Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Kotimainen Next Games luotsaa Netflixiä entistäkin laajemmin pelien pariin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Ahkerasti pelimaailmaa kohti tähyävä Netflix on tehnyt ostotarjouksen kotimaisesta Next Games -studiosta.

Merkittävien kauppojen hinnaksi on esitetty 2,10 euroa osakkeelta, mikä tekee kokonaissummaksi 65 miljoonaa euroa. Ostotarjouksella on jo Next Gamesin ja suurimpien osakeomistajien hyväksyntä, joten kauppojen voisi olettaa toteutuvan aikataulunsa mukaisesti kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana.

Suoratoistojätti Netflix on laajentanut jo aiemmin pelien suuntaan tuomalla palveluunsa useampiakin nimikkeitä. Next Gamesin on tarkoitus toimia Netflixin "ydinpeliyhtiönä" laajentaen valikoimaa entisestään. Studion meriittilistalta voi bongata muun muassa The Walking Dead- ja Stranger Things -aiheisia tuotoksia.

Vuonna 2013 perustetun Next Gamesin tiedotteen voi lukea täältä.

Lisää aiheesta:


Netflix Games -palvelu käynnistyy Androidilla keskiviikkona – viiden heti julkaistavan pelin joukossa kaksi Stranger Things -nimikettä
Perusteltu huhu: Netflix pyrkii videopelimarkkinoille
Netflix harkitsee Squid Game -videopelin tekemistä – korealainen battle royale -draama nousi ilmiöksi



Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom