Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

FIFA 23 - Ultimate Team (Kaupankäynti oikealla rahalla kielletty)

Yleisiä mietteitä uudesta FIFAsta sarjaa ensimmäistä kertaa kokeilevan näkökulmasta.

Itse menin nyt ostamaan tämän ekaksi jalkapallopelikseni koskaan. Änäriä on tullut pelattua viimeinen vuosikymmen aktiivisesti, mutta sen uudistusten vähyydestä johtuen päätin vaihtaa lajia. En jalkapallosta varsinaisesti mitään tiedä, en edes sääntöjä kunnolla. Lähinnä tullut huomattua muutamana vuotena että ainakin jalkapallon EM- ja MM-kisojen katsominen on ollut viihdyttävää, niin ajattelin että ehkä jalkapallo olisi videopelimuodossakin ihan hauskaa.

Melkein kaikki aika on tullut käytettyä FUTin parissa, samaan tyylin kuin aina teen änäreiden HUTin kanssa. Hauskinta on rakentaa ja parannella omaa joukuetta. Itse nautin tiimin kehittelystä ja säätämisestä varsinaista pelaamista enemmän. Koska FUT on rakenteeltaan lähes samanlainen kuin HUT, pelimuodon perusteet on olleet hyvin selkeät heti alusta lähtien. Chem ja SBC-mekaniikat olivat alussa vähän vaikeita, mutta nyt nekin ovat käyneet tutuiksi. Tiimi on tällä hetkellä parin päivän pelaamisen jälkeen 83OVR ja kemia täysillä, rahaa en ole mikromaksuihin käyttänyt enkä varmasti aiokaan. Kuten änärin HUT, FUT on äärimmäisen addiktoivaa ja hauskaa puuhaa ja tulee varmaan pistettyä tähän vuositasolla aika hurja määrä tunteja.

Pelaaminen itsessään on vaatinut aika paljon opettelua. Nyt olen oppinut voittamaan SB-pelit hyvin Semi-prolla. Pari hyvin heikkoa tiimiä olen koittanut haastaa myös professionalilla, ihan OK menestyksellä, välillä voittaa ja välillä häviää. Rivals taas on ollut kerrassaan synkkää menoa; pelejä on pelattuna ehkä noin 20, näistä on kertynyt 2 voittoa, 1 tasapeli ja loput hävitty. Suurin ongelma itselle on puolustaminen. Mielestäni ilman palloa pelaaminen ei vain ole kovinkaan hauskaa. Pelini ovat Rivalsissa olleet aikamoisia maalijuhlia, päättyen usein esim 5-4 taikka 6-3. Maaleja saan tehtyä mielestäni ihan hyvällä tahdilla, mutta puolustuspäässä olen aivan avuton. Nyt olen alkanut katselemaan vähän tutoriaalivideoita tuohon puolustukseen liittyen, ehkä se siitä vielä alkaa sujumaan edes vähän paremmin.

En toki osaa verrata tätä edellisiin Fifoihin tai vastaaviin kun en ole niitä pelannut. Kokonaisuudessaan kuitenkin sanoisin että pelaaminen tuntuu erittäin hyvältä ja sopivalla tavalla haastavalta. Jos jotain, niin yllätyin siitä miten helppoa esimerkiksi syöttely tai pallon kuljettaminen on. Odotin, että syötöt pitäisi tähdätä paljon tarkemmin, mutta pelin antama avustus sen osalta onkin varsin suuri. Puolustaminen sekä kaikenlainen ilman palloa pelaaminen taas tuottaa ongelmia, kun änäristä tutut perusperiaatteet eivät tunnu sen osalta oikein pätevän tässä. Harjoittelu kuitenkin jatkuu, ja tämän olisi nyt tarkoitus olla minulle se peli jota pelailen läpi vuoden. Saa nähdä tuleeko tämän kokemuksen jälkeen jatkettua jalkapalloilua, vai palaako mielummin änärin pariin.
 
Kehutaan nyt kerrankin kun yleensä olen niin negatiivinen: Uusi gameplay on paria asiaa lukuunottamatta (pallon poisottaminen ja sen puolustaminen välillä) loistavaa ja oikeasti lähemmäksi Pro Evoa. Uusi Chemisysteemi on loistava (ja myös lähempänä Pro Evoa)

Saatanan perkeleen EA jos tän muutatte takaisin munaravioksennukseksi. Ostin ekaa kertaa Fifan kolmeen vuoteen nyt, kun 10€ tuli hintaa pelille Gigantista (Liittymävaihto) ja haluan pelata Ilveksellä Manager Modea läpi.

Laitetaan vielä rosteri, jonka sain kun vetelin noita 100k/50k pakkoja objectiveista ja tein ekan Advanced SBC'n. Kävi pienoinen tuuri. Ostettuja/myytäviä ovat vain Hernandez ja tuo mokke.
 

Liitetiedostot

  • squadi.jpeg
    squadi.jpeg
    114,4 KB · Lukukerrat: 27
Hah. Ei Fut nyt niin vaikea voi olla aloittelijalle ettei 9/10 divarissa pärjää. Tai nähtävästi voi. Varmaan 50 quitattua ottelua mulla jo takana. Oon nyt siis 9 divarissa kun oon voittanut 4 peliä ja 50 quitannut. Sellaista kysyisin että eikö futissa voi tippua divareissa. Luulis että 50 quitatun eli hävityn ottelun jälkeen olisin tukevasti 10divarin pohjalla
 
Hah. Ei Fut nyt niin vaikea voi olla aloittelijalle ettei 9/10 divarissa pärjää. Tai nähtävästi voi. Varmaan 50 quitattua ottelua mulla jo takana. Oon nyt siis 9 divarissa kun oon voittanut 4 peliä ja 50 quitannut. Sellaista kysyisin että eikö futissa voi tippua divareissa. Luulis että 50 quitatun eli hävityn ottelun jälkeen olisin tukevasti 10divarin pohjalla
Ei voi tippua, niissä on ne checkpointit jossa pysyt vaikka häviäisit.

Season ku vaihtuu ni silloin kaikkia tiputetaan 2-3 divaria alaspäin tai näin ainakin aikaisemmin oli.

Ei kannata quitata liian herkästi, koska eihän sitä sitten ikinä voi oppia pelaamaan paremmin.
 
Henkilökohtasesti tykkäsin kyllä enemmän siitä, kun pysty tippumaan divareissa alaspäin. Nyt varsinkin uusille pelaajille saattaa käydä helposti niin, että tuurilla voittaa riittävästi pelejä noustakseen parempaan divariin, mutta todellinen taso ei riitäkään sinne ja siitä sitten alkaaki raqequit- putki.
 
Okei. Noi on kyllä kivoja kun välillä tulee sellaisia boosteja että saa hiukan enemmän kolikoita ottelun jälkeen. Harmi kun en muista enää että mistä niitä sai. Toki ne varmaan on rajallisia. Aattelin että kyllähän tuossa pelissä suht nopeasti saa kolikoita mutta eipäs saakkaan. SB voitosta ehkä 500 ja sitten jos pääsee esim kultatasolle niin joku 8k siihen päälle. Pitänee siis aina myydä kaikki ne kortit joita ei tarvii. Se on vaan sikäli hankalaa kun suurinosa paketeista on sellaisia että niitä ei voi myydä
 
Mikäli teillä on varaa 87 Drogbaan(850-900k) niin ostakaa ja heti. Pelin ylivoimaisesti nopein pelaaja kunnes prime ja moments julkaistaan.

97 acc + 95 speed + lenghty = naurettavan OP
 
Mikäli teillä on varaa 87 Drogbaan(850-900k) niin ostakaa ja heti. Pelin ylivoimaisesti nopein pelaaja kunnes prime ja moments julkaistaan.

97 acc + 95 speed + lenghty = naurettavan OP
Haaland on niin hyvä etten oo paljoo kaipaillut muuta hyökkääjää. :)
 
Hyvin alko oma taival on Mbappe tuli ekasta preview packista :), jossain fifassa sain myös salahin ekasta packista.
 
Olipas harvinaisen hyvät champs rewardit. Kolme punasta pickkiä nyt ei tarjoillut sen kummempia, mutta totw packista Ben Yedder ja ultimate pakasta nousi Walker ja Davies.
 
Oli hyvä LB-päkki. En oo koskaan mitään yyberhulluja nostoja saanut treadablena ekan puolen vuoden aikana, sama meno jatkuu.
 

Liitetiedostot

  • F0EDDB4B-46E1-417F-913F-03126E4496F5.jpeg
    F0EDDB4B-46E1-417F-913F-03126E4496F5.jpeg
    777 KB · Lukukerrat: 26
Ea sieltä julkaisi vahingossa 25k hero päkin treadablena. Meni hyvin, sai hienosti osa jengistä hulluna edgeä peliin, itse ajattelin kun katselin sitä päkkiä että ostan sen kun pääsen konsolille, ei ois kannattanut.
 
Siellä alkanut näkymään divareissa kuulemma Mbappeja ja Rolleja jne jengillä. On se käsittämätöntä, että sen kerran kun EA ei muuta gameplayta paceoksennukseksi, niin sitten onnistuvat perseilemään pelin jotenkin muuten niin, että motivaatio edes vähäiseen intoon menee viikossa.
 
Niitä pitää osata käyttää^^ kyllä niitä tuolla kutosessakin jo vastaan tulee, mutta jos pelaaja on paska niin sama se on mitä sillä siellä on tiimissä.

Tällä mennään nyt, pullasin myös KDB:n untradena toisesta 100k pakasta. Vaihdoin tosin kuvan ottamisen jälkeen Yedderin Jotaan. Tykkään tuosta Lautaron kortista, hullu beast. Ja jostain syystä 5 pelin jälkeen 4222 formalla sterlingillä 4 maalia, kaikki päällä.
 

Liitetiedostot

  • AE04D0AD-0590-4E8E-B23B-BD844D21D062.jpeg
    AE04D0AD-0590-4E8E-B23B-BD844D21D062.jpeg
    817,6 KB · Lukukerrat: 22
Tälläsellä remmillä atm, ainoat myytävät on CR, Neymar sekä Renato. Hyvä tuuri käynyt untradepakoissa, penkiltä löytyis vielä Tomoria, Daviesia yms.
 

Liitetiedostot

  • A00047A9-7A6F-45D3-943B-4DCBD15108E7.jpeg
    A00047A9-7A6F-45D3-943B-4DCBD15108E7.jpeg
    886,6 KB · Lukukerrat: 24
eilinen Hero pack sekoilu tappoi jo Futin saa nähdä miten EA reagoi, vai reagoiko mitenkään, itsessäni ei oikeasti herätä minkäänlaisia tuntemuksia enää ostetut pelaajat, kiitos tuon eilisen Fut hero sekoilu.

Se mitä Ea käytänössä teki se myi +500k conssia 25k:lla murto osalle pelaajista.
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom