Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Path of Exile 2 saa Diablon näyttämään aataminaikaiselta – KonsoliFIN pelasi loppuvuoden suurjulkaisua

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FleeingNevada
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

FleeingNevada

Toimitus
Path of Exile kilpaili aikanaan Diablo 3:n kanssa pelaajien suosiosta. Sen monimutkaiset ja syvät pelimekaniikat kuitenkin estivät sen nousun rakastetusta kulttiklassikosta valtavirran hitiksi kilpailijansa tavoin. Tämä ei kuitenkaan kehittäjä Grinding Gears Gamesia hidastanut. Marraskuussa saapuva Path of Exile 2 on edeltäjäänsä monipuolisempi seikkailu, jonka uudistukset ovat niin merkittäviä, että se saa kaikki muut lajityyppinsä edustajat näyttämään aikansa eläneiltä.

Muutoksia parempaan suuntaan

Ennen kuin pääsemme tutustumaan Path of Exilen maailmaan omin käsin, pelin kehittäjät esittelevät meille suurimpia uudistuksia, joita jatko-osa tuo tullessaan.

"Tiesimme, että ensimmäinen osa oli todella monimutkainen", Jonathan Rogers – yksi pelin tuottajista – aloittaa. "Meille oli tärkeää miettiä alusta alkaen, miten Path of Exile 2 toimii niin uusille kuin vanhoille pelaajille eri alustoilla".

Ratkaisu oli aloittaa kehitys lähestulkoon alusta. Path of Exile 2 näyttää etäisesti alkuperäiseltä, mutta mikään ei tunnu samalta. Se julkaistaan PC:n ohella myös Xbox Series- ja PlayStation 5 -konsoleille, ja pelaajat voivat pelata samaa tallennusta alustasta riippumatta.

Crossplay, eli alustojen välinen yhteispelaaminen, onnistuu heti julkaisun yhteydessä. Ohjausmekaniikat ovat näin ollen myös joustavat. Konsolipelaajat voivat pelata ohjaimella tai hiirellä ja näppäimistöllä, PC:llä molemmat onnistuvat luonnostaan ilman erillistä venkslaamista.

Kaiken lisäksi Path of Exile 2 tukee paljon toivottua co-op-mahdollisuutta jaetulta näytöltä. Diablo IV sai niskoilleen aiheellista kritiikkiä sen poistamisesta, eikä Path of Exile 2 aio toistaa kilpailijansa virhettä. Seikkailijat voivat laittaa hynttyyt yhteen myös perinteisesti netin välityksellä, jolloin konsoli- ja PC-pelaajat voivat pelata yhdessä samoilla servereillä. Kaikki on suunniteltu alusta pitäen pelaajien ehdoilla.

[[{"fid":"95041","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":1440,"width":2560,"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]

Iskevää mättöä

Kun Path of Exile 2 on viimein valmiina pelattavaksi, minulle tarjotaan heti mahdollisuus kokeilla kumpaakin ohjaustapaa niin ohjaimella kuin näppäimistöllä ja hiirellä. Haluan tietenkin nähdä, miten peli suhtautuu lennosta ohjaustavan vaihtoon, eikä Path of Exile 2 petä. Muutokset ova täysin viiveettömiä ja sulavia. Peli muokkaa valikkojen esitystapaa ohjauksen perusteella, eikä hidastu missään vaiheessa, vaikka kuinka sitä yrittäisi häiritä.

Ensimmäinen hahmoluokka, jota pääsen kokeilemaan on Mercenary, palkkasoturi, joka erikoistuu käyttämään varsijousta erilaisissa kombinaatioissa hirviöiden taltuttamiseen. Se, mikä osuu heti silmään, on tapa jolla hahmoluokan toiminta eroaa muista vastaavista peleistä.

Mercenary on jatkuvassa liikkeessä ja varsijousen käyttö muuttuu jatkuvalla syötöllä. Yhtenä hetkenä se muistuttaa haulikkoa, toisena taas liekinheitintä. Taidot ovat niin monipuolisia, että niistä voi koostaa lukemattomia eri yhdistelmiä omaan tyyliin sopivaksi. Koska kyseessä on varsijousi, ase on ladattava ennen ampumista. Tämä antaa mahdollisuuden syöttää eri ammustyyppejä joka kerta, mikä puolestaan muuttaa lähestymistapaa taisteluihin silmänräpäyksessä.

"Haluamme, että pelaajat löytävät tapoja, jolla hyödyntää taitoja yksilöllisesti", Rogers kertoo. "Ei ole vain yhtä tapaa lähestyä toimintaa. On tärkeää, että tilannetajusta palkitaan".

Tässä pääsen näkemään ensimmäistä kertaa, miten onnistuneesti Path of Exile 2 on päivittänyt taistelumekaniikkansa. Ensimmäisessä pelissä oli ilonsa, mutta se tuntui hitaammalta versiolta Diablo 3:n tyylikkäästä ja palkitsevasta mätöstä. Path of Exile 2 on ottanut opikseen tästä ja se näkyy ja tuntuu kaikkialla.

Nuolet iskevät vihollisiin tyydyttävästi, animaatiot ovat rouheita ja vihollisaaltojen niittäminen on yhtä juhlaa. Tämä lajityyppi elää voimafantasiastaan, eli siitä, että pelaaja tuntee voivansa selvitä päättymättömistä määristä helvetin sikiöitä omin keinoin. Path of Exile 2 tavoittaa tämän fiiliksen loistavasti, sillä jokainen hetki toiminnasta tuntuu suuren saagan lopputaistelulta.

[[{"fid":"95042","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"link_text":null,"attributes":{"height":2160,"width":3840,"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]

Visuaalista tykitystä

Path of Exile 2 -demo pyörii PC:llä ja on visuaalisesti huikea esimerkki siitä, miten paljon Grinding Gear Games on parantanut alkuperäisestä. Path of Exile oli aikanaan kaunista katseltavaa, mutta jatko-osa nostaa ulosannin ihan eri tasolle.

Vihollisten animaatiot ovat selkeämpiä ja eläväisempiä, hahmoluokkia on enemmän, ja tehosteet ovat entistä näyttävämpiä. Räjähdykset aiheuttavat reikiä maaperään, liekit nuolevat seiniä ja jäähiutaleet pysäyttävät kaiken paikalleen. Lyhyen pelisession aikana yritän löytää mahdollisimman monta tapaa pistää demoneita päiviltä, ja koko ajan tuntuu siltä, että olen raapaissut vain pintaa siitä, mitä Path of Exile 2 tarjoaa.

Kaiken lisäksi kyseessä on ilmainen peli, joka tarjoaa sadoiksi tunneiksi pelattavaa. Se on huima tarjous kilpailijoiden ohella, varsinkin kun Grinding Gear Games lupaa tukea peliä monta vuotta eteenpäin. Ensimmäinen Path of Exile täytti viime vuonna kymmenen vuotta. Sen jatko-osalle povataan vähintään yhtä pitkää elinikää.

Tässä voi hyvinkin olla seuraava obsession kohde niille, joiden sydän sykkii toimintaroolipeleille. Ensimmäinen sysäys Path of Exilen maailmaan nähdään marraskuun 15. päivä, kun Early Access -julkaisu käynnistyy kaikilla alustoilla.




Lue juttu sivustolla...
 
Niin, "ilmainen", jos aikoo kehittyä suhteellisen kohtuullisessa ajassa niin joutuu maksamaan. Kyllä nämä "ilmaiset" tiedetään esim. War of tanks, se suorastaan pakottaa maksamaan jos sitä ei aio pelata sataa vuotta saadakseen parempia tankkeja.
 
Ylös Bottom