Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

KonsoliFIN Perheet kannustaa vanhempia pelaamaan lastensa kanssa

XShava

KonsoliFIN Alumni
Mediatiedote

Julkaisuvapaa 30.7.2010

Elokuussa aukeaa vanhemmille suunnattu konsolipelisivusto KonsoliFIN Perheet. KonsoliFIN Ry:n ylläpitämä KonsoliFIN Perheet on konsolipelaamisesta innostuneiden vastuuntuntoisten aikuisten ja vanhempien perustama verkkopalvelu, jossa kerrotaan lapsille sopivista ja heille sopimattomista konsolipeleistä kauhistelematta ja rehellisesti.

- KonsoliFIN Perheet ei saarnaa, vaan kannustaa ennemminkin perheitä pelaamaan enemmän - yhdessä. Lapsille soveltuvien pelien lisäksi keskustelua syntyy runsaasti esimerkiksi peliajoista, KonsoliFIN Ry:n puheenjohtaja Kimmo Sjöblom kertoo.

Verkkopalvelussa julkaistaan asiantuntevien, pitkän linjan harrastajien tuottamia uutisia, vinkkejä, peliesittelyjä ja kolumneja. KonsoliFIN Perheet sisältää myös keskustelufoorumin, blogeja, pelivideoita sekä tietoa ikärajoista ja -suosituksista.

- Toivottavasti osaamme auttaa vanhempia ymmärtämään lastensa harrastuksia. Mahdollisesti voimme jopa avata heille oven tämän jatkuvasti kehittyvän ja hauskan harrastuksen pariin, KonsoliFIN Perheet -sivuston ideoinut Jyri Jokinen kannustaa.

KonsoliFIN on Suomen suurin harrastajavoimin ylläpidetty videopelien ja elektronisen viihteen yhteisösivusto. KonsoliFIN on kasvanut tasaisesti vuonna 2000 perustetusta PS2FIN-sivustosta ja on nykyisessä mittakaavassaan Suomen suosituin konsolipelaamisen verkkoyhteisö. KonsoliFIN ja KonsoliFIN Perheet -sivuston ylläpitäjänä ja julkaisijana toimii KonsoliFIN Ry.

Lisätiedot:

Kimmo Sjöblom
kimmo.sjoblom(at)konsolifin.net
 
Vastaus: KonsoliFIN Perheet kannustaa vanhempia pelaamaan lastensa kanssa

Pitääkös tuonne rekisteröityä erikseen? Kun tätä tiliä ei hyväksytty?
 
Vastaus: KonsoliFIN Perheet kannustaa vanhempia pelaamaan lastensa kanssa

Pitääkös tuonne rekisteröityä erikseen? Kun tätä tiliä ei hyväksytty?

Valitettavasti pitää, erotimme sen ihan tarkoituksella näin. Käyttää esim samaa tunnusta kun täällä, niin helposti muistaa.
 
Ylös Bottom