Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Neljäs Fortnite-kausi alkoi maailmanlopun tunnelmissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Isaarou
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
I

Isaarou

Guest
fortnite.png


Suursuositun Fortniten neljäs kausi käynnistyi tänään.

Näkyvimpänä muutoksena pelialueelle on iskeytynyt lukuisia komeetan kappaleita, jotka ovat muovanneet useat tutut alueet uuteen uskoon. Pelaajat voivat myös löytää eriskummallisia kiviä, joiden avulla voi loikkia lähes painovoimattomassa tilassa rajatun ajan.

Maksullinen Battle Pass tuo tuttuun tapaan kokemuspistekertoimia ja uusia esineitä pelaajien ulottuville. Tarjolla on muun muuassa 20 spraytä, viisi elettä ja kolme liidintä.

Vähemmälle huomiolle jäänyt yhteistyömuoto Save the World laajenee puolestaan kuuden tehtävän voimin.

Päivitys tuo luonnollisesti mukanaan myös useita pienempiä muutoksia ja bugikorjauksia. Esimerkiksi aloitussaaren rakennukset voi nyt tuhota, ja hahmojen käsien hitbox on aiempaa pienempi. Täydelliseen listaukseen voi tutustua pelin verkkosivuilla.

Ilmaispelattava Fortnite Battle Royale on saatavilla Xbox Onelle, PlayStation 4:lle, PC:lle ja iOS-laitteille. Maksullinen yhteistyöpelikampanja ei ole saatavilla mobiililaitteille.


Season 4 starts now! Jump in and witness the aftermath of the impact.
4.0 Patch Notes: https://t.co/siqlV4Bfu6 pic.twitter.com/Zuqhlkmeco

— Fortnite (@FortniteGame) 1. toukokuuta 2018

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom