Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kautta aikojen pisimpään kehityksessä ollut peliprojekti Beyond Good & Evil 2 on edelleen työn alla, vakuuttelee Ubisoft

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Beyond Good & Evil 2 on edelleen työn alla, vakuuttelee Ubisoft asiaa kyselleelle Eurogamerille.

Ubisoft on viime aikoina ollut tapetilla lähinnä peruuttaessaan vielä julkistamattomia ja jo julkistettuja peliprojekteja, yhteensä moisia on jo ainakin seitsemän kappaletta. Mitä sitten Beyond Good & Evil 2:een tulee, on kyseinen projekti ollut enemmän tai vähemmän aktiivisessa kehityksessä jo 15 vuoden ajan – Duke Nukem Foreveriakin pidempään. Pitkäksi venähtäneen matkan varrella on sattunut monenlaista, kuten uutisen loppuun upotetut linkitkin osoittavat.

Nyt Ubisoft vakuuttelee vuonna 2008 paljastetun pelin olevan edelleen työn alla kehittäjätiimin tehdessä kaikkensa saavuttaakseen kunnianhimoiset visionsa. Viimeksi pelistä kuultiin viime vuoden elokuussa Sarah Arellanon liittyessä tiimiin johtavan käsikirjoittajan roolissa. Edellinen traileri puolestaan nähtiin nelisen vuotta sitten, vuoden 2018 E3-messujen yhteydessä.

Nähtäväksi jää, milloin Beyond Good & Evil 2 nähdään seuraavan kerran – vai nähdäänkö koskaan.

Lisää aiheesta:


15 vuotta myöhemmin: Beyond Good & Evil 2 sai uuden pääkäsikirjoittajan
Ubisoft vahvisti Beyond Good & Evil 2:n kehitystyön olevan jälleen käynnissä
Ubisoft julkaisi reilusti pelikuvaa jo vuosikausia odotellusta Beyond Good and Evil 2 -seikkailusta
Ubisoft kiusoittelee jälleen kerran Beyond Good & Evil -klassikon jatko-osalla
Beyond Good & Evil 2 jälleen huhujen kohteena, nyt projektista povataan ajastettua yksinoikeutta
Huhu: Beyond Good & Evil 2 on Nintendon rahoittama yksinoikeuspeli
Beyond Good & Evil 2 edelleen työn alla
Ubisoftin E3-lehdistötilaisuus päättyi hartaasti odotettuun Beyond Good & Evil 2 -traileriin
Ubisoft paljasti lisää yksityiskohtia odotetun Beyond Good and Evil 2:n tiimoilta
Huhu: Beyond Good & Evil 2 esitellään yhdessä Nintendon NX-konsolin kanssa
Beyond Good & Evil 2, tulossa ehkä joskus?
Beyond Good & Evil 2 edelleen tuotannossa
Ubi: Beyond Good & Evil 2 edelleen kehityksessä
Beyond Good & Evil 2 sittenkin vielä tekeillä
Ubi-pomo pyytää kärsivällisyyttä Beyond Good & Evil 2:n suhteen
Beyond Good & Evil 2:lla erittäin pieni kehitystiimi
Beyond Good & Evil 2:n tähtäimessä laajempi yleisö
E3 2011: Beyond Good & Evil 2 ei ehdi nykykonsoleille





Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom