Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Mystic River (2003)

Jouko Luhtala

New Member
FilmiFIN arvostelu

Usein kun odottaa elokuvalta, siihen pettyy. Enemmän tai vähemmän. Näin kävi valitettavasti myös Mystic Riverin kohdalla, joka olisi ehdottomasti pitänyt päästä katsomaan huomattavasti ennemmin. Eritoten ennen Oscar -huumaa, jolla tuppaa itseeni olevan varsin merkittävä vaikutus. Elokuva kerää Oscareita --> odotukset nousee vähintään parilla pykälälällä.

Parasta Mystic Riverissä oli ehdottomasti aivan fantastiset roolisuoritukset. Erityisesti Sean Penn oli todella hyvässä vedossa. Jopa paremassa kuin 21 Gramsissa, jossa hän jäi hieman Naomi Wattsin ja Benicio Del Toron varjoon. Tällä kertaa kukaan ei ole kuitenkaan heittämässä varjoaan Pennin roolihahmon eteen, ja Oscarin suorituksestaan napannut näyttelijä pääsee loistamaan koko olemuksellaan. Myös Kevin Bacon on erinomainen, joskin hänen roolihahmonsa, ns. "hyvä poliisi" on vähän kliseinen. Tai no, voiko näin korruptio-elokuvien aikana nyt enää noin edes sanoa. Joka tapauksessa Bacon tekee hyvän roolisuorituksen. Olisin kovin mielelläni nähnyt myös Baconin saavan ehdokkuuden Oscar-pystiin. Sivuosa Oscarsin napannut Tim Robins on hyvä, mutta hänen roolihahmoaan vaivaa lievä pahvisuus. Hankala lapsuus, kyllä mutta mutta....

Olisin ehkä kaivannut hieman trillerimäisempää otetta draamaan sijaan, mutta tällaisenaankin Mystic River on hyvä elokuva, joka myös tuntuu paranevan ajan kanssa. Pitänee antaa joku päivä elokuvalle uusintamahdollisuus, sillä sen Mystic River on ehdottomasti ansainnut, ja nyt ennakko-odotukset olisivat myös hieman realistisemmalla tasolla. Näinkin Mystic River on jo viides elokuva, jolle olisin ennemmin nähnyt Oscareita lykättävän kuin Kunkun Paluulle (ne muut ovat Cold Mountain, Thirteen, 21 Grams, Lost in Translation).

4- / 5
 
Vastaus: Mystic River (2003)

Mystic River oli itselleni valmistumisvuotensa kovimpia yllättäjiä, vaikka odotukset olivatkin melko korkealla. Penn, Robbins, Bacon -kolmikko pelaavat loistavasti yhteen ja Clintin henkilöohjaus on erittäin hienoa. Raadollinen kerronta tiivistää hienosti upean tunneskaalan, aina katumuksesta kostonhimoon.

Sean Penn oli ehdottomasti kovimmassa vedossa, tai oikeastaan hänen roolinsa oli muutenkin kirjoitettu hyvin dominoivaksi. Penn tuntuu työstävän upeita roolisuorituksia kuin liukuhihnalta, toinen hyvä viime aikojen suoritus on juuri Joukon mainitsemassa 21 Grams -elokuvassa. Pennin äijämäinen karisma suorastaa murskaa katsojan.

Robbins ja Bacon jäävät ehkä hieman taka-alalle, mutta molemmilta mainiot suoritukset. Eritoten Baconia oli mukava nähdä kerrankin hyvässä ja toimivassa roolissa. Myös Laurence Fishburne vilauttelee sitä Boyz 'n the Hoodin aikaista karismaa, jota emme ole puunaama-Matrixeissa nähneet. Näyttelijäsuoritukset ovat kaiken kaikkiaan mahtavalla tasolla kautta linjan, kiitos Clintin loistavan ja inhimillisen henkilöohjauksen.

Elokuva on ehdottomasti yksi viime vuosien parhaimmista draamaelokuvista. Genre kun ei ole oikeastaan saanut juuri mitään hätkähdyttävää tarjottavaa pitkään aikaan. Tekijöiltä tuntuu olevan kuuluisa pallo visusti hukassa.

Vähintäänkin ****½ / *****
 
Vastaus: Mystic River (2003)

Ihan ook. Sean Penn otti homman erittäin osuvasti haltuun ja muutkin onnistuivat rooleissaan. Clint ei ollut parhaassa vedossaan. Tapahtumien luonteeseen nähden elokuvassa oli liikaa epäuskottavia hetkiä. Elokuvaan mahtui myös suuri määrä _turhia_ sekä kerronnallisia että kuvallisia kliseitä.

Oma pisteytys:

3- / 5
 
Ylös Bottom