Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
Monta eri selainta on tullut tesmailtua ja tällä hetkellä käytössä on Opera. Väittäisin, että Foxi on tuunattuna paras, mutta Opera on vanillana sitä parempi. Chromella on mahdollisuus olla todella hyvä myös, kunhan saavat valmiin version ulos.
Internet exploreria tulee käytettyä sillä se toimii moitteetta. Operaa olen testannut mutta ei ollut mitenkään kätevä ja eikä toiminut hyvin kaikilla sivuilla hyvin vaan jumitti. Mozzillaa en ole testannut mutta täytyy varmaan testata kert täällä sitä kehutaan ja käytetään eniten (äänestys tuloksen mukaan)
Mozillaa käytän koska se tuntuu parhaalta ja turvallisemmalta selaimelta kuin esim. Internet Explorer. Internet Exploreria käytin vähän aikaa mutta se oli sellainen matopurkki että siirryin käyttämään Mozillaa. Safaria olen muutaman kerran päässyt testaamaan mutta ei sekään minusta kyllä ole mitenkään erikoinen.
Viime aikona Linuxilla Seamonkey ja Epiphany, Galeonia aikaisemmin. XP:llä Google Chrome tuntuu jäätyvän turhan usein, mutta muuten tuntuu aika hyvältä.
Tällä hetkellä käytössä Linuxilla Opera ja Mozilla firefox.
Operalla menee joustavammin kaikki perus sivut jolla käyn ja firefox käy sitten kätsysti näissä sivustoissa jossa on paljon javaa ja flashia sun muuta jossa opera nyt ei aivan pääse samalla tasolle. Mutta yleisemmin tulee operaa käytettyä kun sen verta nopeampi sekä sivustoille mennessä että käynnistyessä.
Internet exploreria ei ole edes asennettuna. IE on kirosana selainten joukossa ja tätä ketjua lueskellessa näkee kyllä valitettavan paljon kiroilua saisivat pestä suunsa saippualla ja vaihtaa foxiin. operaan, chromeen tai safariin.
Käytössä seuraavat kolme
- Internet Explorer (Jäänyt vähemmälle viime vuosien aikana)
- Mozilla tulikettu (Sekin jäänyt vähemmälle...
- Avant Browser ...tämän astuttua kuvioihin)
Tarkoitus olisi Chrome latailla kun kerkiää... Nyt kuitenkin kone vähäisellä käytöllä PS3:n suurehkon pelimäärän takia... joka johtaa siihen, ettei aina jaksa raahautua plekeltä pois ja käynnistää vaan konsolin netin ja vilkaisee KFinin uutiset.
(Nytkin PS3:n selaimella kirjoittelen...)
Operaa. Hakkaa kaikki Explorerit ja Firefoxit kaikessa. Varsinkin Firefox on minusta turhan yliarvostettu.
Ja sitten pitäisi lähteä perustelemaan. Operassa vaan on tämä välilehtisysteemi ja sivunvaihto käytännöllisempää imo.
Nykyisellään eniten Chromea, mutta heti kun tarvitsee tehdä sivuja niin Firefox nousee ykköseksi. Chrome käynnistyy välittömästi (toisin kuin Opera, Safari, Firefox saatikka IE), mikä on merkittävä syy. Toisaalta pitkälle viety selkeys käyttöliittymässä on nannaa peruskäytölle.
Safari ja Firefox löytyy. Käytin pitkään Firefoxia, mutta mokoma rupesi takkuilemaan vähänväliä, joten siirryin Safariin, johon olen ollut todella tyytyväinen.