Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Lara Croftilla pitelee kiirettä: Netflix työstää Tomb Raider -sarjaa, seuraava peli nivoo yhteen vanhat ja uudet seikkailut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Neljännesvuosisadan hautoja kolunnut Lara Croft on edelleen hyvin vahvasti tapetilla, ainakin mikäli tulevia projekteja tutkailee.

Uutterasti peliaiheisiin tarttuva Netflix työstää sarjaa Lara Croftin seikkailuista. Animaation keinoin toteutettu sarja seurailee ikonista hahmoa uudemman, Crystal Dynamicsin työstämän, pelitrilogian jälkimainingeissa. Käsikirjoittajana ja tuottajana hääräilee Tasha Huo, jolla pitää kiirettä lisäksi Noituri-spinoff The Witcher: Blood Originin parissa. Julkaisuaikataulusta ei ole vielä tietoa.

Tomb Raider -saaga jatkuu ennemmin tai myöhemmin myös upouuden pelin muodossa. Crystal Dynamicsin on tarkoitus yhdistää seuraavan nimikkeen tarinassa oma trilogiansa alkuperäiseen pelisarjaan. Projekti lienee vielä alkutaipaleellaan, joten valmista on turha odotella ainakaan muutamaan vuoteen. Odotellessa voi tahkota vaikkapa kuluvan vuoden aikana ilmestyvää Tomb Raider Reloaded -mobiilipeliä.

Tomb Raider palaa ennemmin tai myöhemmin myös takaisin valkokankaille. Vuonna 2018 ilmestyneen elokuvan jatko-osaa työstetään paraikaa täyttä häkää Misha Greenin toimiessa rainan käsikirjoittajana ja ohjaajana. Croftin roolissa jatkaa ruotsalainen Alicia Vikander.

Vuonna 1996 startanneen pelisarjan 25-vuotista taivalta juhlitaan kuluvan vuoden aikana muutoinkin laajalti. Luvassa on ainakin yhteisöllisiä tapahtumia, nostalgista sisältöä ja muita yllätyksiä.

Lisää aiheesta:


Ikuista elämänlähdettä etsimässä - arvostelussa Rise of the Tomb Raider
Viidakkokirja aikuisempaan makuun - arvostelussa Shadow of the Tomb Raider
Retromuistelot: Tomb Raider




We're celebrating 25 Years of Tomb Raider throughout 2021, with community features, nostalgic content, and surprises along the way! pic.twitter.com/cOmsfVj8jr
— Tomb Raider (@tombraider) January 27, 2021








Lue juttu sivustolla...
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom