pettymys, kerronnaltaan sekava ja tunnelmaltaan kuollut. Remake ei saisi kompastua mihinkään näistä.
Edelleen, ajattele nyt vähän mitä sanot. Squarella on jo FFVII valmiina, se tarvitsisi vain päivittää nykypäivään, mieluiten FFXIII:n tyylisellä taistelusysteemillä varustettuna, mikäli se osoittautuu toimivaksi. Square ei tee uutta peliä. FFVII on jo valmiiksi erinomainen peli, mitä graffojen päivittäminen muuttaisi? Ei yhtään mitään, that's what.
Remakeissa pitäisi muutenkin lähteä siitä liikkeelle että se olisi parempi kuin alkuperäinen silloin ilmestyessään.
Usein remaket ovat huomattavia parannuksia alkuperäisesti, mutta tietyntyyppiset ihmiset (sinä ilmeisesti mukaanluettuna) jaksavat vain valittaa valittamasta päästyään, kuinka alkuperäinen on muka parempi, yleensä vain ja ainoastaan niihin liittyvien nostalgia-tuntemusten takia. En haluaisi REmaken jälkeen pelata enää PS1:n Resident Evil 1:stä. Toki muutokset ovat siinäkin lähinnä pinnallisia, mutta pelkästään sekin tekee REmakesta kymmenen kertaa paremman kokemuksen. Tomb Raider Anniversaryn jälkeen en halua enää ikinä koskea alkuperäiseen Tomb Raider 1:een (enkä sen liiemmin sen PS1:lle tehtyihin jatko-osiinkaan ), se tekee kaiken sen verran paljon paremmin, että nykyään se tuntuu auttamattoman vanhentuneelta, kömpelöltä ja totaalisen paskalta peliltä.
Eihän moista kannata silloin edes tehdä.
Miksi? Etkö halua pelata mahdollisesti kaikin puolin parempaa versiota jo hieman vanhentuneesta pelistä? Minua ainakin kiinnostaa pelata joitain vanhoja pelejä, mutta tietyistä peleistä aika on jo mennyt kovasti ohi (FFVII ei ole yksi niistä, mutta täytyy sanoa, että ilman nostalgiaa se olisi varmaankin melko karu kokemus nykypäivänä).
Muutenhan kyseessä on Tomb Raider Anniversary-tasoinen tilulilutribuutti, joka ei kiinnosta juuri ketään,
Niin, TRA:hän ei myynytkään erittäin hyvin, ei.
eikä ole lähimaillakaan alkuperäisen ammoista loistoa.
Paitsi että Tomb Raider Anniversary on paras koskaan julkaistu Tomb Raider, joka päihittee helposti kaikki muut sarjan pelit ja on myös kaikin puolin parempi kuin alkuperäinen.
Jos jossain vaiheessa on tullut onnistuneeseen remakeen uskottua niin se oli silloin joskus FFX:n ilmestymisen aikoihin. Kaikki FFX:n pelilliset ja tekniset elementit toimisivat myös FFVII:ssä.
FFXI:n ja FFXII:n myötä on menty niin huimaa alamäkeä Final Fantasy sarjan kanssa että heikoimpia jo hirvittää.
FFXI on MMORPG, jonka ei ollut edes millään tasolla tarkoitus soveltua jokaiselle FF-fanille. Sitä paitsi, kyseessä on yksi niistä keskivertoa paremmista MMORPG:sta. Toki se ei ole täydellinen, mutta kuitenkin erinomainen aloitus Squarelta MMORPG-rintamalla.
FFXII taasen teki monia asioita paremmin kuin yksikään FF aikaisemmin ja tarjosi samalla juonen, joka oli kypsyysasteella paljon aikusempaa matskua kuin yksikään edeltävä FF (olkoonkin, että juonenkuljetuksen tahditus kusi monessa paikkaa).
Naama ihan peruslukemilla pystyn sanomaan, että Squaresta ei ole siihen.
Et näyttäisi tajuavan mitä remaken tekeminen vaatii. Squarella on edelleen talossa pelialan lahjakkaimpia kehittäjiä, etenkin kun mietitään presentaatiota. Audiovisuaalisesti FFVII-remake ei tulisi olemaan mitään muuta kuin hämmästyttävä. Pelimekaniikka ja juoni ovat jo paikallaan, joten niihin ei ole pakko mennä koskemaan, joskin toivoisin edelleen, että jos/kun FFVII Remake tehdään, että taistelusysteemiä muokataan enemmän FFXII:n ja FFXIII:n suuntaan sen sijaan että pysyttäisiin perinteisemmässä (& tylsemmässä) vuoropohjaisessa tavassa.