Ei tehdä tästä konsolisotaa, jossa keskitytään haukkumaan liiketunnistusta, iLaitteita tai toisen tehokonsolin huonoa ohjainta. Toki seuraava ja sitäkin seuraava sukupolvi ovat varmasti tapetilla, kun kehitysaskelista puhutaan, mutta silti sotailut toisella rintamalla. 3D:stä on oma ketjunsa, mutta sen sivuaminenkaan tuskin permabanaania aiheuttaa. Enemmän kaipaan pohdiskelua ja perusteluita siitä, mihinkä suuntaan JUURI SINÄ haluat pelaamisen liikkuvan.
Pelaaminen on kehittynyt alkuajoista suunnattomasti. Kaikki varmasti ovat joko kokeilleet, tai vähintään kuulleet, esimerkiksi klassikosta nimeltä Pong. Samanlaista kaavaa edustaa toinen klassikko, Tetris. Helppoa ymmärtää ja pelata, aloittelijankin on helppo hahmottaa tavoite, ja vieläpä addiktoivaa. Nykysten mobiili- ja kannettavien pelilaitteiden tulon jälkeen vastaavia pelejä on tullut jälleen paljon lisää ja ovatpa vielä saavuttaneet suurta suosiotakin; Selkeimpänä esimerkkinä kotimainen Angry Birds. Onko yksinkertaiset tablettipelit pelaamisen tosiasia, vai onko tulevaisuudessa kenties vaikkapa GTA6 kokonaan tablettipeli. Esimerkki oli huono, mutta ajatus sen taustalla toivottavasti ymmärrettävä.
Suurta seikkailun tunnetta tarjottiin jo muutama vuosikymmen sitten, näistäkin pelisarjoista osa elää vielä. Vaikka graafisella puolella tapahtuneet uudistukset ovat valtavia, niin pelaaminen itsessään on pysynyt hyvin paljon samanlaisena. Miettikääpä vaikkapa eroa Final Fantasy sarjan viimeisimmän ja ensimmäisten välillä. Kolmen piksen hahmot ovat vaihtuneet väärinymmärrettyihin ja vähäpukeisiin pimuihin, mutta tarinan kaava on edelleen pitkälti sama. Animaatiopuolen kehittyminen on mahdollistanut dialogin käymisen "luonnollisemmin". Enää ei tarvitse vain lukea valmiita tekstirivejä, vaan etenkin L.A. Noiren kasvoanimaatiot ovat tuoneet luonnollisen näköiset kasvoanimaatiot reaktioineen. Toki siinäkin on vielä parannettavaa, mutta pohja on valmis. Skyrimiin taidettiin lupailla myös liikkumista keskustelun aikana. Pelillisisesti hyvin pieni muutos, mutta immersion takia sitäkin suurempi. Dialogipuolelta myös roolipelien valittavat repliikit ovat olleet kasvussa. Kun pelaaja saa itse valita, miten asiaa lähestyy, niin hahmo ja maailma lähenee. Tunne osana maailmaa olemisesta kasvaa, kun omat ratkaisut vaikuttavat. Ei ole välttämättä enää niin putkessa juoksemista, jossa kaikki on tapettava vain koska kaikki on tapettava. Jo pelkästään ropeista tuttu pelihahmon ulkonäön, sukupuolen ja taistelutyylin valinta antaa mahdollisuuden vaikuttaa ratkaisuihinsa. FemShephard, ainoa oikea.
Pelivälineet ovat vaihtuneet epämukavista ilotikuista käteen sopiviin padeihin, joiden usean sukupolven valtakautta Wiin liikkeentunnistushärpäke yritti horjuttaa. Onnistuiko se? Siinä mielessä epäilemättä kyllä, että seurauksena myös MS ja Sony ovat tuoneet alustoilleen vastaavanlaiseen pyrkiviä tekniikoita. Move suorana kopiona, Kinect uudenlaisena. Kumpikaan ei ainakaan toistaiseksi ole saavuttanut pelaajien keskuudessa suurta suosiota, mutta pohja on valmis. Minkälainen peli tuolla pohjalle pitäisi rakentaa, jotta marssisit kauppaan ostamaan Moven/Kinectin sen takia? WiiU:n kosketusnäyttö liiketunnistimineen on seuraavan sukupolven asioita, mutta onko jo nyt oletettavissa, että kilpailijat tuovat vastaavanlaiset härpäkkeet omiinkin laitteisiin? Jollei muuten, niin toki tabletti olisi leffasoittimen säätölaitteena helpommin ymmärrettävissä, kuin pimeässä hakuiltava padi.
Nettipelaamimisen pioneerit varmasti muistelevat täysin irrationaalisista syistä kaiholla aikoja, kun nettiropeja hakattiin modeemin turvin. Ne oli aikoja ne, vaikka ping olikin tuhat ja puhelimeen ei voinut silloin soittaa, puhumattakaan minuuttipohjaisesta maksujärjestelmästä. Kaverille mentiin pelaamaan lauantaiaamusta aikaisin, koska mokomalla elitistillä oli tekniikan huipentuma, ISDN. Jumankauta oli hienoa, kun keskimääräinen lagi kestikin vain sekunnin tavanomaisen kahden sijasta. Sittemmin, kuten kaikki tiedetään, verkko-ominaisuudet taitavat olla enemmän tai vähemmän mukana lähes jokaikisessä uuden sukupolven pelissä. Oli se sitten emopeliin integroitu, kuten Burnout Paradise, tai sitten vain tuloslistaa, kuten Batman AC:ssä.
Graafista puolta on kovin vaikea nähdä, että voisi enää järin paljoa kehittää siten, että pelintekijöiden kustannukset pysyisivät järkevänä. Fotorealismista on aina kiva puhua kuola valuen, mutta todellisuutta se ei ole. Todellisuutta sen sijaan on todellisen ja virtuaalisen elämän yhdistäminen ainakin osittain, kuten Tiger Woodsien todelliset sääolosuhteet. Etenkin urheilupeleihin sopii erittäin hyvin, poislukien tennis ja muut lajit, jotka sateella keskeytetään. Olisihan se kiva pelata Wimbledonin turnaus virtuaalisesti Englannin sään tuntien, kun kotisohvallakaan ei homma etenisi. Mutta formulat, futis, golf, jenkkifutis jne... Nettiominaisuuksiin toivon myös yhä enemmän ja enemmän tuollaista Burnout Paradisen kaltaista integroimista itse emopeliin. Heti kun kaverilistalla oleva taistelija käynnistää pelinsä, peli siitä ilmoittaa, ja muutamalla napinpainalluksella ollaankin yhtäkkiä ajelemassa keskenään. Nyt kun online ja offline -moodit ovat valikoissa erikseen, niin kynnys vaihtaa on usein hivenen turhan suuri. Lisäksi kun mikään ei takaa, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa samoille servereille, niin syytäkään ei ole vaihtaa.
Tabletti ja iLaite -pelaaminen voi paksusti, ja tuskin on ainakaan kuolemassa lähivuosina. Toistaiseksi ovat vielä selkeästi omalla reviireillään. Ja luultavasti pysyvätkin, sillä kannettavien laitteiden tarkoitus on ainakin itselleni viihdyttää silloin, kun muuta välineistöä ei ole käytössä. Kukin voi itsekseen miettiä, että kummalle alustalle ostaisi Angry Birdsin ja kummalle seuraavan Final Fantasyn, jos vaihtoehdot ovat iPad ja PS3/X0, sekä vielä syyt siihen. Kärjistystä jälleen, mutta olkoot. Toki nykyiset ADHD-nettiräiskintähipat ovat muokanneet myös konsolipelaamista lähemmäs tuollaista tablettipelaamisen "hetki nyt ja toinen myöhemmin"-henkeä, kun pelaillaan yksittäisiä roundeja vain peräkkäin. Tarinavetoisemmat yksinpelit ovat taas toista maata, kun niihin helposti uppoutuu pitemmäksikin aikaa seuraamaan seuraavaa käännettä.
Jokohan tässä tuli kulutettua tehokasta työaikaa riittävästi? Saa jatkaa.
Pelaaminen on kehittynyt alkuajoista suunnattomasti. Kaikki varmasti ovat joko kokeilleet, tai vähintään kuulleet, esimerkiksi klassikosta nimeltä Pong. Samanlaista kaavaa edustaa toinen klassikko, Tetris. Helppoa ymmärtää ja pelata, aloittelijankin on helppo hahmottaa tavoite, ja vieläpä addiktoivaa. Nykysten mobiili- ja kannettavien pelilaitteiden tulon jälkeen vastaavia pelejä on tullut jälleen paljon lisää ja ovatpa vielä saavuttaneet suurta suosiotakin; Selkeimpänä esimerkkinä kotimainen Angry Birds. Onko yksinkertaiset tablettipelit pelaamisen tosiasia, vai onko tulevaisuudessa kenties vaikkapa GTA6 kokonaan tablettipeli. Esimerkki oli huono, mutta ajatus sen taustalla toivottavasti ymmärrettävä.
Suurta seikkailun tunnetta tarjottiin jo muutama vuosikymmen sitten, näistäkin pelisarjoista osa elää vielä. Vaikka graafisella puolella tapahtuneet uudistukset ovat valtavia, niin pelaaminen itsessään on pysynyt hyvin paljon samanlaisena. Miettikääpä vaikkapa eroa Final Fantasy sarjan viimeisimmän ja ensimmäisten välillä. Kolmen piksen hahmot ovat vaihtuneet väärinymmärrettyihin ja vähäpukeisiin pimuihin, mutta tarinan kaava on edelleen pitkälti sama. Animaatiopuolen kehittyminen on mahdollistanut dialogin käymisen "luonnollisemmin". Enää ei tarvitse vain lukea valmiita tekstirivejä, vaan etenkin L.A. Noiren kasvoanimaatiot ovat tuoneet luonnollisen näköiset kasvoanimaatiot reaktioineen. Toki siinäkin on vielä parannettavaa, mutta pohja on valmis. Skyrimiin taidettiin lupailla myös liikkumista keskustelun aikana. Pelillisisesti hyvin pieni muutos, mutta immersion takia sitäkin suurempi. Dialogipuolelta myös roolipelien valittavat repliikit ovat olleet kasvussa. Kun pelaaja saa itse valita, miten asiaa lähestyy, niin hahmo ja maailma lähenee. Tunne osana maailmaa olemisesta kasvaa, kun omat ratkaisut vaikuttavat. Ei ole välttämättä enää niin putkessa juoksemista, jossa kaikki on tapettava vain koska kaikki on tapettava. Jo pelkästään ropeista tuttu pelihahmon ulkonäön, sukupuolen ja taistelutyylin valinta antaa mahdollisuuden vaikuttaa ratkaisuihinsa. FemShephard, ainoa oikea.
Pelivälineet ovat vaihtuneet epämukavista ilotikuista käteen sopiviin padeihin, joiden usean sukupolven valtakautta Wiin liikkeentunnistushärpäke yritti horjuttaa. Onnistuiko se? Siinä mielessä epäilemättä kyllä, että seurauksena myös MS ja Sony ovat tuoneet alustoilleen vastaavanlaiseen pyrkiviä tekniikoita. Move suorana kopiona, Kinect uudenlaisena. Kumpikaan ei ainakaan toistaiseksi ole saavuttanut pelaajien keskuudessa suurta suosiota, mutta pohja on valmis. Minkälainen peli tuolla pohjalle pitäisi rakentaa, jotta marssisit kauppaan ostamaan Moven/Kinectin sen takia? WiiU:n kosketusnäyttö liiketunnistimineen on seuraavan sukupolven asioita, mutta onko jo nyt oletettavissa, että kilpailijat tuovat vastaavanlaiset härpäkkeet omiinkin laitteisiin? Jollei muuten, niin toki tabletti olisi leffasoittimen säätölaitteena helpommin ymmärrettävissä, kuin pimeässä hakuiltava padi.
Nettipelaamimisen pioneerit varmasti muistelevat täysin irrationaalisista syistä kaiholla aikoja, kun nettiropeja hakattiin modeemin turvin. Ne oli aikoja ne, vaikka ping olikin tuhat ja puhelimeen ei voinut silloin soittaa, puhumattakaan minuuttipohjaisesta maksujärjestelmästä. Kaverille mentiin pelaamaan lauantaiaamusta aikaisin, koska mokomalla elitistillä oli tekniikan huipentuma, ISDN. Jumankauta oli hienoa, kun keskimääräinen lagi kestikin vain sekunnin tavanomaisen kahden sijasta. Sittemmin, kuten kaikki tiedetään, verkko-ominaisuudet taitavat olla enemmän tai vähemmän mukana lähes jokaikisessä uuden sukupolven pelissä. Oli se sitten emopeliin integroitu, kuten Burnout Paradise, tai sitten vain tuloslistaa, kuten Batman AC:ssä.
Graafista puolta on kovin vaikea nähdä, että voisi enää järin paljoa kehittää siten, että pelintekijöiden kustannukset pysyisivät järkevänä. Fotorealismista on aina kiva puhua kuola valuen, mutta todellisuutta se ei ole. Todellisuutta sen sijaan on todellisen ja virtuaalisen elämän yhdistäminen ainakin osittain, kuten Tiger Woodsien todelliset sääolosuhteet. Etenkin urheilupeleihin sopii erittäin hyvin, poislukien tennis ja muut lajit, jotka sateella keskeytetään. Olisihan se kiva pelata Wimbledonin turnaus virtuaalisesti Englannin sään tuntien, kun kotisohvallakaan ei homma etenisi. Mutta formulat, futis, golf, jenkkifutis jne... Nettiominaisuuksiin toivon myös yhä enemmän ja enemmän tuollaista Burnout Paradisen kaltaista integroimista itse emopeliin. Heti kun kaverilistalla oleva taistelija käynnistää pelinsä, peli siitä ilmoittaa, ja muutamalla napinpainalluksella ollaankin yhtäkkiä ajelemassa keskenään. Nyt kun online ja offline -moodit ovat valikoissa erikseen, niin kynnys vaihtaa on usein hivenen turhan suuri. Lisäksi kun mikään ei takaa, että pääsisi pelaamaan kaverin kanssa samoille servereille, niin syytäkään ei ole vaihtaa.
Tabletti ja iLaite -pelaaminen voi paksusti, ja tuskin on ainakaan kuolemassa lähivuosina. Toistaiseksi ovat vielä selkeästi omalla reviireillään. Ja luultavasti pysyvätkin, sillä kannettavien laitteiden tarkoitus on ainakin itselleni viihdyttää silloin, kun muuta välineistöä ei ole käytössä. Kukin voi itsekseen miettiä, että kummalle alustalle ostaisi Angry Birdsin ja kummalle seuraavan Final Fantasyn, jos vaihtoehdot ovat iPad ja PS3/X0, sekä vielä syyt siihen. Kärjistystä jälleen, mutta olkoot. Toki nykyiset ADHD-nettiräiskintähipat ovat muokanneet myös konsolipelaamista lähemmäs tuollaista tablettipelaamisen "hetki nyt ja toinen myöhemmin"-henkeä, kun pelaillaan yksittäisiä roundeja vain peräkkäin. Tarinavetoisemmat yksinpelit ovat taas toista maata, kun niihin helposti uppoutuu pitemmäksikin aikaa seuraamaan seuraavaa käännettä.
Jokohan tässä tuli kulutettua tehokasta työaikaa riittävästi? Saa jatkaa.
Viimeksi muokannut moderaattori:
