Leppoisasta Animal Crossingista The Last of Usin kohuttuun jatko-osaan – toimituksen valinnat alkuvuoden parhaiksi peleiksi

[Ulukai]

Alkuvuosi on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Mutta ei pelkkää huonoa, sillä tähän ajanjaksoon on mahtunut monta hyvää peliä. Tarjolla on ollut monenmoista seikkailua, toimintaa, yhteisöllisyyttä. Indietä ja AAA-pelejä. Jatko-osia ja uusia kokemuksia.

Tässä toimituksen valinnat vuoden 2020 alkupuoliskon parhaiksi.

Petri Leskinen

Tähän on vain yksi vastaus, jos päätöksen tekee pelituntien perusteella, Animal Crossing: New Horizons. Viiden tähden ajankulua. Toisaalta The Last of Us Part II oli myös melkoinen tunteiden vuoristorata sekä teknisesti konsolisukupolven ehdoton kuningatar.

Silti valitsen vuoden alkupuoliskon parhaaksi kokemukseksi Below'n ja tänä keväänä julkaistun Explore-moodin. Capybara Gamesin tunnelmallinen luolastoseikkailu piti otteessaan jo ennen vaikeusastetta viilannutta päivitystä, joten parannukset tekivät pitkään odotetusta seikkailusta vielä paremman.

Petri Kataja

Animal Crossing: New Horizons julkaistiin täydelliseen aikaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kun koronavirus iski, eikä ulos päässyt tai autiosaarille pystynyt matkustamaan, oli Nintendon Switch-konsolille julkaistu peli mitä täydellisin pakopaikka. Asiaa ei haitannut lainkaan, että nimike oli täynnä hauskaa tekemistä, kuten juttusarjastani (osa 1, osa 2, osa 3) on toivottavasti selvinnyt.

Nimike on myös saanut tasaisen epätasaisesti lisää sisältöä, minkä takia sen pariin tulee palattua yhä edelleen, useampia kuukausia pelin julkaisun jälkeen. Vaikka kohta jonkin sortin tauko lienee paikallaan.

Risto Karinkanta

Toimintapeleistä Riot Gamesin ilmainen Valorant on mielenkiintoisinta ammuskelua sitten Counter-Strike: Global Offensiven. Pelin tempo on melkoinen, joten Valorantille nähdään toivottavasti toimintaa myös e-urheilun puolella.

Indiepeleistä ehdottomasti mielenkiintoisin julkaisu keväällä on The Flower Collectors, joka kertoo lyhyen hitchcockmaisen rikosdraaman, joka sijoittuu Barcelonaan Francon diktatuurin jälkimaininkeihin. Sisältää poliittista agendaa ja furryja.

Senja Littman

Alkuvuoden pelitarjonta on minun kannaltani ollut pienoinen pettymys, eikä maailmaan ole viime kuukausina tupsahtanut yhtäkään erityisen kiinnostavaa uutukaista. Annan ääneni Animal Crossing: New Horizonsille, joka ilmestyessään hurmasi minut suloisuudellaan. Nyt söpöysmittari on kuitenkin saavuttanut murtumispisteensä, eikä Alpakkalan saarella tule enää vierailtua. Voi kunpa pian julkaistaisiin jotain mielekästä pelailtavaa!

Jaakko Herranen

Yhtä en suostu valitsemaan, mutta kaksi kohoaa massasta esille sitäkin selvemmin. Piskuisen Ori-henkiolennon paluuta odoteltiin piinallisen pitkään, mutta jatko-osa ei pettänyt. Ori and the Will of the Wisps laajentaa metroidvaniaa uusin kyvyin ja sivutehtävin, mikä taatusti miellyttää alkuperäisen faneja. Myös tarina on saanut lisää syvyyttä, kyynelkanavien erittäessä nestettä pitkin parikymmentuntisen seikkailun.

The Last of Us Part II:n kohdalla sipulia taas oli silmässä vielä Oriakin enemmän. Rohkeasti ja paikoitellen suorastaan nerokkaasti rakennettu tarina onnistui huudattamaan pelaajaansa aina loppumetreille saakka. Aivan loistava peli, jonka aiheuttama vihakampanja ja tunteenpurskaukset osoittavat jälleen, miten monenlaisia ihmisiä tänne pallolle mahtuukaan.

Joona Suonperä

Valinta ei ole helppo, sillä mainio Animal Crossing: New Horizons on vienyt sydämeni, aikani ja sieluni mukanaan. Päätän silti haroa vastavirtaan ja nostaa omaksi kohokohdakseni brutaalin haastavan samurai-mätön. Siinä missä Animal Crossing vei sydämeni, niin Nioh 2 vei järkeni, malttini ja uskon omiin pelitaitoihini. Silti kokemus on tältä alkuvuodelta kokonaisvaltaisin ja ikimuistoisin. Lisäksi olen hieman masokistinen, niin sen vuoksi valinta on tällä kertaa pimeä ja synkkä.

Joonatan Itkonen

Ihan viime hetkillä vuoden puolikkaan parhaimmaksi säntäsi maanmainio Ghost of Tsushima, joka on juoneltaan ja tunnelmaltaan helposti parasta mitä vuosiin on seikkailupelien saralla nähty. Toki siinä on vikansa ja avoimen maailman pelit ovat jo aikansa eläneitä, mutta hyvä käsikirjoitus ja erinomaiset näyttelijät pelastavat valtavasti.

Muissa tapauksissa digitaalista shakkia muistuttava Desperados 3 kapusi PC-versiona asteen ylemmäs jo hyvästä PlayStation 4 -julkaisusta. Loistavat kontrollit ja upeat kartat vetävät puoleensa kerta toisensa jälkeen, vaikka peli olisi jo kaluttu kertaalleen läpi. On ilo nähdä tällaista pohdiskelevampaa strategiaa toteutettuna näin rakkaudella.

Tero Lepistö

Ghost of Tsushima ehti hyvissä ajoin toimitetun arviokoodinsa vuoksi täpärästi kisaan alkuvuoden ykkösestä. Sucker Punchin uunituore samuraiseikkailu nouseekin kiistattomaksi kunkuksi tähän mennessä julkaistuista teoksista. Vaikka arviota varten Tsushiman saarella tuli vietettyä kosolti aikaa ja liian myöhälle venyneitä iltoja, veri vetää yhä pelin pariin viimeistelemään tekemättömiä askareita. Veitsellä leikattavan hieno tunnelma, äärimmäisen komea tekninen toteutus ja yleinen pelaamisen vaivattomuus lämmittämät mieltä kerta toisensa jälkeen. Veikkaanpa, että Ghost of Tsushima on melko korkealla vielä vuoden vaihteessa, kun koko kalenterikauden parhaita mietitään.

---

Lue myös toimituksen valinnat alkuvuoden parhaiksi elokuviksi ja tv-sarjoiksi.


Lue juttu sivustolla...

 

[Reijo T Lipponen]

Jollei talvella tuleva Cyberpunk 2077 ole sitten multisuperhypermahtava peli, niin silloin vuoden ehdoton ykköseni on Last of Us Part 2. Vaikka olen pelannut 20 vuotta videopelejä tilastollisesti merkitsevän prosenttiluvun verran ajankäytöstäni, en ole aiemmin törmännyt mihinkään niin loistavaan teokseen kuin tuo peli on. Tätä osoittaa erinomaisesti se, että yleensä, jos hahmoni kuolee jatkuvasti pelissä, vaikka vaikeustasoksi on valittu helpoin, niin lopetan siihen, koska en tykkää saada koko ajan turpaani. Vaikka Last of Us Part 2:ssa minulle käy näin suht' usein, niin palaan vaan jatkuvasti tauon jälkeen yrittämään uudestaan, sillä peli on saanut minut "vangiksi" huikealla laadullaan.
Dialogi, kirosanat juuri oikeissa paikoissa silloin tällöin hahmojen inhimillisyyttä lisäävänä elementtinä, hahmon tunteita loistavasti kuvaavat kasvojen ilmeiden hyvin, hyvin hienoiset pienet vivahteet, jotka on tehnyt aivan varmasti joku perfektionisti ja itse tarina nostaa tämän pelin ihan omaan sarjaansa painimaan jopa hyviksi tunnustettujen elokuvien kanssa, mikä on huippusaavutus, enkä uskonut sen olevan mahdollista ollenkaan videopelien formaatin rajoitusten vuoksi!

Mielenkiintoisena erilaisuutena huomasin, että kun populaariviihde ainakin ennen on ollut paljolti sitä, että pelaajan hahmo/elokuvan hahmo on ultimaattinen hyvä ja vastustaja ultimaattinen paha, joka tuhotaan sitten lopussa, niin Naughty Dog kääntää koko vanhan rakennelman päälaelleen tuomalla sen pelin alussa pahana näytetyn hahmon myöhemmin toisenlaisesta näkökulmasta esille. Niinpä minulle kävi tällä hahmolla pelatessa niin, että aloin pitää hänestä. Mustavalkoinen asetelma olikin haihtunut taivaan tuuliin: enää ei ollut selkeää hyvää ja selkeää pahaa, vaan vain pelkkiä harmaan eri sävyjä. Pelissä kuvataan ihmiselämää sellaisena kuin se oikeastikin on, eli kaikissa meissä on niin hyvää kuin pahaa.

Luin tuolta kommenteista erään turhautuneen pelaajan valituksen siitä, että vielä tässä joutui pelaamaan TUOLLA hahmolla, kun tämä oli jo ihastunut Ellieen. Eli hän on niin tottunut mustavalkoiseen asetelmaan, jossa on aina selkeä hyvä ja selkeä paha, että todellista ihmiseloa kuvaava ristiriitainen tilanne oli hänelle liikaa.

Minusta tämä harmaan sävyjen tuominen peliin on Naughty Dogilta hyvä ratkaisu, joka saa sellaisetkin henkilöt arvostamaan videopelejä, jotka ovat nähneet sen vanhan tutun hyvä-paha-asetelman kerta toisensa jälkeen. Juuri tämä muiden edellä luettelemieni ominaisuuksien lisäksi nostaa tämän pelin aivan omaan luokkaansa - vakavasti otettavaksi vuoden peliksi, ehkäpä jopa vuosikymmenen peliksi! Olen niin monta kertaa törmännyt tavanomaisuuteen, jopa rimanalittamiseen, jolloin on ollut pakko vain todeta: rahat menivät hukkaan. Nyt niin ei todellakaan käynyt!!!

 

[Nisupulla]

Täällä korona kevään terapian tarjosi jo viime vuonna ilmestynyt Death Stranding. Hideo Kojiman teos osui harvinaisen hyvin ajan henkeen. Tätä hiottiin jo lähelle pari sataa tuntia.

Muuten WarZone tarjosi parasta Battle Royalea yksin ja yhdessä muiden kanssa. Call of Dutyn vuosikertapainokset ovat hioneet pelattavuuden sellaiselle tasolle, etteivät muut pysty vastaamaan. Suoraviivaisen tehokasta toimintaa.

Viimeisimpänä japanilaisen samurai-perinteen uusi tuleminen Ghost of Tsushima on täyttänyt kaiken peliajan. Vielä PS4 viimeisenä kesänä saadaan nauttia jotain näin hienoa.

 

[HideoMiyamoto]

Ollut kyllä harvinaisen kova pelivuosi, Half-Life Alyx, FF7, Last of us 2. Tsushima on vielä kesken en sitä voi laskea tähän mukaan. Vaikka FF 7 tarjosi sellaisen tunteiden vuoristoradan ja tarina oli likimain täydellinen uusioversio ja taistelut olivat todella hyvin tehty, peli vähän kompasteli sivutehtävien laadussa ja jotkut kentät oli vähän tylsiä.

Sen takia alkuvuoden kovimman pelin tittelin vie Half-Life Alyx, ensimmäinen VR peli joka vaikutti niin hyvältä että piti naamari hankkia ja kokemus oli aivan uskomaton. Sellaista tunnetta ei mikään pannukakku peli pysty tarjoamaan kun itse saat olla hahmon kengissä ja poimia tavaroita sekä väistellä ja ampua vihuja. Ainut miinus pelissä on sen kesto n. 12-15h mutta jokainen sekunti on silkkaa nautintoa ja pelissä riittää vielä uuteen läpivetokertaan imua. Pelin loppu jätti myös niin kutkuttavan tilanteen että malta odottaa mitä seuraavaksi sarja tarjoaa, monet toivovat pannukakku peliä mutta itse sanoisin että en halua enään kokea Half-Life peliä ilman VRää.

