Pelit kirjoissa

[remform]

- "Shh. I'm playing," I tell her. "Yoshi's eaten four gold coins and he's trying to find the fifth. I need to concentrate."
"Oh my god, who gives a shit," Alison sighs. "We're dealing with a fat midget who rides a dinosaur and saves his girlfriend from a pissed-off gorilla. Victor, get serious."
"It's not his girlfriend. It's Princess Toadstool. And it's not a gorilla," I stress. "It's Lenny Koopa of the evil Koopa clan. And baby, as usual, you're missing the point."
"Please enlighten me."
"The whole point of Super Mario Bros. is that it mirrors life."
"I'm following." She checks her nails. "God knows why."
"Kill or be killed."
"Uh-huh."
"Time is running out."
"Gotcha."
"And in the end, baby, you... are... alone."
"Right." She stands up. "Well, Victor, that really captures the spirit of our relationship, honey." She disappears into a closet bigger than the bedroom. "If you had to be interviewed by Worth magazine on the topic of Damien's Nintendo stock, you'd want to kill Yoshi too."

Se pienenä aloituksena. Ote on Brett Easton Ellisin kirjasta Glamorama. Rupesin tuossa miettimään kuinka vähän ainakin kirjoissa joita itse olen lukenut pelit esiintyvät suhteessa siihen kuinka suuri osa viihdeteollisuutta ne nykypäivänä ovat. Olenko väärässä?

Kertokaas romaaneja joissa esiintyy pelaaminen jossain muodossa.

 

[Chemo]

Moi Kerouac, tässä on yksi jonka voit lukaista matkalla

Iain Banks: Syyllisyys

Nykykirjallisuudessa ollaan tosiaan vielä vähän hakusessa peleihin suhtautumisen kanssa. Yksi syy on ehkä se, että kirjojen uskotaan/toivotaan/kuvitellaan olevan vähän pitempiaikaista klassikkokamaa; että teosta luettaisiin vielä kymmenienkin vuosien päästä. Pelit eivät ole noin pitkäikäisiä (paitsi kaikkein klassisimmat retropelit - ja niissäkin se asema on muodostunut vasta ajan myötä). Jonkun vahvasti aikaan sidonnaisen tuotteen käyttäminen fiktiossa saa toki aikaan elävän ajantunnun, mutta se, haluaako kirjailija lukijoiden suhtautuvan teokseensa myötätuntoisen säälivästi (kuten vanhoihin peleihin on usein tapana suhtautua), onkin toinen juttu...

Kirjailijoiden itsetunnon puutteesta, ja kustantajien brandihakuisuudesta, tuossa on osittain myös kyse: halutaan olla osa korkeakulttuuria, eikä siis käsitellä "alempaan" populaarikulttuuriin kuuluvia ilmiöitä. Vaikka se populaarikulttuuri olisikin se, mitä tässä maailmassa tässä ajassa oikeasti tapahtuu.

 

[dachef]

Jos en nyt ihan väärin muista, niin Hornbyn About a Boy -romaanissa ne taitavat käydä pelihallissa pelaamassa. Saattaa sillä jannulla olla himassakin jokin vehje.

Ja pelaavat ne siellä koulussa muistaakseni Gameboyta.

 

[Oliver]

Laitetaanpa tähän ketjuun...

Eihän tämä kirja ole, mutta The Streetsin 'Original Pirate Material' albumilla mainitaan PlayStation (ja kerran myös Gran Turismo) useammassakin biisissä pilven polton, kaljan juonnin ja muiden vapaa-ajan harrastusten ohessa.
Jos britti-hip hop kiinnostaa, niin kannattaa tsekata: http://www.the-streets.co.uk/