Vastaus: Paul Haggis: Crash
Pitihän tämä käydä tsekkaamassa ja odototukset olivatkin aika korkealla. Kuitenkin pakko sanoa, että Crash on itselle yksi vuoden suurimmista pettymyksistä. Harvinaisen vaikeasti arvioitava leffa, mutta koitetaan:
Päällimmäisenä jäi mieleen, että Crash on rakenteeltaan jonkinlainen Magnolian, Trafficin ja Amores Perrosin yhdistelmä. Etenkin Magnoliaan pystyy löytämään yllättävänkin selviä yhtymäkohtia (varsinkin lopussa), mutta Crash ei pääse tunnelmiltaan lähellekään tätä PTA:n mestariteosta. Juuri rakenteessa on Crashin suurimmat ongelmat. Leffassa on potentiaalia vaikka mihin, mutta lopulta se kaatuu omaan kunnianhimoonsa. Henkilöitä on aivan liikaa ja monet tarinoista jäävät melko pinnallisiksi, jonka seurauksena Crash ei onnistu koskettamaan odotetulla tavalla ja monet henkilöt jäävät hieman etäisiksi. En juuri missään vaiheessa päässyt aivan kiinni elokuvan tunnelmaan, koska juuri kun tämä olisi ollut mahdollista, tarina ja henkilöt vaihtuvatkin uuteen. Esimerkiksi juuri Magnoliassa tunnelma pysyy koko ajan todella intensiivisenä ja tarinat etenevät sulavasti eteenpäin monissa musiikkimontaasin tapaisissa jaksoissa, kun taas Crashissa kerronta on liian rikkonaista. Myös tarinoiden toisiinsa nivoutumisesta voidaan olla montaa mieltä. Sanoisin, että sekin jää joissain määrin epämääräiseksi ja sekavaksi.
Crashin näyttelijöistä ei juuri valittamista löydy. Lähes kaikki vetävät roolinsa mallikkaasti, mutta kukaan ei erityisemmin pääse loistamaan muita paremmin. Matt Dillon ja Don Cheadle ovat ehkä selkeimmin esillä, kun taas esimerkiksi Brendan Fraserin kohdalla homma näyttäisi olevan vedetty sen verran varman päälle, ettei mies pääse epäonnistumaan, koska rooli jää melko pieneksi. Ryan Philippekin yrittää tehdä hienon draamaroolin, mutta jotenkin mies ei vain jaksa vakuuttaa tällaisessa osassa (kauhulla odotankin, miten Philippeltä sujuu clinttimäinen draama Flags of Our Fatherissa
).
Kuten sanoin, Crash on vaikea arvioitava, koska se on selkeästi laatuleffa, mutta epäonnistuu osittain yrityksissään. Rasismi on aiheena mielenkiintoinen, mutta senkin käsittely jää joidenkin henkiliöiden osalta melko pinnalliseksi ja alleviivaavaksi, eikä anna ajateltavaa likimainkaan niin paljon kuin vaikkapa American History X. Eipä siinä mitään, kyllä Crash on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Nostin vain odotukset liian korkealle ja toivoin näkeväni jotain oikesti uutta, mutta mielestäni Crash ei tuonut episodielokuviin juuri mitään merkittävää. Musiikeista jäi kyllä pari biisiä mieleen, varsinkin Stereophonicsin loistava Maybe Tomorrow lopputeksteissä jätti hyvälle mielelle.
Arvosana 3 / 5
