Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gemini Man

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
Gweminiposter.jpg

Elokuva

Henry Brogan (Will Smith) on yksi parhaista hallituksen salaisista palkkamurhaajista, itse asiassa niin hyvä, että kun Henry kasvattaa itselleen omatunnon ja päättääkin yllättäen jääde eläkkeelle, hän saa peräänsä täysin ylivertaisen tappajan, joka tuntuu aavistavan hänen jokaisen liikkeensä ennalta. Eikä se ole mikään ihme, sillä Gemini-projektin vetäjä Clay Verris (Clive Owen) on luonut laboratoriossaan Henryn DNA:sta kloonin, Juniorin (Will Smith), joka luonnollisestikin osaa ajatella itsensä tavoin. Ainoina tukinaan kollegat Danny Zakarweski (Mary Elizabeth Winstead) ja Baron (Benedict Wong) Henryn on nyt pysyttävää nuorempaa minäänsä edellä, säilyttävä hengissä ja tuhottava entinen työnantajansa.

Mestariohjaaja Ang Leen (Piin elämä, 2012) Gemini Man on teknisesti huikean hieno toimintaelokuva, mutta tarinaltaan jo parasta ennen päiväyksensä nähnyt.

Darren Lemken kehittelemä konsepti kun on kiertänyt Hollywoodia jo hyvän kaksi vuosikymmentä, ja sen tekijöiksi ovat olleet ehdolla milloin Tony Scott tai Curtis Hanson, milloin Joe Carnahan. Lopulliseen muotoonsa paikoin sekavan, paikoin turhaan selittelevän ajojahdin ovat Lemken kanssa adaptoineet aina töistään kovaa kritiikkiä saanut Game of Thrones-mies David Benioff sekä tarvittaessa viiltävän terävä Billy Ray. Metatasolla samantyylistä konseptia käsitteli myös Rian Johnsonin erinomainen Looper (2012), tosin huomattavasti paremmin tuloksin.

Teknisesti komeasti koordinoituja toimintakohtauksia ja eksoottisia lokaatioita viljelevä kaahaus on äärimmäisen hyvän näköinen. Ja vaikka digitaaliset erikoisefektit ovat parasta mitä rahalla saa, kahden Will Smithin yhteisissä kohtauksissa on jotain keinotekoisen synteettistä. Seuraava De-aging-tekniikkaa hyödyntävä elokuva on marraskuussa rajoitetulle elokuvateatterikierrokselle tuleva NetFlixin suursatsaus, Martin Scorsesen viiden vuosikymmenen ajalle levittäytyvä gangsteriopus The Irishman, jonka vastaanotto ennakoissa on herättänyt samankaltaista keskustelua tekniikasta. Parhautta taas Gemini Manissa ovat huippukuvaaja Dion Beeben tyylikkästi taltioimat toimintakohtaukset, jotka heittävät katsojan Kolumbian Cartagenasta Unkarin Budapestiin ja takaisin Yhdysvaltoihin vaahtosuisella vauhdilla. Yhtenä myyntikoukkuna on myös Gemini Manin kuvaukseen käytetty 3D+-tekniikka, jossa 60 kuvaa sekunnissa taltioidun ja valkokankaalle 3D-muodossa 120 kuvaa sekunnissa tykitetyn materiaalin pitäisi asettaa katsoja keskelle toimintaa ennen kokemattomalla tavalla, mutta ensimmäiset tiedot maailmalta ovat olleet sen suhteen ristiriitaisia, osan jengistä koettua pahoinvointia ja päänsärkyä.

Pitkään kehittelyhelvetissä kiertäneen Gemini Manin pääosaan on vuosien vieriessä ollut ehdolla mahtirivi Hollywoodin A-listalaisia, kuten Harrison Ford, Mel Gibson, Tom Cruise, Arnold Schwarzenegger, Sylvester Stallone, Clint Eastwood kuin Brad Pitt. Loppujen lopuksi roolin sai uutta hittiä jo pitempään kaipaillut Will Smith, eikä ollenkaan huonoin tuloksin. Smithistä kun löytyy karismaa ja fyysisyyttä vaativampaankin rooliin. Siinä missä Mary Elizabeth Winstead on rauhoittava elementti hektiseksi menevässä kaahauksessa, Benedict Wong yrittää keventää tunnelmaa huonoilla vitseillä. Clive Owen tekee rutiinit syntymäikävän patriootti Verrisin roolissa.

Yhteenveto

Nykyaikana osataan tehdä vaikka mitä ihmeitä, kun kyse on siitä, miltä elokuvan tulee näyttää, mutta käsikirjoitusta ei tulla teknisin taikatempuin ikinä muuttamaan yhtään paremmaksi.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom