Tarja_pk
Toimitus
Pinocchio on Guillermo del Toron stop-motion-animoitu tummanpuhuva fantasiamusikaali, joka sijoittuu Mussolinin Italiaan ja fasismin nousun aikaan.
Del Toron ja Mark Gustafsonin (Fantastic Mr. Fox) ohjaama ja yhdessä Patrick McHalen (Adventure Time, Over the Garden Wall) kanssa käsikirjoittama elokuva perustuu Gris Grimlyn vuoden 2002 versioon italialaisesta romaanista The Adventures of Pinocchio.
Pinocchion ääninäyttelijöissä on niin uusia tuttuja kuin vanhoja konkareitakin: Gregory Mann (Pinokkio), Ewan McGregor (Cricket eli Samu Sirkka), David Bradley (Geppetto), Ron Perlman, Tilda Swinton, Christoph Waltz, Cate Blanchett, Tim Blake Nelson, Finn Wolfhard, Burn Gorman sekä John Turturro. Elokuvan nuket rakentaa Corpse Bridesta vastannut Mackinnon & Saunders.
Del Toro julkisti Pinocchion ensimmäisen kerran jo vuonna 2008 ja sen oli tarkoitus ilmestyä 2014. Elokuva syöksyi täydelliseen tuotantohelvettiin ja sen teko keskeytettiin marraskuussa 2017 rahoituksen puuttumisen vuoksi. Netflix osti tuotannon kuitenkin seuraavana vuonna.
"Jatkettuani tätä unelmaprojektia vuosia, löysin täydellisen kumppanini Netflixistä", kertoo del Toro ja jatkaa: "Me kaikki rakastamme ja harjoitamme animointia suurella intohimolla ja uskomme sen olevan ihanteellinen väline kertomaan klassista tarinaa täysin uudella tavalla."
Pinocchio on tarkoitus julkaista vuonna 2021 Netflixissä.
Introducing the epic cast of @RealGDT's stop-motion PINOCCHIO film:
Newcomer Gregory Mann as Pinocchio
Ewan McGregor as Cricket
David Bradley as Gepetto
Plus:
Tilda Swinton
Christoph Waltz
Finn Wolfhard
Cate Blanchett
John Turturro
Ron Perlman
Tim Blake Nelson
Burn Gorman pic.twitter.com/Jo5HtfdVc4
— NetflixFilm (@NetflixFilm) August 19, 2020
Set during the rise of Fascism in Mussolini’s Italy, PINOCCHIO — a musical directed by del Toro and Mark Gustafson (FANTASTIC MR. FOX) with a score by Alexandre Desplat — is a story of love and disobedience as Pinocchio struggles to live up to his father’s expectations.

Lue juttu sivustolla...