Niin kuin annoin tuon esimerkin tuosta tuotteesta jonka hinta kaupasta ostettasessa oli 450 euroa. Itse laitoin ensimmäiseksi hinnaksi 400 euroa. Tuote oli siis avaamaton jossa tehtaan muovit päällä edelleen ja kuittikin tuli mukaan. Takuuta lähes kaksi vuotta jäljellä. Ei mennyt 400 eurolla uusi tuote sitten laitoin hinnaksi 380 euroa ja jälleen sama juttu ei mene kaupaksi, seuraavaksi hinta 350 euroon ja ei edelleenkään mene kaupaksi. Sitten hinta 300 euroon ja sama laulu jatkuu ei mene kaupaksi. Loppujen lopuksi hinta 270 euroon jolla kaupat syntyi. Ja ainiin unohtu mainita, että yleensä mulla sisältyy postitus kulut myyti hintaan. Joskus on muutaman euron postikulut käytössä harvemmin. Oliko mielestäsi liikaa pyytää uudesta tuotteesta 400 euroa tai 350 euroa? Mielestäni hinta oli tuolloin jo kilpailukykyinen, mutta ei vaan mene kaupaksi.
50 euroa alkaa olemaan jo sellainen ero että kannattaa harkita Toristakin tuotteen ostamista. Sille ei tosin sitten voi mitään jos ei vain ole ostajia ja siinä kohtaa ei auta vaikka hinta olisi jo alussa sopiva. Huomaahan sen jo siitä että olet pudottanut hintaa monta kertaa. Syy ei siis välttämättä ja luultavasti ole ollut edes hinnasta vaan siitä ettei vain ole kiinnostusta tuotteelle.
Monessa tuotteessa on sekin "vika" että vaikka se olisi kuinka uusi ja käyttämätön, niin siitä voi olla joku tuoreempi versio, jota myydään melkein samaan hintaan kaupassa. Puhelimissa ja tietokoneissa hyvin yleistä. Samoin droneissa. Siinä ei auta että Mavic 1 on käyttämätön jos melkein samaan hintaan saa tuoreempaa Mavic 2:sta.
Aika usein kun myydään tavaraa niin laitetaan linkki jonkin kaupan sivustolle, joka ei sitten kuitenkaan ole se halvin kauppa tuotteelle. Joskus saman tuotteen voi saada uutena esim. Amazonista tai Suomesta toisesta kaupasta huomattavasti halvemmalla. Oikeastaan ihan järjestään linkkiä ei laiteta edullisimpaan kauppaan.
Näinhän monet tosiaan tekee. Itse laitan yleensä linkin suoraan hintaseurantaan.
Mutta noin muutenkin monen uudenveroisen tuotteen hinta käytettynä on aika lailla puolet uuden hinnasta. Ei puolet siitä mitä se maksaa kalleimmassa kaupassa. Poikkeuksiakin on.
En ole kyllä yhtään samaa mieltä ja myös käytännössä tuo ei toteudu - onneksi. Eihän tuossa nimittäin ole mitään järkeä. 1000 euron läppäri olisikin yhtäkkiä 500 euron arvoinen. Tietokoneen osista olen välillä myös saanut enemmän mitä olen niistä uutena maksanut, esim. muistit. Emolevy taas oli niin haluttua tavaraa että meni lopulta enemmällä mitä pyysin koska joku niin kovasti sen itselleen halusi.
Tuo "puolet hinnasta" voi päteä ehkä jossain merkittävämmin kuluvissa tavaroissa, kuten vaatteissa. Kameroissa taas tilanne on usein se, että laadukkaat objektiivit ei menetä juurikaan arvoa vuosienkaan varrella. Elektroniikassa taas homma menee niin, että alussa on isompi pudotus mutta tuntuu että jossain kohtaa hinta asettuu pitkäksi aikaa paikalleen. Joskus jopa nousee, kuten tuolla jo muisteista mainitsin.
Mutta ei tuo "puolet hinnasta" kyllä todellakaan mikään oletus tai sääntö ole. Enemmänkin juuri niiden mantra, jotka ehdottelevat ihan mitä sattuu "tarjouksia" ja tinkauksia.
En itsekään lähetä mitään toridiilillä. Mitä luin sen toimintaa niin siinäkin huijattu ja toi on ihan käsittämätöntä että ostaja saa tuotteen ennen kun myyjä saa siitä rahat

'' Noudettuaan tuotteen ostajalla on 24 tuntia aikaa tarkistaa, että tuote on kunnossa ja vastaa kuvausta. Kun ostaja on hyväksynyt tuotteen, myyjä saa rahat kaupasta tilillensä automaattisesti.''
Joo en varmasti lähetä mitään toridiilillä. Ostaja saa siis tuotteen itselleen ilmaiseks, ei ikinä hyväksy tuotetta ja katoaa. 24 tuntia aikaa, siinähän ehtii vaikka maasta poistua helposti. Älytöntä.
Tässähän ainoa riski on se, että ostaja vaihtaa tuotteen (vastaavaan rikkinäiseen) tai vaikka onnistuu rikkomaan sen ja lähettää takaisin vedoten rikkinäiseen tuotteeseen.
