Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kohutun päätöksensä pyörtänyt EA kertoo, miksi The Sims 4:n naisparin häät nähdään sittenkin myös Venäjällä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Orou
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Orou

Moderaattori
Ylläpitäjä
EA julkaisee The Sims 4:n My Wedding Stories (suomeksi Häätarinoita) -lisäosan sittenkin myös Venäjällä. Samalla se lykkää laajennuksen julkaisupäivää ensi viikolle helmikuun 23. päivään saakka, jotta julkaisu onnistuisi samanaikaisesti kaikkialla maailmassa.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan "arvioineensa mahdollisuuksiaan uudelleen" yleisöltä saadun palautteen perusteella ja pyörtäneensä sitten alkuperäisen päätöksensä olla julkaisematta lisäosaa.

Alun perin EA kertoi viime viikolla, ettei se julkaise lisäosaa lainkaan Venäjällä. Yhtiö perusteli päätöstään tuolloin sillä, ettei se voisi kertoa lisäosan kannalta keskeistä kahden naisen välistä rakkaustarinaa Venäjällä maan homovastaisen lain takia.

Nyt EA kuitenkin vakuuttaa, että se julkaisee laajennuksen Venäjällä ilman sensuuria tai sisältöön tehtäviä muutoksia. Tuoreessa tiedotteessaan yhtiö toteaa, että The Sims 4:n kehitystiimillä oli alkuperäistä päätöstä tehdessään väärä käsitys siitä, mitä Venäjällä voi julkaista.

kansikuva.jpg


Naimisiin menevä naispari on isossa osassa lisäosan trailerilla ja muussa markkinointimateriaalissa, kuten oheisessa kansikuvassa.

Alkuperäinen päätös olla julkaisematta laajennusta keräsi pelaajilta sekä kiitosta että kritiikkiä. Monet ihmettelivät, miksi seinä lainsäädännön kanssa olisi noussut pystyyn vasta nyt. The Sims 4:ssä ja useissa sen laajennuksissa on esitetty seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja ja näiden välisiä suhteita. Sen vuoksi pelin ikäraja on ollut julkaisusta saakka Venäjällä 18 vuotta, mutta se ei kuitenkaan ole aiemmin estänyt pelin tai laajennusten julkaisua.

EA ei kerro tiedotteessaan, miten tai miksi se ajatteli nykyisen tilanteen eroavan aiempien laajennusten julkaisusta. Yksi mahdollinen eroavaisuus on laajennuspaketin kansikuva, jossa esiintyy ensimmäistä kertaa avoimesti homoseksuaalinen pariskunta.

simskakku.png


Lisäosan viimeviikkoinen esittelystriimi ei mennyt nappiin. Yksi kehittäjien kannalta kiusallinen hetki koettiin, kun pelihahmot eivät suostuneet leikkaamaan hääkakkuaan, vaan seisoivat toimettomina sen edessä. Kuva: Kuvakaappaus EA:n Twitch-kanavalta

Venäjällä tuli vuonna 2013 voimaan niin sanottu homopropagandalaki, joka kieltää asiallisen tiedon saattamisen lasten saataville muista kuin heteroseksuaalisista parisuhteista. Esimerkiksi uutistoimisto Reuters kertoo, että lain voimin on muun muassa sensuroitu useita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin keskittyneitä uutissivustoja, kielletty pride-marsseja ja rangaistu ihmisoikeusaktivisteja. Myös väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan lisääntyi lain voimaantulon jälkeen.

EA:n päätös lykätä My Wedding Storiesin julkaisua on herätellyt joissain pelaajissa toiveita siitä, että kehittäjät ehtisivät korjata bugeja, jotka tulivat ilmi lisäosan esittelyyn keskittyneessä kehittäjien verkkolähetyksessä viime viikolla. Jos aiemmat merkit pitävät paikkansa, voidaan bugien korjaamista vajaan viikon aikana pitää kuitenkin epätodennäköisenä.

Lue myös:


The Sims 4:n tulevassa Häätarinoita-lisäosassa naidaan oikein olan takaa
Arvostelu: Jos unelmoit punaisesta tuvasta, perunamaasta ja laamafarmista, ota suunnaksi lokoisa Taka-Kumpula
Ota värikartta kauniiseen käteen ja elä sisustajan unelmaa – katsauksessa The Sims 4 Unelmakoti



Lue juttu sivustolla...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom