Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kaikki supersankarit eivät voi olla sitä parasta a-ryhmää: Thunderbolts* sai ensimmäisen härnäkkeensä, varsin pitkän sellaisen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
MCU:n leffauniversumia jatkava Thunderbolts* on saanut ensimmäisen kiusoitteluvideonsa.

Teaseriksi kutsuttu videopläjäys on kestoltaan reilut kolme minuuttia, joten traileriksikin sen toki voi jokainen näin halutessaan määritellä. Thunderbolts* kasaa samoihin kuvioihin Marvelin aiemmista leffoista ja sarjoista tuttuja sivuhahmoja, mutta tietty myös kokonaan uusia tuttavuuksia.

Trailerilla nähdään ainakin Florence Pugh (Yelena Belova), Sebastian Stan (Bucky), Hannah John-Kamen (Ava), David Harbour (Alexei Shostakov), Wyatt Russell (John Walker) sekä Julia Louis-Dreyfus (Valentina). Lewis Pullmanin tulkitsema mystinen Bob puolestaan näyttäisi olevan loppupeleissä Vartiomiehenäkin tunnettu Sentry.

Thunderbolts* päättää MCU:n viidennen vaiheen. Seuraava "phase" käynnistyy heinäkuussa The Fantastic Four: First Stepsillä ja jatkuu loppuvuoden Bladella. Vuonna 2026 ja 2027 luvassa on vielä kaiken niputtavat kaksi Avengers-rainaa Doomsday ja Secret Wars.

Thunderbolts*-elokuvan ensi-ilta ajoittuu toukokuun alkupäiville.






Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom