Vastaus: Onko pitempi parempi?
Kestolla noin sinänsä ei kuitenkaan ole mielestäni mitään suhdetta ainakaan pelin hyvyyteen. Kosolti on koettu loistavia pelejä, jotka ovat paketissa kahdeksassa tunnissa ja yhtälailla hauskaa on ollut joissain, joiden kanssa telmii jopa kolminumeroisissa tuntilukemissa.
Juuri näin, pituus ei ole mikään itseisarvo, eikä mielestäni vaikuta siihen onko peli hyvä tai huono, paitsi ehkä jos peli on todella häiritsevän lyhyt sisältöön nähden. Vaikka nykyään tuntuu monissa julkaistuissa peleissä paino siirtyvän sinne moninpelien puoleen ainakin minä arvostan edelleen hyviä ja hiottuja yksinpelikokemuksia, mutta ei niiden tarvitse nälkävuoden mittaisia olla. Esimerkiksi Portal on vain muutaman tunnin peli, mutta useimmat arvostavat sen hyvinkin korkealle. Siinä ei ole mitään turhaa eikä ideaa väkisin venytetä yhtään pitemmälle kuin se riittäisi.
Pelin raakaa pituutta merkittävämpää on se, kuinka pitkälti siitä irtoaa laadukasta viihdettä. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että absoluuttista sadan tunnin kestoa paljon parempi on kohtuumittainen alle kymmenen tunnin peli, jolla on suuri uudelleenpeluuarvo, on uudelleenpeluun syynä sitten erilaisten etenemisvaihtoehtojen tuoma uusi nähtävä, oman suorituksen parantaminen, tai sitten yksinkertaisesti se että peli on vain niin hauska pelata. Lyhyemmän pelin etuna on aina se että sen jaksaa todenäköisemmin pelata loppuun asti, ehkä useammankin kerran, kun taas massiivisen pelin aloittaminenkin voi olla työlästä kun tietää urakan suuruuden, ja sittenkin se jää helposti kesken. Oikeastihan suuressa osassa todella pitkiä pelejä merkittävä osa kestosta on enemmän tai vähemmän itseään toistavaa tappelua, paikasta toiseen kulkemista tai jotain muuta vastaavaa joka ei sinänsä tuo peliin paljonkaan muuta kuin pituutta ajallisesti.
Yksi suosikkipeleistäni on Super Metroid, ja se on myös ainoa tuntien mittainen peli jonka olen pelannut useamman kerran läpi yhtenä päivänä (historian hämäristä löytyykin sitten jotain retrompaa, joita ei tosin voi ihan verrata kun kesto on selvästi alle tunnin). Se on myös niitä pelejä joihin tartun aina parin vuoden välein uudestaan ja pelaan läpi, ihan vain koska se on yksinkertaisesti niin hauska. Yksi läpipeluu ottaa ehkä kolmisen tuntia kun tietää mitä tekee, ensimmäinen kerta meni jonnekin 7-8 tunnin paikkeille. Aivan toisesta ääripäästä sitten esimerkkinä juuri jokin aika sitten sain lopulta päätökseen Fallout 3 -projektini (kaikki DLC:t mukaanluettuna), ja lopputulos oli noin 120 tuntia aktiivista peliaikaa. Vaikka miten se oli hyvä ja koko rahan arvoinen niin peliin tuskin enää tulee kovin paljon koskettua.
Kun kerran avoimet maailmat ovat nykyään muotia niin vapaaehtoinen oheistekeminen on ihan hyvä ratkaisu tuoda pelille lisää "pituutta" venyttämättä varsinaista pääjuonta keinotekoisesti. Arvostan myös sitä, jos tällaisessa tapauksessa jostain käy selväksi, minkä tehtävän tekeminen edistää varsinaista pääjuonta. Vaikka se miten olisi pois immersiosta, niin voisi ainakin hieman suunnitella tekemisiään sen mukaan. Ei ole vain yksi kerta kun olen vahingossa vienyt pelin pääjuonta eteenpäin kun olen halunnut tehdä oheistehtäviä. Olen myös kuullut jonkun haukkuneen Fallout 3:a liian lyhyeksi kun oli puolivahingossa mennyt koko ajan vain juonitehtäviä eteenpäin...
Kun aikaa on vaan vähemmän kuin joskus teinivuosina niin kynnys pitkien pelien aloitukseen on noussut tuntuvasti kun sekä pelattavaa että muuta tekemistä ja erilaista viihdettä on nykyään tarjolla kautta linjan paljon enemmän. 60 tuntia yhtä japsiropellusta vastaa kuitenkin 80 televisiosarjajaksoa (jopa neljä tuotantokautta!), 25-50 elokuvaa, tai vaikkapa 5-10 hieman lyhyempää peliä. Pitkistä ropelluksistakin kaikkien aikojen suosikkini on Chrono Trigger, joka on genressään hyvin lyhyt vain noin 20 tunnin kestolla.
Monien pitkien pelien ongelma vähän on, että ne eivät kovin hyvin sovellu satunnaisiin lyhyisiin sessioihin, kun tunnissa ei vaan ehdi tekemään juuri mitään, ja edellisen pelisession tapahtumat parinkin kuukauden takaa ovat ehtineet unohtumaan. Omalla kohdallani hyvin merkittävän jalansijan on saavuttanut myös lähinnä kasuaalityylinen Rock Band, jolla ei ole varsinaista mitattavaa pituutta, vaan jonka voi helposti poimia koska tahansa viiden minuutin tai viiden tunnin pelisessiota varten, ja pelattavaa riittää käytännössä loputtomiin. Se on myös oikeastaan ainoa moninpeli, jota pelaan vakituisemmin, joten en erityisemmin välitä pelien moninpelisisällöistä.
Mutta voiko mitenkään mitata kumpi on parempaa arvoa rahalle ja ajalle, kymmenen tunnin peli jonka pelaa läpi kymmenen kertaa mahdollisesti hyvinkin monen vuoden aikana, vai sadan tunnin peli jota tahkoaa intensiivisesti muutaman kuukauden ja johon ei koskaan enää koske sen jälkeen?
Mutta tosiaan, nimenomaan tuollainen scoren parantelu harvoin saa ylimääräisiä pisteitä. Ja pitäisikö sen? Miten lasket Angry Birdsin tai perus japanilasen shmupin pituuden? Kentät yksi kerrallaan läpi ja seuraavaan, kunnes kaikki on pelattu läpi? Näinhän se varmasti on useilla, mutta taas toiset hinkkaavat sitä pelin yhdeksättä kenttää 45min hampaat irvessä, ennen kuin se 3 tähteä tulee.