Tämä on KonsoliFIN Podcastin tämän viikon tehoketju. 1.3. jakson otsikko on "Gaming While Old", ja joukko noin nelikymppisiä pelaajia puhuu omista ja muiden kokemuksista vanhemman lajin harrastajan perspektiivistä.
Tähän haluaisin mielelläni kuulla niitä muiden kokemuksia. En turhaan rajaa aiheita, koska haluaisin mahdollisimman monipuolisia kommentteja.
Omalta kohdaltani totean vain, että juuri tuolloin maaliskuun 1. päivä täytän 39 vuotta. Videopelejä olen harrastanut yli 30 vuoden ajan. Ensimmäinen oma pelilaitteeni oli Game & Watchin kaksiruutuinen Donkey Kong. Sittemmin pelailin Colecovisionilla ja vähän myöhemmin omilla rahoillani ostamallani C-64:llä.
Armeijan jälkeen ryhdyin PC-mieheksi. Isäni sponssasi 386:n, ja itse päivittelin tietokoneita parin vuoden välein. Joskus seitsemän vuotta sitten sain vaimolta lahjaksi PS2:n, ja siitä alkaen olen ollut konsolipelaaja.
Äitini on joskus ihmetellyt, miten aikuinen mies vielä harrastaa videopelejä. Vaimo ei välitä, vaikka harmitteleekin sitä, että olen vaihtanut kirjat konsoleihin. Pelit eivät hallitse elämääni, harrastusta rajoittaa enemmän ajan kuin rahan puute. Kuten varmaan kaikilla työssäkäyvillä ja jotain muutakin elämää silloin tällöin harjoittavilla.
Olen joskus miettinyt sitä, miksi olen yhä jatkanut pelaamista, vaikka ikätoverit ovat keksineet elämälleen muuta sisältöä. Mutta onko tuo edes oikea kysymys? Miksi jotkut toteavat kahden- ja kolmenkympin välissä, että videopelit eivät enää maistu.
Mitä olette mieltä?
(Tämä ketju voi putkahdella muuallakin esille, älkää ihmetelkö.)
Tähän haluaisin mielelläni kuulla niitä muiden kokemuksia. En turhaan rajaa aiheita, koska haluaisin mahdollisimman monipuolisia kommentteja.
Omalta kohdaltani totean vain, että juuri tuolloin maaliskuun 1. päivä täytän 39 vuotta. Videopelejä olen harrastanut yli 30 vuoden ajan. Ensimmäinen oma pelilaitteeni oli Game & Watchin kaksiruutuinen Donkey Kong. Sittemmin pelailin Colecovisionilla ja vähän myöhemmin omilla rahoillani ostamallani C-64:llä.
Armeijan jälkeen ryhdyin PC-mieheksi. Isäni sponssasi 386:n, ja itse päivittelin tietokoneita parin vuoden välein. Joskus seitsemän vuotta sitten sain vaimolta lahjaksi PS2:n, ja siitä alkaen olen ollut konsolipelaaja.
Äitini on joskus ihmetellyt, miten aikuinen mies vielä harrastaa videopelejä. Vaimo ei välitä, vaikka harmitteleekin sitä, että olen vaihtanut kirjat konsoleihin. Pelit eivät hallitse elämääni, harrastusta rajoittaa enemmän ajan kuin rahan puute. Kuten varmaan kaikilla työssäkäyvillä ja jotain muutakin elämää silloin tällöin harjoittavilla.
Olen joskus miettinyt sitä, miksi olen yhä jatkanut pelaamista, vaikka ikätoverit ovat keksineet elämälleen muuta sisältöä. Mutta onko tuo edes oikea kysymys? Miksi jotkut toteavat kahden- ja kolmenkympin välissä, että videopelit eivät enää maistu.
Mitä olette mieltä?
(Tämä ketju voi putkahdella muuallakin esille, älkää ihmetelkö.)
