Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ikonisen gorillan matka maan keskipisteeseen tarjoaa pieniä vastoinkäymisiä sekä miltei loputtomasti hupia

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja TeRm0z
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

TeRm0z

Arvostelija KonsoliFIN-jumalien armosta
Ylläpitäjä
Vaikka Donkey Kong on yksi Nintendon pitkäikäisimmistä maskoteista, jää temperamenttinen gorilla usein Marion ja kumppaneiden varjoon, kun paikkoja kaikkien aikojen suosikkilistoilla jaetaan. Toki banaaninhimoiselle karvakaverille on pyhitetty menneisyydessä erittäin onnistuneita seikkailuita, mutta viimeiset vuodet ovat olleet hiljaisempia täysin uusien nimikkeiden osalta.

Nyt vahinkoa korjataan korkojen kera, kun Donkey Kong Bananza saa kunnian toimia Switch 2:n julkaisuikkunan toisena lippulaivatuotteena Mario Kart Worldin ohella. Vaikka uutukainen ei ihan konsolin julkaisuun ehtinytkään, ei ole vaikea ennustaa, että nimenomaan tätä muistellaan Switch 2:n alkuaikojen merkkitapauksena – luultavasti jopa lämpimämmin kuin sisällöltään hieman valjuksi jäänyttä karting-kisailua.

Hihat heilumaan

Donkey Kong Bananzan ykkösjippo tehtiin selväksi jo ennen julkaisua. Paikkojen hajottaminen ja erilaisten pintojen läpi porautuminen on pelin alati läsnä pysyvä ykkösmekaniikka, jolle perinteinen tasoloikkailukin jää toiseksi. Hulvattoman tuhoamisvimman mahdollistavan toteutuksen ohella mielenkiintoa teosta kohtaan nosti kehittäjätiimin paljastuminen samaksi poppooksi kuin erinomaisen Super Mario Odysseyn taustalla.

[[{"fid":"96699","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":675,"width":1200,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]

Tuhoutuvien kenttien kokoluokka noudattaa vahvasti nykyajan puoliavoimen maailman 3D-hyppelipelien logiikkaa. Alueet ovat vapaasti tutkittavissa, mutta ulkorajat tulevat sopivan nopeasti vastaan, ettei homma mene turhaksi haahuiluksi. Donkey Kongin ja hänen seuraansa liittyvän Paulinen tehtävänä on päästä planeetan ytimeen saakka, joten uudelle alueelle kirjaimellisesti sukelletaan hyppäämällä syvään kuiluun.

Planeetan sisuksiin säntääminen toimii lähinnä kevyenä kehystarinana, sillä kenttäkokonaisuuksien teemat voivat heitellä yhtä villisti kuin missä tahansa muussa genren edustajassa. Luolastojen ohella tutuiksi tulevat niin mariomaisen värikylläiset aurinkorannat kuin hyiset talvimaisemat. Puitteista riippumatta yleinen riehuminen ja kaivautuminen kannattaa aina, sillä ympäristöt ovat täynnä pintojen alle piilotettuja herkkuja sekä yleisvaluuttana toimivaa kultaa. Onpa mukaan saatu hahmonkehitystäkin, sillä kristallisten jättibanaanien avulla sankarin kykyjä pääsee ehostamaan haluamassaan järjestyksessä.

Apinan evoluutio

Ensimmäisen puoliskon ajan sankarin kehitys tuntuu kuitenkin hieman turhalta, sillä Donkey Kong Bananza soljuu eteenpäin äärimmäisen helposti. Riehumisen ja rikkomisen tielle ei asetu käytännössä mitään haasteita. Alkupään välipomotkin kaatuvat miltei kuin itsestään. Erilaisia herkkuja kertyy kaivamisnappeja tykittämällä suorastaan yltäkylläisesti taskuihin. Mieleen hiipii ajatus, että onko homma jo turhankin simppeliä. Muutaman tunnin kuluttua vaikeusruuvia onneksi kiristetään tuntuvasti, ja pelaamiseen täytyy alkaa oikeasti keskittyä. Vastustajien otteiden kovenemisen ohella myös aivonystyrät saavat loppupuoliskolla kaivattua jumppaa. Ympäristöiden tarjoamia elementtejä on hyödynnettävä tehokkaammin sekä kekseliäämmin, mikäli mielii päästä kohti tavoitettaan.

Oman kaivatun mausteensa toimintaan tuovat Bananza-voimat, joita kerätään matkan varrella eri maailmoiden heimopäälliköiltä. Aluksi kyvyt laitetaan luonnollisesti tehokäyttöön heti niiden saamisen jälkeisissä kentissä, mutta kaikkia jo avattuja muotoja voi hyödyntää vapaasti koska tahansa. Tämän ansiosta pelaajalle suodaan loppua kohden kiitettävästi vapauksia tilanteiden setvimiseen.

[[{"fid":"96700","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]

Viidestä eri kyvystä muodostuvassa paletissa nähdään muun muassa entistä voimakkaampi gorillamuoto kovimpien materiaalien pilkkomiseen, nopeat pyrähdykset mahdollistava seepra sekä lentopyrähdyksiä suorittava strutsi. Osa kyvyistä muuttaa pelattavuutta selkeästi radikaalimmin kuin toiset. Esimerkiksi strutsilla on helppo liihotella useiden tasoloikkakohtausten ohi, kunhan vain muistaa hyödyntää kyseistä hahmoa.



Mukana on myös kahden hengen yhteistyömoodi, jota pääsee pelaamaan niin samalta ruudulta kuin myös verkon kautta GameShare-ominaisuuden voimin. Milloin tahansa vapaasti mukaan hyppäävä kaveri ottaa ohjatakseen Donkey Kongin olkapäillä istuvan Paulinen, joka pystyy muokkaamaan ympäristön elementeistä ammuksia itselleen. Hauska idea jää lähinnä kuriositeetin tasolle tai korkeintaan viihdyttää perheen pienimpiä. Homma nimittäin äityy nopeasti melkoiseksi sähellykseksi, ja apulaisen rooli ei ole lopulta järin merkittävä tai antoisa.

Maistuu kuin banaani

Tuhoamismekaniikan ja monipuoliset lisäkyvyt huomioiden Donkey Kong Bananzan paketti pysyy häkellyttävän hyvin kasassa. Kamera temppuilee etenkin maan sisällä silloin tällöin, ja esimerkiksi valaistus saattaa heräillä turhan myöhään ahtaissa paikoisssa, mutta pelaamista nämä pikkujutut eivät varsinaisesti haittaa. Jos kenttäsuunnitelusta hakee jotain parannettavaa, viljellään harmaita kaivos- tai kivimaailmoita etenkin pelin alkupuolella hieman turhan innokkaasti – etenkin, kun kauniimmat maisemat muodostavat erittäin vahvan kontrastin geneerisimpiin kivikasoihin verrattuna.

[[{"fid":"96701","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1080,"width":1920,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]

Monipuoliset kontrollit toimivat erinomaisesti ja iskostuvat nopeasti selkärankaan. Mikäli esimerkiksi tietyn Bananza-hahmon erityistoiminto unohtuu, hyvin todennäköisesti apu löytyy suoraan ruudulta, sillä vinkkejä jaetaan kiitettävän auliisti. Samoin erilaisten vipujen ja haastekenttien yhteydessä muistutellaan herkästi, mitä täytyisi tehdä.

Teknisesti peli on ehtaa Nintendoa, kun esimerkiksi pääkaksikon ilmeissä ja eleissä on tuttua piirrosmaista elävyyttä. Ruudunpäivityksen satunnaiset nikottelut kielivät kenties kehittäjien totuttelusta uuteen rautaan, mutta valtaosa ajasta mennään kuitenkin kiitettävän sulavasti rullaavassa tahdissa. Letkeä audioraita korostaa kivasti tunnelmaa, vaikka kieltämättä OOOHH BANANAA -huudot alkavat hieman kyllästyttää noin sadannen kerran jälkeen.

Kyseessä on jälleen yksi suosittelemisen arvoinen laatuteos julkaisijan jo ennestään pitkän listan jatkeeksi.

Kokonaisuutena Donkey Kong Bananza lunastaa suurimman osan sille asetetuista kovista lupauksista ja tarjoaa uuden konsolin ostoa miettiville todellisen syyn siirtää tavarat ostoskorista kassan puolelle. Kunnianhimoinen pelimekaniikka aiheuttaa ajoittain pieniä kauneusvirheitä, ja alkupuolen turhankin helppo taival vaikuttaa hieman rytmityksen toimivuuteen, mutta pääosin lopputulos on täyttä timanttia. Sopivasti haastavat loppukentät edustavat viimeistään ehtaa ”Nintendo-taikaa”, kun Bananza-kyvyistäkin otetaan kaikki irti. Toisin sanoen kyseessä on jälleen yksi suosittelemisen arvoinen laatuteos julkaisijan jo ennestään pitkän listan jatkeeksi.






Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom