Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

Donkameni

New Member
Superliiga​

Liigan piti käynnistyä jo viime vuonna, kun GM Connected astui mukaan peliin ja ilmoittautuneitakin oli noin 150 jo ennen liigan käynnistymistä, mutta monet ongelmat johtivat liigan kaatumiseen jo ihan ensimetreillä. Päällimmäisenä syynä kaatumiseen oli suuri sekavuus, kun arpomisen jälkeen ei ollut tiedossa kuka on minkäkin joukkueen GM, josta johtuen kaikki eivät päässeet liittymään liigaan ajallaan. Viimeisenä naulan arkkuun laittoi se että joukkueen GM yksin voi haastaa toisen joukkueen ja kun juuri kenelläkään ei ollut tietoa oman joukkueensa GM:n menoista, saati milloin mahdollisesti olisi peliä tiedossa ja mikä vastustaja olisi valmiina pelaamaan, syntyi sellainen sekametelisoppa, jossa minä komissaarina hukuin kysymysten tsunamiin. Heitin siis hanskat tiskiin suosiolla sillä en keksinyt ongelmaan mitään ratkaisua. Myöhemmin koitin järjestää korvaavaa liigaa, jossa pelisäännöt ois mahdollisimman selvät, mutta siinä ei koskaan saatu riittävästi managereita mukaan 2-3 viikon odottelunkaan jälkeen, joten kaatui sekin ennenkuin ehti edes alkaa.

NHL 14 uudistuksia lukiessani odotan peliä ehkä vähiten koko pelisarjan historiassa. Selvästi aistittavissa jo viimeinen vuosi PS3 puolella, mitä EA ei jatkossa enää tietenkään kehitä täysillä. Itselle ainoa syy ostaa NHL 14 olisi tämä liiga onnistuessaan. EASHL on jo vuodesta toiseen ollut sitä samaa toistoa, että pelimuoto on käynyt jo liian tylsäksi, vaikkakin 6v6 pelit on parasta antia ja lähimpänä oikeaa jääkiekkoa. 1v1 pelit taas ovat alkaneet tympimään kunnolla tuhansien ja tuhansien otteluiden jälkeen. Ainoa pelimuoto mikä vielä sytyttäisi vanhan konkarin olisi juurikin 6v6 pelit, joissa olisi jotain "haastetta" koko vuodeksi eikä pelkästään EHL kerhoturnaus. GMC tekee tämän mahdolliseksi ja aion tämän mahdollisuuden hyödyntää. :)

Viime vuonna alkuperäinen suunnitelma oli luoda EASHL:n tappaja, jossa ns. "kerhot" tai ryhmät ilmoittautuivat mukaan varaamalla jonkin joukkueen. Tämä sai kuitenkin hieman kritiikkiä, kun moni halusi liigasta erilaisen kuin EASHL ja lopulta palautteen myötä myönnyin muuttavani liigaa, niin että kaikki saivat yksitellen ilmoittautua ja nämä sitten arvottiin joukkueisiin. Kukaan ei kuitenkaan ilmoittautumisen yhteydessä kertonut halukkuudesta toimia GM:nä vaikka niin ohjeistin. Eli joukkueet oli tavallaan ilman johtajaansa vaikka kauden piti alkaa. Nyt kuitenkin asiasta viisastuneena luon liigan niin, että se onnistuu kunhan vain pelaajia liittyy liigaan toivotun mukaisesti.