Loppuvuodesta on tulossa vielä lukematon määrä kiiinnostavia pelejä, Yakuza 7,Halo Infinite, AC valhalla, WD legions ja tietysti kaiken kruunaa todella odotettu Cyberpunk. Joten ei se toinenkaan puolisko näytä heikolta vaikka en usko kuin Cyberpunkin näistä pääsevän vuoden peli tittelistä. Eikä pidä unohtaa PC versioita DS ja Horizonista jotka tarjovat paljon paremman kokemuksen kuin alkuperäiset versiot.

Uudella sukupolvella on paljon tekemistä jos meinaa tämän vuoden ilotulituksesta parantaa.

 

[XYU]

"Toki siinä on vikansa ja avoimen maailman pelit ovat jo aikansa eläneitä, mutta hyvä käsikirjoitus ja erinomaiset näyttelijät pelastavat valtavasti."

Tähän oli pakko kommentoida. Avoimen maailman pelien kritisoiminen kategoriana ei oikein kanna. Ehkä kannattaa täsmentää, mikä on aikansa elänyttä.

 

[FleeingNevada]

"Toki siinä on vikansa ja avoimen maailman pelit ovat jo aikansa eläneitä, mutta hyvä käsikirjoitus ja erinomaiset näyttelijät pelastavat valtavasti."

Tähän oli pakko kommentoida. Avoimen maailman pelien kritisoiminen kategoriana ei oikein kanna. Ehkä kannattaa täsmentää, mikä on aikansa elänyttä.

Yksikään avoimen maailman peli ei ole innovoinut genreä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Toki maailmat ovat laajempia ja grafiikat ovat parantuneet, mutta tyylilajina ne tulevat ihan armottomasti jälkijunassa. Tehtävät ovat ihan samoja kuin mitä aina on tehty (etsi esine x, tuo paikkaan y/johdata henkilö a paikkaan b). Myöskään mekaniikoiltaan pelit ovat edelleen kiinni menneisyydessä. Jopa Tsushima, tämän vuoden lemppareitani, on pohjimmiltaan ihan samasta puusta veistetty kuin jokainen open world peli mitä on tehty.

Kun genre ei uudistu, se jumahtaa paikalleen. Vikahan ei ole yksinään avoimen maailman peleissä, valtaosa pelialasta on auttamatta jäänyt jumiin toistamaan samoja asioita, mutta niissä se näkyy selkeiten kun yritetään tehdä toinen toistaan isompia maailmoja, joissa kaikissa on entistä vähemmän tekemistä.

 

[XYU]

Yksikään avoimen maailman peli ei ole innovoinut genreä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Toki maailmat ovat laajempia ja grafiikat ovat parantuneet, mutta tyylilajina ne tulevat ihan armottomasti jälkijunassa. Tehtävät ovat ihan samoja kuin mitä aina on tehty (etsi esine x, tuo paikkaan y/johdata henkilö a paikkaan b). Myöskään mekaniikoiltaan pelit ovat edelleen kiinni menneisyydessä. Jopa Tsushima, tämän vuoden lemppareitani, on pohjimmiltaan ihan samasta puusta veistetty kuin jokainen open world peli mitä on tehty.

Kun genre ei uudistu, se jumahtaa paikalleen. Vikahan ei ole yksinään avoimen maailman peleissä, valtaosa pelialasta on auttamatta jäänyt jumiin toistamaan samoja asioita, mutta niissä se näkyy selkeiten kun yritetään tehdä toinen toistaan isompia maailmoja, joissa kaikissa on entistä vähemmän tekemistä.

Kiitos hyvästä viestistä. Samoilla linjoilla myös itse. Pelisuunnittelu on kangistunut kaavoihin, varsinkin isomman budjetin nimikkeissä. Fetch-questit ovat aina yhtä "hauskoja". Unchartedit, Gearsit ja God of Warit ovat monien mielestä hyviä pelejä. Lattioiden imurointi ja pesu kiinnostavat enemmän kuin noitten putkien läpi juokseminen.