FleeingNevada
Toimitus
Hades II on jatko-osa yhdelle maailman parhaista peleistä. Se saattaa jopa olla parempi kuin edeltäjänsä.
Parhaasta paremmaksi?
Ensimmäinen Hades on yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä. Se on lähestulkoon täydellinen sekoitus roguelikea, roolipeliä, fantasiaa ja pikkutuhmaa melodraamaa, jossa jokainen osa-alue parantaa toista. Vuonna 2020 julkaistu matka helvetin syövereistä kohti tuntematonta on niin tulvillaan tekemistä, että siitä löytää uutta dialogia ja piilotettuja elementtejä vuosia aloittamisen jälkeen. Miten sellaisesta edes voi parantaa?
Hades II tekee juuri sen, mitä siltä odottaakin. Se ottaa kaiken, mikä toimi ensimmäisessä pelissä ja syventää sen ideoita ja teemoja, samalla lisäten uusia ja monipuolisia mekaaniikkoja kauttaaltaan. Jopa niissä tapauksissa, joissa uudet korvaavat tutut ja turvalliset temput ensimmäisestä osasta. Vaikka jatko-osan pelaaminen tuntuu ensimmäisten tuntien perusteella hyvinkin tutulta, ei kestä kauaa huomata, että Hades II painii ihan eri liigassa kuin edeltäjänsä.
Kaikki rakentuu tutulle vanhalle pohjalle. Reissu alkaa tyhjin käsin halki antiikin mytologian, jossa jokainen kenttä hajaantuu useampaan pieneen alueeseen. Nämä ovat tulvillaan satunnaisesti koostettuja vihollispartioita, joiden jäljiltä kerätään erinäisiä ehosteita ja tehosteita tulevia koitoksia varten. Olympus-vuoren jumalat huutelevat sivusta käsin neuvoja ja tarjoavat apua (tai ongelmia) miten sattuu. Kuoleman korjatessa palataan takaisin alkuun, joka toimii majapaikkana niin päähenkilölle kuin hänen apureilleen.
Tarina käynnistyy joitain vuosia ensimmäisen päätöksestä. Hades perheineen on syösty vallasta. Chronos, aika itse, on noussut sotaan perhettään vastaan. Hadeksen tytär, Melinoe, pääsee pakoon Hecate-noidan avustuksella ja lähtee pitkälle kostoretkelle, jonka aikana matkataan sekä syvälle merten uumeniin, että kauas Olympuksen valtakuntaan. Kuten ensimmäisessä osassa, tarina suorastaan tulvii mytologiasta tuttuja ja vähän tuntemattomampia hahmoja, joiden kohtaloihin on riemu tutustua.
[[{"fid":"97061","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kuuma, kuumempi, Hades
Hades II on edeltäjänsä tavoin ilahduttavan seksuaalisesti vapautunut pelikokemus. Mytologiaan tutustuneet eivät ylläty siitä, että antiikin valtakunnat olivat avoimempia rakkauden suhteen. Tälläkin kertaa hahmot rakastuvat ristiin rastiin ulkonäöstä tai sukupuolesta riippumatta. Tuttuun tapaan hahmotaide painottaa kauneutta sen kaikessa moninaisuudessaan. Jokainen, kehotyypistä tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta, saa hetkensä loistaa.
Supergiant Games on aina ollut edelläkävijä tällä saralla, eikä se petä nytkään. Hades II:n käsikirjoitus on erinomainen esimerkki siitä, miten kirjoitetaan tunnelmallista ja vaikuttavaa tekstiä ilman, että se nälvii tai sortaa muita. Valtava näyttelijäkaarti saa kerta toisensa jälkeen jotain mielenkiintoista sanottavaa, ja antiikin maailma herää henkiin niin uljaasti, että sen pariin haluaa eksyä yhä uudestaan. Tutuistakin myyteistä saadaan jotain uutta irti, mikä on jo itsessään aikamoinen saavutus.
[[{"fid":"97062","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Sopiva välimaasto helvetillisen ja taivaallisen välillä
Ensimmäinen Hades oli haastava, mutta armollinen kokonaisuus, joka ei missään vaiheessa kurittanut pelaajia, jotka halusivat vain keskittyä tarinaan ja hahmojen välisiin suhteisiin. Näin on myös jatko-osan kanssa, joka tarjoaa heti alusta pitäen mahdollisuuden kokea seikkailu jumalan lailla. Valikoista löytyy nimittäin God-mode, joka helpottaa taisteluja jokaiselle, jolle roguelike-lajityyppi on tuntemattomampi tuttavuus.
Muille vaikeustasoja on vain yksi, joka on tuttuun tapaan haastava mutta sitäkin palkitsevampi. Alussa Melinoe saa pataan nopeasti ja usein, mikä on pelin henki. Kyykytys on tarkoituksellista, sillä jokainen reissu takaisin kotiin paljastaa uusia kykyjä tai mahdollisuuksia rakentaa alamaailman valtakuntaan helpottavia etappeja, joiden avulla matka käy hitusen joutuisammin.
Kaikki taidot ja aseet on pistetty uusiksi ensimmäisestä seikkailusta, tosin niiden kaikuja voi löytää kaikkialta. Melinoe liikkuu veljensä Zagreuksen lailla ketterästi ympäri tiukasti suunniteltuja kenttiä, joskin ketterä noita tuntuu ottavan hitusen enemmän vahinkoa kuin muu suku. Onneksi uudet haarniskat, joita löytää niin perinteisinä pukuina kuin taiottuina lisinä, pelastavat paljon. Painotus taikomiseen tuo myös uutta potkua toimintaan. Muutaman opitun lisän jälkeen Melinoe pystyy melkeinpä sormia näpsäyttämällä kutsumaan sellaista tuhoa ympärilleen, että oksat pois. Yksi pelin hienoimpia puolia on juuri oman pelityylin löytäminen. Jokaiselle se tarkoittaa jotain erilaista.
Tätä avittavat uudet Arcana-kortit, jotka avaavat uusia bonuksia ja kykyjä Melinoen matkalle. Kortteja voi aluksi käyttää vain muutamia, mutta mitä enemmän Melinoelle karttuu kokemusta, sitä laajemmin niitä voi sovitella yhteen. Jokaiselle pelin lukuisista aseista löytyy erilaisia muotoja, kun niiden sielut avautuvat käytön myötä seikkailijalle. Ei olisi valhetta väittää, että kaiken näkemiseen menee satoja tunteja, jos Hades II:n haluaa kokea jokaista tippaa myöten.
Tämän lisäksi Melinoe osaa tietenkin taikoa, kuten noidalle sopii. Matkalla kerätään näin ollen kukkia ja muita elementtejä, jotka puolestaan paljastavat maailmasta salaisuuksia, joita kuolevaisten silmät eivät näe. Uudet taidot antavat mahdollisuuden luoda vahvempia suhteita matkalaisiin, joista jokaisella on jonkinlainen yhteys päähenkilöön. On täysin pelaajan valinta päättää, mitä näistä suhteista haluaa edistää, eikä peli missään vaiheessa rokota kokemuksesta, jos jokin polku ei kiinnosta.
Hades II on nimittäin salakavalasti yhtä aikaa seikkailu-, toiminta-, rooli-, että deittipeli, joka ei missään vaiheessa paljasta, missä kohtaa lajityypit sekoittuvat. Yhtenä hetkenä pelaaja pistää eläviä kuolleita paloiksi palavan kaupungin raunioissa, kun taas hetken kuluttua ollaan kylpyammeessa potentiaalisen rakkaan kanssa ennen kuin mennään tarkistamaan, miten oma maatila pärjää. Mikään ei tunnu ylimääräiseltä, eikä missään vaiheessa iske ähky. Jotenkin Supergiant Games on löytänyt välimaaston, jossa kaikki elementit ovat harmoniassa keskenään.
[[{"fid":"97063","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Hupia vuosikausiksi
Tähän mennessä Hades II on viihdyttänyt noin 30 tunnin verran. Sinä aikana olen nähnyt yhden mahdollisen päätöksen tarinalle, mikä tuntuu enemmänkin välietapilta, kuin oikealta lopulta. Mikäli Supergiant Gamesin uutukainen seuraa ensimmäisen pelin menoa, oikea loppu häämöttää vasta vuosien ja satojen tuntien päässä. Olisin yllättynyt, jos en ole kolmannen Hades-seikkailun julkaisun aikana vielä tämän pauloissa.
Hades II edustaa kaikkea, mikä peleissä viehättää. Se on mielikuvituksellisesti luotu mestariteos, joka on niin tulvillaan ideoita, pelimekaanisia innovaatioita, loistavaa kirjoittamista ja löytämisen riemua, että sen pelkkä olemassaolo tuntuu ihmeeltä. Harva peli palkitsee pelaajansa yhtä vuolaasti. Sitäkin harvempi tarjoaa näin paljon vastinetta rahalle, varsinkin nykypäivänä.
Ensimmäinen Hades on yksi parhaista peleistä, mitä ikinä on tehty. Hades II on vielä parempi.
Lue juttu sivustolla...
Parhaasta paremmaksi?
Ensimmäinen Hades on yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä. Se on lähestulkoon täydellinen sekoitus roguelikea, roolipeliä, fantasiaa ja pikkutuhmaa melodraamaa, jossa jokainen osa-alue parantaa toista. Vuonna 2020 julkaistu matka helvetin syövereistä kohti tuntematonta on niin tulvillaan tekemistä, että siitä löytää uutta dialogia ja piilotettuja elementtejä vuosia aloittamisen jälkeen. Miten sellaisesta edes voi parantaa?
Hades II tekee juuri sen, mitä siltä odottaakin. Se ottaa kaiken, mikä toimi ensimmäisessä pelissä ja syventää sen ideoita ja teemoja, samalla lisäten uusia ja monipuolisia mekaaniikkoja kauttaaltaan. Jopa niissä tapauksissa, joissa uudet korvaavat tutut ja turvalliset temput ensimmäisestä osasta. Vaikka jatko-osan pelaaminen tuntuu ensimmäisten tuntien perusteella hyvinkin tutulta, ei kestä kauaa huomata, että Hades II painii ihan eri liigassa kuin edeltäjänsä.
Kaikki rakentuu tutulle vanhalle pohjalle. Reissu alkaa tyhjin käsin halki antiikin mytologian, jossa jokainen kenttä hajaantuu useampaan pieneen alueeseen. Nämä ovat tulvillaan satunnaisesti koostettuja vihollispartioita, joiden jäljiltä kerätään erinäisiä ehosteita ja tehosteita tulevia koitoksia varten. Olympus-vuoren jumalat huutelevat sivusta käsin neuvoja ja tarjoavat apua (tai ongelmia) miten sattuu. Kuoleman korjatessa palataan takaisin alkuun, joka toimii majapaikkana niin päähenkilölle kuin hänen apureilleen.
Tarina käynnistyy joitain vuosia ensimmäisen päätöksestä. Hades perheineen on syösty vallasta. Chronos, aika itse, on noussut sotaan perhettään vastaan. Hadeksen tytär, Melinoe, pääsee pakoon Hecate-noidan avustuksella ja lähtee pitkälle kostoretkelle, jonka aikana matkataan sekä syvälle merten uumeniin, että kauas Olympuksen valtakuntaan. Kuten ensimmäisessä osassa, tarina suorastaan tulvii mytologiasta tuttuja ja vähän tuntemattomampia hahmoja, joiden kohtaloihin on riemu tutustua.
[[{"fid":"97061","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kuuma, kuumempi, Hades
Hades II on edeltäjänsä tavoin ilahduttavan seksuaalisesti vapautunut pelikokemus. Mytologiaan tutustuneet eivät ylläty siitä, että antiikin valtakunnat olivat avoimempia rakkauden suhteen. Tälläkin kertaa hahmot rakastuvat ristiin rastiin ulkonäöstä tai sukupuolesta riippumatta. Tuttuun tapaan hahmotaide painottaa kauneutta sen kaikessa moninaisuudessaan. Jokainen, kehotyypistä tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta, saa hetkensä loistaa.
Supergiant Games on aina ollut edelläkävijä tällä saralla, eikä se petä nytkään. Hades II:n käsikirjoitus on erinomainen esimerkki siitä, miten kirjoitetaan tunnelmallista ja vaikuttavaa tekstiä ilman, että se nälvii tai sortaa muita. Valtava näyttelijäkaarti saa kerta toisensa jälkeen jotain mielenkiintoista sanottavaa, ja antiikin maailma herää henkiin niin uljaasti, että sen pariin haluaa eksyä yhä uudestaan. Tutuistakin myyteistä saadaan jotain uutta irti, mikä on jo itsessään aikamoinen saavutus.
[[{"fid":"97062","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Sopiva välimaasto helvetillisen ja taivaallisen välillä
Ensimmäinen Hades oli haastava, mutta armollinen kokonaisuus, joka ei missään vaiheessa kurittanut pelaajia, jotka halusivat vain keskittyä tarinaan ja hahmojen välisiin suhteisiin. Näin on myös jatko-osan kanssa, joka tarjoaa heti alusta pitäen mahdollisuuden kokea seikkailu jumalan lailla. Valikoista löytyy nimittäin God-mode, joka helpottaa taisteluja jokaiselle, jolle roguelike-lajityyppi on tuntemattomampi tuttavuus.