Kaikki pelaajat saavat yksitellen liittyä haluamaansa seuraan. Ilmoittautuminen tapahtuu tähän ketjuun ja ilmoittautumisen yhteydessä pitää kertoa seuraavat asiat: ((PSN-tunnus, Joukkue, Mieluisin pelipaikka, löytyykö mikkiä, ikä (vapaaehtoinen), mieleisin ottelumäärä iltaa kohden (määrittää syklin pituuden ja kuinka usein sykliä vaihdetaan) ja äänestää aloitetaanko liiga tavallisilla kokoonpanoilla vaiko fantasiadraftilla)). Kerään osallistuneiden tiedot tähän aloitusviestiin, josta myöhemmin ilmoittautuneet voivat tarkistaa millaista peliseuraa on missäkin joukkueessa. Mikäli haluat jonkin joukkueen GM:ksi täytyy sinun olla usein tavoitettavissa liigan IRC-kanavalla #superliiga @QuakeNet, jossa myöskin GM:ksi ilmoittautuminen tapahtuu. Kuka tahansa pääsee GM:ksi, mutta GM paikan menettää jos joku toinen hakee GM:n paikkaa, niin että joukkueen muut pelaajat puoltaa asiaa. GM voi myös nimittää kenet tahansa joukkueen uudeksi GM:ksi omasta tahdostaan, joka vaan pestin ottaa vastaan ja on tavoitettavissa IRC-kanavalla.

GM ei saa potkia ketään joukkueestaan jos pelaajia on maksimissaan 6. Myöhemmin jos tai kun pelaajamäärä liigassa on isompi niin vähimmäispelaaja sääntöä kasvatetaan tarpeen mukaan. Toki GM:llä on valtuus päättää ketkä pelaavat ja millä pelipaikalla, mutta ei voi ketään kieltää pelaamasta jos pelaajia on vähemmän kuin 6 otteluun mentäessä. GM:n väärinkäytöksistä tulee ilmoittaa minulle eli komissaarille, joko irc:ssä, täällä foorumilla tai vaikka psn viestinä. Minä itse koitan ratkaista riidat mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja jaan mahdollisia rangaistuksia aina kunkin tilanteen mukaan. GM voi myös potkia joukkueestaan pelaajan/pelaajia erillisellä hyvin perustelulta hakemuksella minulle, mikäli annan siihen luvan. GM:n pitää myös hyväksyä kaikki pelaajahakemukset seuraan mikäli minimi pelaajavaatimus ei täyty. GM:n tulee myös etukäteen etsiä tuuraaja (vara GM) jos tulee yllättäviä menoja kuten lomamatka ja mielellään ilmoittaa lähdöstä myös muille, ettei pelin alkaessa ruveta etsimään GM:ää käsiin. Mikäli joku joukkue ei pysty pelaamaan sovitussa aikataulussa, tulee joukkueen GM:lle varoitus/rangaistus ja peli simuloidaan. Vastustaja joukkueella on velvollisuus ilmoittaa ja näyttää toteen ettei vastustaja ilmestynyt paikalle.

Kaikki pelaajavaihdot ovat sallittuja, mutta minä (komissaari) hylkään vaihtokaupat joissa näen toiselle osapuolelle olevan tuntuvaa haittaa. Koska pelaajakauppa ehdotuksia tulee kuin sieniä sateella, niin en perustele sen kummemmin peruuttamisen syytä, mutta asiasta voi olla yhteydessä minuun IRC:ssä jos on jotain epäselvyyttä. Mikäli komissaariin ei olla tyytyväisiä niin aina voi joku toinen nousta komissaariksi pelin sisäisellä äänestyksellä :)

