Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Käyttäjien YouTube-kanavat

Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Hei ihmiset! Retroluolastossa keskityn vanhojen konsoli- ja tietokonepelien muisteluun. (Maailman omaperäisin idea?) Ajatus on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa, joten en voinut enää vastustaa kiusausta. Vihaisen valittamisen sijaan pyrin esittelemään ja käsittelemään pelejä mahdollisimman rehdisti.

Ensimmäiseksi peliksi valitsin tappelupeli Killer Instinctin, joka on aivan viime aikoina muuttunut jälleen ajankohtaiseksi peliksi. Synkkä ja väkivaltainen Killer Instinct hurmasi aikanaan kolealla olemuksellaan, mutta riittääkö siinä enää vetovoimaa muuhun kuin museokäyttöön?

[video=youtube_share;O8SuupBUJuw]http://youtu.be/O8SuupBUJuw[/video]

Tarkoituksena olisi tosiaan tehdä tällaisia pätkiä myöhemmin lisää, ja muistakin kuin Super Nintendon nimikkeistä.
 
Youtube kanavat / pelivideot

Terve kaikille :) en löytänyt tälle aiheelle sopivaa ketjua, joten kirjoitan sen tänne. Elikkäs perustin uuden pelikanavan YouTubeen ja haluaisin kanavan ihmisten tietoisuuteen. Youtubesta on vaikea erottua ilman mainostusta, joten kirjoitan tänne mitä kaikkea kanavallani teen. Aluksi olen tehnyt Minecraftista Pvp pelailua ja nyt aloitin uuden sarjan Resident Evil 6 pelistä, siitä siis tulossa läpi peluu. Tulevaisuudessa tulen tekemään videoita monesta pelistä jota nyt mieleen tulee ja tärkein asia on se, että katsojat saavat päättää pelejä / videon aiheita, joista sitten teen esittely videon tai läpi peluun. Laadun pyrin pitämään aina HD:nä, kanavan kasvaessa kaikki kehittyy, niin commentaryt kuin laitteistokin. Videoita teen joka päivä 1-3 ja pyrin pitämään tahdin aktiivisena, ainakin 1 video per päivä. Vastaan myös kaikkiin kysymyksiin mielelläni ja otan ehdotuksia vastaan! Kanavan linkki on tässähttp://www.youtube.com/user/KlapaVideos Jos on aikaa niin käy tutustumassa, jätä ihmeessä kommentti tai tykkäys Ps. Tilata saa ja suosittelen sitä :)) Hyvää uuden vuoden odotusta foorumin väelle ja sen lukijoille. - Juhisz
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Pelivideon teko

Emt liittyykö nyt aiheeseen mut heitetään pieni mainoksen tynkä tänne :3

Jees eli FinGaming on suht tuore lets play kanava jolla on kaksi pelaajaa. Pelit vaihtelevat uusista vanhempiin ja tasohypystä kauhuun. Klikkaa itsesi kanavalle ja tilaa sekä tykkää jos pidit videoista edes hieman:
youtube.com/user/FinGaming?client=mv-google&guid=&gl=FI&hl=fi
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

capture card pyörii taustalla aina kun ps3:sen päälle pistän joten jotain sävellyksiä pistän myös TeddyBearGaming kanavalle

työn alla:ps3:lla Diablo 3,gta v ja mw3...ps4:lla War Thunder,ghoust ja satunnaisesti warframe
ja blacklight

kossun-a-l-l-e:n voi lisätä kaverilistalle

mä editoin ne joten jos tulee sanottua esim vaikka oman ponin sotu niin ei hätää se ei pääse nettiin:)

(risut ja ruusut ovat tervetulleita:D)
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Löytyy myös Youtube-kanava, parikin itse asiassa. Vähän vanhempi ja uudempi.

Uudempi eli tämän vuoden (2014) Tammikuussa aloittanut MadFinnTech, jonne teen lähinnä peliaiheisia videoita. Ihan let's play tyyliin, arvostelua sekä ihan live action settiä ja hieman ehkä aiheestakin poiketen, kuten tämän sunnuntain kevennys alla. Videoiden tuotantoarvot on tavotteena saada jo lähitulevaisuudessa ylöspäin uusien varusteiden myötä.

[video=youtube;Yz0CvMqRfkw]https://www.youtube.com/watch?v=Yz0CvMqRfkw[/video]
https://www.youtube.com/watch?v=Yz0CvMqRfkw

Vanhempi kanavani on VGCinema, jonne olen tehnyt jokunen vuosi sitten elokuvamaisempia videoita käyttäen pelejä moottorina, jotkut kutsuu tätä machinimaksi. Parhaana esimerkkinä GTA IV - Pekka sarja, jonka ensimmäinen osa alla. Tätä kanavaa olen herättelemässä uudestaan henkiin nyt, kun GTA V tulee PC:lle ja se tulee sisältämään taas tämän videoeditori-moodin.

[video=youtube;gs6ihRwMl7Q]https://www.youtube.com/watch?v=gs6ihRwMl7Q[/video]
https://www.youtube.com/watch?v=gs6ihRwMl7Q

Ei muuta kuin katselemaan videoita jos yhtään kiinnostaa, sekä tilaamaan jos pidät.
 
Oon SHAREfactorylla (PS4) tehnyt neljä videota ja lisää on luvassa. Kanavan pohjalla on video parin vuoden takaa Dirt 3:sta, josta ei pahemmin saa selvää. Se on suoraan pelistä upattu 25sek video, viimisen kierroksen taistelusta.

Kanavan videot: https://www.youtube.com/user/zukeryt/videos

Ensimmäisessä videossa on kaikkea muuta FC Kfinin sähläystä FIFA 14 Pro Clubs pelimuodosta, paitsi maalit.

[video=youtube_share;OqX1ceAvniM]http://youtu.be/OqX1ceAvniM?list=UU1e_qsiiRWYVAxrEGXVusrw[/video]

Toisessa videossa on FIFA 14 Co-op seasonsin maalikooste.

[video=youtube_share;pIdGRLXGtaA]http://youtu.be/pIdGRLXGtaA?list=UU1e_qsiiRWYVAxrEGXVusrw[/video]

Kolmannessa videossa on hölmöilyä Battlefield 4:n puolelta.

[video=youtube_share;FBS4JQTDIqw]http://youtu.be/FBS4JQTDIqw?list=UU1e_qsiiRWYVAxrEGXVusrw[/video]

Neljännessä videossa on jo toinen FC Kfinin "kohokohdat" video.

[video=youtube_share;uKIQdQL3IpM]http://youtu.be/uKIQdQL3IpM?list=UU1e_qsiiRWYVAxrEGXVusrw[/video]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

https://www.youtube.com/user/finmoneygunx

Tässä olisi tämä mun kanava. Tällä hetkellä lähinnä BF4 "videoita". Yritän jatkossa keskittyä enemmän editointiin niin on tulossa myös OC-Edittejä.

Positiivinen/Negatiiven on tervetullutta palautetta.

Tilatkaa ihmeessä.
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Linkki kanavalle allekirjoituksessa ja vasemmalla tuolla hienossa logossa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

https://www.youtube.com/channel/UCPeDAxZyulkTXE7DeAgmRyg

Oma kanava on tossa noin. Videoita ei tule mitenkään säännöllisesti, oikeastaan aika harvakseltaan. Tällä hetkellä on yksi tekeillä, valmistumisajankohdasta ei ole tietoa. Puolittain on tullut haaveiltua josko alkais joskus jotain let's playta väkertämään, saa nähdä mihin tässä vielä päädytään..
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Heipä tännekkin!
RetroKorneri on uusi retropelejä käsittelevä ohjelma, jossa käsitellään vanhoja pelejä ja katsotaan onko niitä vielä tänä päivänä hauska pelata.
Tarkoituksena olisi julkaista, ainakin aluksi, joka viikko uusi jakso.

[video=youtube;VAdTRHhOK5A]https://www.youtube.com/watch?v=VAdTRHhOK5A[/video]

RetroKorneri
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Heippa kaikilla!

Aloitettiin uusi pelikanava kämppiksen kanssa, jota voi käydä kurkkaamassa täällä:

JEPA

Uusimpana videona löytyy Left 4 Dead 2, ja lisää pelailu tulee joka viikko :) Lähinnä co-op painotteisia ainakin näin aluksi, mutta otetaan toiveita huomioon, sunnuntaina pitäisi tulla Borderlands 2 - pelailua ainakin. Jos materiaali (ja meidän paskat jutut) kiinnostaa nii kannattaa myös kanava tilata! Peace out :cool:

[video=youtube;28-aY6GulnA]https://www.youtube.com/watch?v=28-aY6GulnA[/video]
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

Oisko jollain tiedossa jotain hyviä kanavia näillä kriteereillä:
- Suomenkielinen kommentointi/selostus videossa.
- Ei ole fps pelejä, vaan mieluiten Uusien tai vanhojen Nintendon konsolien pelejä, tai urheilu, tai ajopelejä. Saa olla myös jotain GTA/watch dogs tyyppisiä pelejä, mutta ei siis BF, CS jne perus fps pelit.
 
Vastaus: Käyttäjien YouTube-kanavat

^ Itseltä löytyy F1 2016 Careeria kanavaltani ja Fifaakin tulee välillä pelailtua (aktiivisemmin sitten FIFA 17, kun se julkaistaan). Olinkin juuri tulossa vähän mainostamaan ja teenkin sen nyt. Reilu puoli vuotta sitten varmaan ensimmäinen video tuli ulos ja parisen kuukautta olen vähän aktiivisemmin toiminut. Linkki kanavalle löytyy allekirjoituksesta. Se, onko kanava hyvä, on katsojan itse päätettävissä.
 
Ylös Bottom