Muille vaikeustasoja on vain yksi, joka on tuttuun tapaan haastava mutta sitäkin palkitsevampi. Alussa Melinoe saa pataan nopeasti ja usein, mikä on pelin henki. Kyykytys on tarkoituksellista, sillä jokainen reissu takaisin kotiin paljastaa uusia kykyjä tai mahdollisuuksia rakentaa alamaailman valtakuntaan helpottavia etappeja, joiden avulla matka käy hitusen joutuisammin.
Kaikki taidot ja aseet on pistetty uusiksi ensimmäisestä seikkailusta, tosin niiden kaikuja voi löytää kaikkialta. Melinoe liikkuu veljensä Zagreuksen lailla ketterästi ympäri tiukasti suunniteltuja kenttiä, joskin ketterä noita tuntuu ottavan hitusen enemmän vahinkoa kuin muu suku. Onneksi uudet haarniskat, joita löytää niin perinteisinä pukuina kuin taiottuina lisinä, pelastavat paljon. Painotus taikomiseen tuo myös uutta potkua toimintaan. Muutaman opitun lisän jälkeen Melinoe pystyy melkeinpä sormia näpsäyttämällä kutsumaan sellaista tuhoa ympärilleen, että oksat pois. Yksi pelin hienoimpia puolia on juuri oman pelityylin löytäminen. Jokaiselle se tarkoittaa jotain erilaista.
Tätä avittavat uudet Arcana-kortit, jotka avaavat uusia bonuksia ja kykyjä Melinoen matkalle. Kortteja voi aluksi käyttää vain muutamia, mutta mitä enemmän Melinoelle karttuu kokemusta, sitä laajemmin niitä voi sovitella yhteen. Jokaiselle pelin lukuisista aseista löytyy erilaisia muotoja, kun niiden sielut avautuvat käytön myötä seikkailijalle. Ei olisi valhetta väittää, että kaiken näkemiseen menee satoja tunteja, jos Hades II:n haluaa kokea jokaista tippaa myöten.
Tämän lisäksi Melinoe osaa tietenkin taikoa, kuten noidalle sopii. Matkalla kerätään näin ollen kukkia ja muita elementtejä, jotka puolestaan paljastavat maailmasta salaisuuksia, joita kuolevaisten silmät eivät näe. Uudet taidot antavat mahdollisuuden luoda vahvempia suhteita matkalaisiin, joista jokaisella on jonkinlainen yhteys päähenkilöön. On täysin pelaajan valinta päättää, mitä näistä suhteista haluaa edistää, eikä peli missään vaiheessa rokota kokemuksesta, jos jokin polku ei kiinnosta.
Hades II on nimittäin salakavalasti yhtä aikaa seikkailu-, toiminta-, rooli-, että deittipeli, joka ei missään vaiheessa paljasta, missä kohtaa lajityypit sekoittuvat. Yhtenä hetkenä pelaaja pistää eläviä kuolleita paloiksi palavan kaupungin raunioissa, kun taas hetken kuluttua ollaan kylpyammeessa potentiaalisen rakkaan kanssa ennen kuin mennään tarkistamaan, miten oma maatila pärjää. Mikään ei tunnu ylimääräiseltä, eikä missään vaiheessa iske ähky. Jotenkin Supergiant Games on löytänyt välimaaston, jossa kaikki elementit ovat harmoniassa keskenään.
[[{"fid":"97063","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":720,"width":1280,"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Hupia vuosikausiksi
Tähän mennessä Hades II on viihdyttänyt noin 30 tunnin verran. Sinä aikana olen nähnyt yhden mahdollisen päätöksen tarinalle, mikä tuntuu enemmänkin välietapilta, kuin oikealta lopulta. Mikäli Supergiant Gamesin uutukainen seuraa ensimmäisen pelin menoa, oikea loppu häämöttää vasta vuosien ja satojen tuntien päässä. Olisin yllättynyt, jos en ole kolmannen Hades-seikkailun julkaisun aikana vielä tämän pauloissa.
Hades II edustaa kaikkea, mikä peleissä viehättää. Se on mielikuvituksellisesti luotu mestariteos, joka on niin tulvillaan ideoita, pelimekaanisia innovaatioita, loistavaa kirjoittamista ja löytämisen riemua, että sen pelkkä olemassaolo tuntuu ihmeeltä. Harva peli palkitsee pelaajansa yhtä vuolaasti. Sitäkin harvempi tarjoaa näin paljon vastinetta rahalle, varsinkin nykypäivänä.
Ensimmäinen Hades on yksi parhaista peleistä, mitä ikinä on tehty. Hades II on vielä parempi.
Lue juttu sivustolla...