Kausi voidaan aloittaa heti pelin ilmestyttyä jos kaikilla joukkueilla vaan on GM. Jos ei niin kausi alkaa heti kun kaikissa joukkueissa pelaa vähintään kaksi ihmispelaajaa (toinen GM). Alkuun siis on odotettavissa että pelejä pelataan tyyliin 2v2 6v2 6v6 ja kaikkea siltä väliltä, mutta jatkossa kun pelaajia tulee lisää niin minimi pelaajamäärä otteluissa nostetaan aina kun voidaan. Jotta kannustettaisiin enemmän 6v6 suuntaisiin peleihin niin ihmismaalivahti on joka ottelussa pakollinen! Kenttäpelaajan on otettava paikkalukitus eikä sitä "pelaa kaikkialla vaihtoehtoa". Väärinkäytöksistä tulee ilmoittaa komissaarille, mutta älkää ikinää pelatko jos vastustajalla ei ole ihmisveskaa maalissa. Jos veska putoaa kesken pelin häviöllä tai tasatilanteessa niin joukkueen tulee antaa luovutusvoitto toiselle lähtemällä pelistä (vai merkittiinköhän sitä edes, jos ei niin ottelu pelataan uusiksi siitä tilanteesta mihin jäi) jos taas maalivahdilla katkeaa johtotilanteessa niin vastustajan maalivahdilla on oikeus myös lähteä. Lisäksi vaikeustaso tulee olemaan alussa "ammattilainen", jotta botit olisi paskempia kuin keskiverto ihmispelaaja. Vaikeustasoa säädetään sitten tarpeen mukaan vaikeammaksi. Pelityylinä taas toimii "tosipelaaja" eli syötöt menee pitkälti eashl tapaan ellei jopa vielä manuaalisemmin, botit ei paikkaa virheitä, botit ottaa enemmän jäähyjä ja pelaajien palautuminen on hyvin hidasta eli kaikkia 3-4 vaihtomiestään joutuu peluuttaa. Käsittääkseni 6v6 lisäksi peliä pääsee seuraamaan myös valmentaja joka pystyy paremmin säätelee kentällisiä kesken pelin :)

Jotta homma olisi mahdollisimman yksinkertaista kaikkien kannalta niin pelit käynnistyy joka päivä tasan klo 21. Eli jos mielii pelaamaan niin tasaan mennessä kaiken pitäisi olla aina valmiina haastamaan toinen joukkue. Jos ajankohta ei sovi niin joukkueen GM koittaa sopia vastustajan kanssa toisen ajankohdan. GM sitten tiedottaa tarkemmasta ajankohdasta omalle väelleen. Kaikkein helpointa olisi jos sykli olisi vain 3 päivää pitkä eli melkein joka kerta olisi tasan yksi ottelu mitä pelata, Jos syklin pituus olisi 1 viikko niin pelejä olisi useimmiten 2-3 iltaa kohden, jolloin joutuisi aina erikseen sopimaan ketä vastustajaa vastaa pelaa ekana jne. Toki IRC:ssä tämä on suhteellisen vaivatonta ja jos porukka haluaa joskus tulevaisuudessa pelata enemmän kuin 1 pelin per päivä, niin en näe asialle estettä. 3 päivän syklissä on joskus myös 2 ottelua, jolloin pitää silloinkin sopia kumpaa joukkuetta vastaa pelaa ensin ja sopia toinen ajankohta toisen joukkueen kanssa. Peliaikaa olisi kuitenkin aina pitkälle iltaa että vaihtaisin sykliä aina siinä kello 00-15 välillä, jonka jälkeen kaikilla olisi muutama tunti aikaa hieroa kauppoja ja muokkailla kokoonpanoja sun muuta.

Mikäli sykli olisi tuo 3 päivää ja sitä vaihdettaisiin päivittäin niin kerkeisimme vuodessa pelaamaan 4 kautta, joka on mielestäni ihan sopiva määrä, mutta EASHL kuvioissa on totuttu että pelejä pelataan porukalla päivittäin monta putkeen, joten ripeämpikin tahti on toki mahdollinen jos lähes kaikki sitä vaatii. Sitten jos kuvitellaan ihanteellisin tilanne että kaikissa joukkueissa olisi sen vähintään 10 pelaajaa = reilu 300 pelaajaa liigassa niin eihän kaikkien tarvitse tietenkää aina olla pelaamassa jos rosterissa on varamiehiäkin kuten monesti EASHL:ssä. Siinä vaiheessa homma menee mielenkiintoiseksi kun on mieletön määrä pelaajia niin monet pyrkivät tottakai pääsemään pleijareissa pelaavaan joukkueeseen ja taistelevat peliajasta. Jos käyttäjäsiirtoja ei rajoitettaisi millään tapaa niin meillä olisi 200 halukasta pelaajaa stanley cup finaaliin vaikka 6v6 voisi pelata kerralla :) olisi siinä GM:llä valinnanvaraa käyttäjistä. Tämän johdosta päätän siirtorajasta hyvissä ajoin ennen runkosarjan loppua, jonka jälkeen annan vain pudotuspelien ulkopuolelle jääneille joukkueille luvan hyväksyä uusia pelaajia kokoonpanoon ja myöhemmin kaikkille pudonneille joukkueille. Siirtorajan tultua voimaan GM ei saa myöskään ketään potkia pois ilman erillistä hyvin perusteltua hakemusta komissaarille.

Tässä taisikin olla jo kaikki oleellinen ja kaikki pelisäännöt esitän vielä selkeemmin sitten toisessa ketjussa jonka perustan ennen ensimmäistä kaudelle. Tässä ketjussa voi ilmoittautumisen lisäksi antaa palautetta ja rakenteellisia ehdotuksia liigaa koskien. Toivon että tämä kantaa hedelmää ja pelaajia ilmoittautuisi mukaan riittävästi että olisi syy ostaa NHL 14 peli myös itselle :rolleyes:

Jos tämä ottaa nopeasti tuulta purjeisiin niin voisi perustaa harkkaliigan nhl 13:ssa että pääsee tutuiksi joukkuetovereihin jo ennen ekaa kautta, mutta sitten vasta jos pelaajia on riittävästi että on edes jotain pelattavaa :)


Ilmoittautuneet: 3/750 pelaajaa

Anaheim Ducks:

Donkameni (MV, mikki, 26, komissaari)


Boston Bruins
Buffalo Sabres
Calgary Flames
Carolina Hurricanes

Chicago Blackhawks

Anisviina (OL, 22)
vallu12 (Pakki, GM?)


Colorado Avalanche
Columbus Blue Jackets
Dallas Stars
Detroit Red Wings
Edmonton Oilers
Florida Panthers
Los Angeles Kings
Minnesota Wild
Montreal Canadiens
Nashville Predators
New Jersey Devils
New York Islanders
New York Rangers
Ottawa Senators
Philadelphia Flyers
Phoenix Coyotes
Pittsburgh Penguins
San Jose Sharks
St. Louis Blues
Tampa Bay Lightning
Toronto Maple Leafs
Vancouver Canucks
Washington Capitals
Winnipeg Jets
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

Esimerkki ilmoittautuminen:

PSN: Donkameni

Joukkue: Anaheim Ducks

Mieluisin pelipaikka: MV

Mikki: löytyy

Ikä: 26 (vapaaehtoinen)

Otteluita iltaa kohden: 1-3

Kokoonpano: Fantasy
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: Anisviina Joukkue: chicago blackhawks Mieluisin pelipaikka: OL Mikki: ei Ikä: 22 Otteluita iltaa kohden: 2 Kokoonpano: oletus
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: vallu12
Jengi: Blackhawks
Pelipakki: Pakki
Mikki: on
Ottelut illassa: 1-2
Kokoonpanot: oletus
Voin olla GM
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: Moggula97
Joukkuei: Detroit
Pelipaikka: Keskushyökkääjä
Mikki: on
Ikä: 17
Ottelut illassa: 1
Kokoonpanot: fantasy
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: stimperi

Joukkue: Edmonton Oilers

Mieluisin pelipaikka: VP

Mikki: löytyy

Ikä: 28

Otteluita iltaa kohden: 1-3

Kokoonpano: Oletus

En lähde GM:ksi, koska luultavasti tulee tuota EASHL pelattua myös melko paljon.
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: SaPeEeRe

Joukkue: Columbus Blue Jackets

Mieluisin pelipaikka: VP

Mikki: Kyllä

Ikä: 17

Otteluita iltaa kohden: 1-3

Kokoonpano: Oletus (en tiedä haluanko osallistua edes jos joukkueet ovat fantasykokoonpanoja)

Voin mahdollisesti olla GM jos kukaan muu ei halua!

Ps. fantasykokoonpanoja vastustan siksi että sen jälkeen ei ole chicagoa tai vancouveria sun muita vaan 30 joukkuetta eri pelipaidoilla
:eek:
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: Temix95
Joukkue: Columbus Blue Jackets
Pelipaikka: VL/OL
Mikki: Löytyy
Ikä: 18
Pelimäärä iltaa kohden: 0-5 (vaikea sanoa, joskus jopa enemmän)
Kokoonpano: Tavallinen ehdottomasti!!
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN:vizka13 Joukkue: Columbus Mieluisin pelipaikka: Ihan mikä vaan kentällä oikeestaan, mutta laitetaan nyt vaikka kh/vp Mikki:Kyllä Ikä:19 Otteluita iltaa kohden: Useimmiten 3-5, joskus enemmän joskus vähemmän Kokoonpano:Oletus (Koska Sape on oikeessa;))
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

Ugiss_
Columbus blue jackets
Kh, vp
Mikki : löytyy
Ottelumäärä : 2
Tavallinen kokoonpano
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

kaksnelja Columbus Blue Jackets OL Mikki löytyy 2 Tavallisella mennää
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: Vorkku95
Joukkue: Columbus Blue Jackets
Pelipaikka: KH
Mikki: kyllä
Ikä: 18
Pelimäärä iltaa kohden: 2-5
Kokoonpano: Oletus
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

Hienoahan tämä olisi onnistuessaan, mutta ei taida riittää tarpeeksi pelaajia tässä välivuosi änärissä tai kiinnostusta sen viimevuotisen puuhastelun jälkeen. Ehkäpä sitten joskus next genillä.
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

psn: Jorma
joukkue: boston bruins
mieluisin pelipaikka: kh (KAIKKI muutkin käy)
mikki: yes
ikä: 33
pelimäärä iltaa kohden: 0-5 ( todella vaikea sanoa, joskus ehtii enemmän, toisinaan ei kerkee ollenkaan)
kokoonpanot: oletus

e: jaa juu kaipa mä voin gm olla :D
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

psn:jii1984
joukkue: Boston Bruins
mieluisin pelipaikka: vl (muutkin käy)
mikki :kyllä
ikä:29
pelimäärä: 1-5 matsia
kokoonpanot: oletus
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: jhhi
Joukkue: Boston Bruins
Mieluisin pelipaikka: OP(muutkin käyvät paitsi mv)
Mikki: on
Ikä: on (vapaaehtoinen)
Otteluita iltaa kohden: 0-5
Kokoonpano: oletus
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

psn:miikka555
joukkue: Boston Bruins
mieluisin pelipaikka: ol
mikki :kyllä
ikä:28
pelimäärä: 1-5 matsia
kokoonpanot: oletus
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

PSN: Saske01

Joukkue: New York Rangers
Mieluisin pelipaikka: LW,G

Mikki: Kyllä, 3.5mm, joten skypen kautta? Luulisi muutenkin olevan helpompaa Skypen kautta tms. kuin pelin kautta.

Ikä: 17

Otteluita iltaa kohden: 1-3

Kokoonpano: Oletus

Voin olla GM, ja olenkin mieluusti.
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

OP tässä terve. Olen hukannut salasanan Donkameni tiliin niin aattelin kirjoitella uudella nimimerkillä tänne. Pelaajia oli ilmoittautunut niin vähän että olin melkein unohtanut koko hommelin. En kyllä viekään oikein usko että tulis riittävästi väkeä, joten tynkäliigaksi tämä olisi jäämässä mitä suurella todennäköisyydellä ja 6v6 peleistä haaveilu olisi jo aika utopiaa. En elättele toiveita, mutta pidetään ilmoittautumista yllä vielä tämän viikon ja jos ei tämän viikon aikana ole 50 pelaajaa niin minulla ei ole intoa ruveta tätä järkkäämään. Donkameni kuittaa... ps. minkähän takia rivinvaihdot ei toimi nyt ollenkaa itellä kfinissä?
 
Vastaus: NHL 14 - Superliiga [PS3, GMC, 6v6] ilmoittautuminen

Onko kenelläkään tietoa onko joku saanu toimimaan tälläisen liigan?
 
Ylös Bottom