Peli läpi.
Forspoken jätti kaksijakoiset tunnelmat. Angstaava newyorkilaisteini huutelemassa kirosanoja ja juttelemassa itsekseen (ja myös taikarannekkeen kanssa) ei varsinaisesti herätä suuria samaistumisen tunteita. Toisaalta tämän nuorukaisen sinkoutuminen osaksi isompaa fantasiamaailman konfliktia ja sen jälkeen siellä seikkaileminen antoi tarinalle kelpo lähtökohdat, vaikka hahmot ärsyttäviä ovatkin.
Jos teinin sanailu aiheuttaa syviä huokauksia, niin ”hienostunutta brittienglantia” suoltava rannekoru ei varsinaisesti auta tilannetta. Välillä yrittävät olla hauskoja ja välillä vakavia, mutta ei tunnetilat mitenkään erityisen vahvasti välity kotisohvalle asti. Tästäkin huolimatta peliä jaksoi pelata eteenpäin. Heti kättelyssä toiminta on onnistunutta ja pelaaja heitetään nopeasti varsin vaikuttaviin taisteluihin, jolloin jää nälkä nähdä mitä pelillä on tarjota. Tarina käynnistyy hitaasti, mutta loppua kohden onnistuu juonenkäänteissään kelvollisesti - joskin ennalta-arvattavasti.
Forspoken on avoimen maailman peli, mutta se ohjaa pelaajaa vahvasti tarinassa eteenpäin. Tämä ei ole omaan makuun ollenkaan huono asia, sillä sivutekeminen tarjosi pikemminkin toinen toistaan muistuttavia haasteita, kuin kunnollisia juonellisia sivupolkuja. Siellä on avoimen maailman peleistä tutut tornit, joilla aukeaa lisää kiinnostuksen kohteita kartalle. Siellä on myös hahmon kykyjä nostavia monumentteja, taisteluhaasteita ja copy-paste luolastoja. Ei oikein mitään sellaista mikä ei muutaman tehtyään tuntuisi pakkopullalta, mutta onneksi näitä ei ollut mikään pakko tehdä. Avoin maailma tuntui, paremman sanan puutteessa, tyhjältä, vaikka kartta täyttyikin merkeistä.
Pelin yksi eniten markkinoiduista ominaisuuksista oli päähahmo Freyn liikkuminen. Salamannopea parkour onnistuu, vaikka se markkinoinnissa saatiin näyttämään vieläkin paremmalta ja sulavammalta. Liikkuminen on kivan vauhdikasta ja siihen aukeaa pelin edetessä lisäominaisuuksia. Kiipeilyyn olisin kaivannut jotain assasinscreedmaisia elementtejä, mutta muuten maailmassa juoksentelu ja säntäily toimii hyvin.
Pelin parasta antia on sen toiminta. Peli on vähän kuin kolmannen persoonan ammuskelupeli, mutta loitsuilla. Tämä on mukavaa vaihtelua, kun on tuntunut, että kovin usein tämän tyyppiset pelit turvautuvat lähitaisteluun. Tässä on toki lajityypilleen uskollisesti väistöjä, maahan taltutetun vihollisen lopetusliike ja kevyitä sekä painavia ”iskuja”. Eli kaikki tutut peruspilarit, mutta taistelun tyyli eroaa silti ilahduttavasti. Loitsujen viskely vähän kauempaa samalla kun väistelee vihollisten ammuksia ja lähihyökkäyksiä on viihdyttävää puuhaa. Uusia loitsuja ja jopa uusia taistelutyylejä aukeaa pelin edetessä pitääkseen toiminnan tuoreena. Pomotaistelut ovat myös kautta linjan viihdyttäviä.
Forspoken ei säväytä visuaalisesti. Peli ei ole ruma, mutta varsinkin ensimmäinen isompi avoimen maailman alue on ruskeine kivikkoineen äärimmäisen tylsää katseltavaa. Toisaalta myöhemmin aukeavat alueet ovat selvästi paremman näköisiä vehreämmän kasvillisuuden ja monipuolisemman maaston ansiosta. Keskiaikainen kaupunki on niin ikään turhan kliinisen näköinen. Ihan kuin sinne olisi unohdettu laittaa viimeiset yksityiskohdat. Samoin hahmot ovat graafisesti epätasaisia. Suurin osa on kasvoiltaan varsin ilmeettömiä, kun taas esimerkiksi Freyn viitta heiluu nätisti pelaajan liikkuessa.
Xbox-sovelluksen pelikello näyttää vajaata 19 tuntia. Tästä viimeisin tunti on lopputekstien jälkeistä pelaamista, kun kävin katsomassa mitä peli tarjoaa läpäisyn jälkeen. Isoksi avoimen maailman peliksi tämä tuntui vähän lyhyeltä. Toisaalta paljon enemmänkin aikaa tähän saisi upotettua tekemällä avoimen maailman turhalta tuntuvia aktiviteettejä. Ehkä kuitenkin tarinan pituuden ja juonen viihdyttävyyden kannalta tämä oli hyvä näin.
Forspoken ei ole missään nimessä mestariteos, mutta ei myöskään ihan niin huono kuin negatiivinen arvosteluryöppy pelin julkaisussa antoi olettaa. Pelin pelaamisen jälkeen tuntuu, että Forspoken on ainakin osittain oman markkinointinsa uhri. Sitä puskettiin pelaajille ison luokan AAA-pelinä, mutta on lopulta suppeampi keskikastin peli. Sellaisenaan ihan ok. Myös pahimmat tekniset ongelmat on nähtävästi korjattu, kun pyöri sulavasti, enkä törmännyt muihin bugeihin kuin että pelin läpäisystä saatava Achievement ei auennut.