The Lord of the Rings: Gollum -peli on saanut julkaisupäivänsä lähes kaikille alustoille.
J.R.R. Tolkienin kirjoihin perustuva peli vie pelaajat jälleen Keski-Maahan, mutta tällä kertaa pääosassa nähdään Klonkku. Nimike sijoittuu The Fellowship of the Ring -kirjan tapahtumien aikaan, jolloin hahmo on menettänyt rakkaan sormuksensa.
Seikkailun varrella lupaillaan tavattavan useita tuttuja hahmoja kirjoista, minkä lisäksi Klonkun matkaan heittää kapuloita hahmon oma Sméagol-persoona.
Pelin on juuri kerrottu saapuvan PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X|S:lle ja PC:lle päivämäärällä 1.9. Switch-version odotus jatkuu vielä tätä pidemmälle, sillä sen on määrä saapua myyntiin myöhemmin kuluvan vuoden aikana.
Alla viime vuoden lopulla julkaistu traileri.
Lue juttu sivustolla...