Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Jarmo Hänninen

New Member
Heh. Et varmaan arvannutkaan, että kyseessä on itsensä Timo Koivusalon tuleva elokuva. Eli tässä synopsista ensin kehiin:

Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, jolloin Suomi oli Venäjän alaisuuteen kuuluva suuriruhtinaskunta. Keisari kiristi otettaan Suomesta alkaen ankaralla kädellä venäläistää sen hallintoa ja kansaa. Oma armeija lakkautettiin ja suomalaiset nuoret miehet pakotettiin liittymään venäjän armeijaan. Sananvapautta rajoitettiin ja sanomalehtiä sensuroitiin. Hallitsijalle hankalia virkamiehiä karkotettiin maasta ja korvattiin keisarille myötämielisillä henkilöillä. Suomen kansa nousi päättäväiseen, passiiviseen vastarintaan hirmuhallintoa vastaan.

Elokuva kertoo Suomen kansan vapaushaaveiden symboliksi nousseesta runoilijasta, joka joutuu vainotuksi vastustaessaan voimakkaasti venäläistämissuunnitelmia. Kaupunkia, johon tarina sijoittuu, pitää otteessaan mielivaltaisesti valtaa käyttävä venäläisten joukkojen komentaja, joka asettaa runoilijan rakastetun, nuoren naisen, mahdottoman valinnan eteen; Isän vai rakkaan henki? Elokuva kertoo tarinan siitä, kuinka sanoilla voi käydä aseita vastaan ja kääntää historian kulkua - toivosta joka on yhtä väkevää kuin rakkaus ja yhdessä niitä on vaikea nujertaa, sekä pienen kansan päättäväisyydestä, jonka hiljainen voima voi tehdä mahdottoman mahdolliseksi.

Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta, varsinkin kun näyttelijöinä ovat Vesa-Matti Loiri, Mikko Leppilampi, Helena Vierikko, Anneli Saaristo, Tapio Liinoja, Seela Sella, Esko Nikkari ja Vesa Vierikko eli erittäin kovaa kalustoa vyörytetään kankaille.

Elokuvan ensi-ilta on vasta syyskuussa ja kuvauksien pitäisi päättyä tämän kuun (tammikuu, 2005) puolella, jolleivät jo ole loppuneet. Onko muilla mitään odotuksia tämän suhteen vai kiinnostaako suomi-elokuva yhtään. Nyt alkaa tosiaan olla nämä suomen elokuvasuuntauksen yltiöpäisen väkivallan ja pehmopornon aika ohi ja mennään taas siihen "luonnollisempaan" suuntaan, missä kaikkia ei tapetakaan ja naida pystyyn :D
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Ei kehdannut Timppa ottaa enää Martti Suosaloa tähän projektiin mukaan.
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

No niin. Tänään on se siunattu päivä kun leffa iskeytyy ensi-iltaan. Traileria ja mainoksia en ole katsonut, joten tuli pienoisena yllärinä, että kyseessä on elokuvamusikaali :eek:

EDIT: Esimerkiksi MTV3 on antanut leffalle yhden tähden :o
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Mitä olen arvosteluja lukenut, niin leffa on saanut poikkeuksetta surkeita arvioita. Eipä heti tule mieleen leffaa, joka olisi saanut näin laajalla mitalla yhtä tähteä. Koivusaloa tuntuu vaivaavan jokin tyyli, joka ei ole kriitikoiden mieleen.
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Jarmo Hänninen sanoi:
Onko muilla mitään odotuksia tämän suhteen

Ei.

Esimerkiksi MTV3 on antanut leffalle yhden tähden :o

Hyvä.

On surullista millaista roskaa Koivusalon kaltaiset räpeltäjät sysäävät teattereihin, ja tuulipukukansa täyttää innolla penkkirivit, sai elokuva sitten millaisen vastaanoton vain kriitikoiden keskuudessa - koska kyseessä on suomalainen elokuva. Miten Koivusalo edes kuvittelee saavansa anteeksi Tuttu juttu -shown ja Pekko-elokuvat?
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Eipä nyt hirveästi kiinnosta Koivusalon uutukaiset ja tämäpä on vielä jonkinsortin musikaali joita vihaan yli kaiken (kiitos kouluaikojen Sound of musicin katsomiselle). Koivusalo taisi olla parhaimmillaan siinä Tuttu Juttu Show:ssa.
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Hex sanoi:
Saiko elokuva valtion tukea?

Suomen elokuvasäätiön tukea leffa on näemmä (SES:n sivujen mukaan) saanut 505 000 kun koko budjetti on ollut 1 570 000

---

Käväisin tuossa juuri leffan Vaasan pressinäytöksessä ja näin ennakkoon (ennen perehdyttävää) täytyy sanoa, että leffa oli kyllä melkoinen pettymys. On taas palattu siihen kirjakielellä tulkitsemiseen... nähdäänpä elokuvassa kuitenkin periaatteessa näkyvämmän debyytin leffatähtöseksi tekevä Helena "Vesan tytär" Vierikko. Mistään karismaa uhkuvasta näyttelijättärestä ei kuitenkaan ole kyse :(

Esko Nikkari, Tapio Liinoja ja Vesa-Matti Loiri loistavat omissa osissaan ja maalaismaisemat ovat todella kauniita, mutta yltiöromanttinen elokuvamusikaali ei kyllä saa kannatusta täältäpäin.
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Voi hitsi. Ei se kuvauksissa viime syksynä yhtään huonolta vaikuttanut :(
Mutta mitäs minä mitään mistään tiedän. Kai se pukuloisto himmensi mielen.

Pitää kai mennä itse katsomaan teatteriin lopullinen tuotos. Enää en tosin odota mitään.
Petytitte minut!
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Jarmo Hänninen sanoi:
Suomen elokuvasäätiön tukea leffa on näemmä (SES:n sivujen mukaan) saanut 505 000 kun koko budjetti on ollut 1 570 000

Vois elokuvasäätiö enskerralla antaa tuollaisen summan Koivusalolle ja pyytä sitä sijoittamaan ne rahat vaikka omaan elämään, eikä tuhlaamaan niitä sen typeriin elokuviin. Olis paremi kuin pysyis poissa mielistä, eikä itkis julkisesti sitä kun kriitikot haukkuu sen leffoja.
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Timo Koivusalolle
Taas murskakritiikki!
10.9.2005 1:49

Eilen ensi-iltansa saanut Kaksipäisen kotkan varjossa sai hyytävät arvostelut. Ohjaus on puutteellinen, musiikki hirveä. Ohjaaja ei ole moisesta moksiskaan.

EI KIINNOSTA - Perjantai-iltapäivään mennessä Koivusalo ei ollut edes lukenut elokuvansa saamia arvosteluja. Hänen mielestään niillä ei ole mitään annettavaa.

Aamulehti: yksi tähti. Iltalehti: kaksi tähteä. Ilta-Sanomat: puolitoista tähteä. Timo Koivusalon tuoreimman elokuvan saamat arvostelut eivät juuri mairittele.

Koivusalo on etukäteen puolustautunut toteamalla, että ei häntä paljon hetkauta, jos joku ei tykkää. Pelkäänpä, että Koivusalo saa olla tyytyväinen, jos edes joku tykkää muussa kuin camp-hengessä, toteaa MTV3:n viihdeuutiset.

Tiukimpia tölväisyjä tulee musiikista, joka on Koivusalon käsialaa, sekä dialogista.

- Sinä sitten tulit. Minä tulin, siteeraa Aamulehti kahden konkarin Vesa-Matti Loirin ja Anneli Saariston keskustelua eräässä kohtauksessa.

MTV3:n mielestä dialogi on niin teennäistä ja kankeaa, että katsojaa hyytää.

Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Kriitikot kivittivät kilpaa myös Sibelius-elokuvaa kaksi vuotta sitten. Silti se keräsi 275 000 katsojaa. Luku on kaukana pienestä: vertailun vuoksi hittielokuva Paha Maa on saanut reilut 110 000 suomalaista teattereihin, kehuttu Lapsia ja aikuisia vain 55 000.

Perjantai-iltapäivään mennessä Koivusalo ei ollut edes lukenut elokuvansa saamia arvosteluja. Hänen mielestään niillä ei ole mitään annettavaa.

- Olen edelleen kutsuvierasnäytöksen tunnelmissa. Elokuva sai yleisöltä väliaplodeja. Se on epätavallista ja hienoa, Koivusalo kertoo.

- Tuli semmoinen olo, että ei ole tullut turhaan tehtyä.

Muutoinkin miehen suoraan saama palaute on ollut kannustavaa. Erityisesti aikuiset ovat olleet ilahtuneita musiikkielokuvan jopa vanhahtavasta tyylilajista.

Koivusalo on selvästi ottanut opikseen sitten edellisen elokuvan saaman rökälekritiikin. Sibelius-elokuvan aikaan käytiin vilkasta keskustelua ohjaajan suhteesta murskakritiikkiin, mutta lopulta kansa ratkaisi inhimillisen leffan puolesta.

Tiedä siitä, vaikka niin kävisi nytkin.

Koivusalo ei tee elokuviaan ainakaan kriitikoiden katsottaviksi, ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. Koivusalon, joka on sekä käsikirjoittanut ja ohjannut että tuottanut elokuvan, mielestä asiat voisi tehdä pienemmälläkin panostuksella.

Mutta Koivusalo ei tahdo.

- Haluan olla vilpitön. En tahdo luopua siitä edes suojellakseni itseäni.

LAURA HALMINEN
laura.halminen@iltalehti.fi

:eek:
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

No, Koivusalo varmaan lohduttautuukin sillä, että kutsuvierasnäytöksiin hankitaan kaikki perseennuolijat, työryhmän kaverit ja tuottajat. Kuitenkin joitakin joilla ei ole varaa olla tapattamatta ;)

No, mutta eihän se Erekään ollut ikinä kriitikkojen mieleen. Elokuva muuten olisi huimasti parempi jos kirjakielisuomi vaihdettaisiin johonkin muuhun... DVD:lle vaihtoehtoinen ääniraita :D
 
Vastaus: Kaksipäisen kotkan varjossa (9.9.2005)

Jukka Palmén sanoi:
Ei kehdannut Timppa ottaa enää Martti Suosaloa tähän projektiin mukaan.

tai ei Martti enää kehdannu lähteä Timpan kelkkaan, näki jo kässäri vaiheessa että katajikkoon mennään ... :D
 
Ylös Bottom