Mulla kans toi torissa, että esim. 10€ auton osa tai 5€ kirja jo 5 laittanut suosikkeihin mutta mitään ei tapahdu. Mitä pirua ne odottaa kun tuote melkein ilmainen...
Voin kertoa omalta osaltani: laitan suosikeiksi usein tuotteita, joita ei ole pakko saada mutta joita harkitsen. Sellaista "mieluilua", eli haluaisi jotain tavaraa muttei ehkä oikeasti tarvitse. Esimerkiksi laittaa monta erilaista läppäriä suosikeiksi ja ostaa niistä sitten mieluisimman. Tai sitten vain joku yksittäinenkin tuote, jonka voi ostaa jos "halvalla saa" eli ei ole tarvetta saada/ostaa mutta jos hinta laskee tarpeeksi niin on "syy" sitten ostaa se pois. Näissä kohtaa ei viitsi kuitenkaan heittää jotain alihintaista "myytkö vitosella" tarjousta, niin mieluummin vain katselee mihin se hinta laskee jos laskee.
Huonoista ilmoituksista kun puhutaan niin tulee mieleen Nettiauto. Olen vuosia seurannut oikeastaan päivittäin klassikkoautoja ja projektiautoja mitä tulee tarjolle kun niitä ostellaan ja kunnostellaan, niin yleisesti vois sanoa, että kymmenestä ilmoituksesta 7-8 on surkeita. Laitetaan tyyliin 2-3 kuvaa jossa näkyy vaan osa auton kyljestä, tekstiin jaksetaan kirjoittaa ehkä hyvällä säkällä kymmenen sanaa. Joskus ei kirjoiteta sanaakaan, autoliikkeet varsinkin harrastaa tätä ettei kirjoiteta mitään. Johtuu siitä kun auto tulee vaihdossa niin ne ei tiedä siitä mitään kun että auto tossa pihassa on.
Joo, tämä on ärsyttävää mutta myös ymmärrettävää. Aika kauan sitten on rapissut se ajatus että autoliikkeestä auton osto olisi jotenkin turvallisempaa. No, ehkä joltakin osalta voi ollakin mutta tietoja ainakin saa huonommin kun ei ne tosiaan tiedä siitä autosta yhtään sen enempää mitä vaikka huoltokirjasta näkyy.
Yksityisillä kun myyjältä kysyy että kauan tää on sulla ollut, jotkut ääliöt vaan sanoo mitä väliä sillä on. No on sillä paljonkin väliä onko auto sulle tullut eilen ettet tiedä siitä mitään vai ollut vuosikausia että tiedät siitä kaiken. Myyjän tyyli vastata puhelimeen kertoo paljon. Ne on raivostuttavia joilta saa lypsää joka helkkarin tiedon erikseen kysymällä.
No jaa, on kai sitä omistajia joilla on auto ollut vaikka 20 vuotta muttei ne silti osaa siitä kummempaa sanoa. Siinä kun käyttää aina jossain huollossa muualla tms. niin ei itselle mitään varsinaista ymmärrystä jää. Huoltokirjassa sitten toivottavasti on merkinnät asioista.
Itsellä on ollut viimeisin auto nyt 6-7 vuotta ja ei siitäkään kauheasti ole sanottavaa. Öljyt, kuluvia osia ja muuta perushommaa vaihdettu. Tankattu on. Siinäpä se. Itse olen kaiken tehnyt mitä osaan ja silti ei ole novellia kerrottavana. Kaikki toimii mitä olen käyttänyt. Penkinlämmittiä en esim. ikinä käytä, joten en minä tiedä toimiiko ne. Perse pysyy lämpimänä vaatteilla. Ei ole tielle jättänyt mutta kerran piti akku vaihtaa että saatiin katoksesta taas eloon.
Vai onko tuo sitten jo riittävä selostus asiasta? Minulle on siis vähän epäselvää että mitä siitä autosta pitäisi varsinaisesti kertoa. Järkevä laittaa ne tiedot huoltokirjaan tai muualle. Itsellä on excel kaikesta, jopa tankkauksia, koska olen halunnut kulut saada tietoon. Luulisi sen riittävän. Toki kysyttäessä vastaan mutta kyllästyttäisi vain rupatella asioista, jotka voi katsoa sitten huoltokirjasta itse, varsinkin kun joutuisin ne itsekin sieltä tarkistamaan. Varsinkin jos ollaan myymässä jotain 1000 euron vehjettä niin ei kiinnostaisi ihan hirveästi alkaa panostamaan selityksiin ja puheluihin. Ostaja tulkoot itse katsomaan. Tonnin auto on tonnin auto. Aika kova on jo se että toimii ja on katsastettu.
Isoin merkitys lienee toki sillä että myykö viisinumeroisella vai lähelle tai alle nelinumeroisella hinnalla olevaa autoa. Ymmärrän paljon paremmin että panostetaan kun hintaakin on enemmän mutta ymmärrän myös sen, että halvemmat autot on autoja: toimii ja katsastettu tms.
Toki koska itsellä tätä tekstiä tulee, niin kaiken oleellisen päästä "oksentaisin" ilmoitukseen mutta en silti koe että sitä infoa ihan kauheasti olisi.