Vastaus: Pelitelkkarin ominaisuudet
Televisiolla on mielestäni kaksi vaatimusta ylitse muiden, ihan yleisestikin eikä vain pelikäyttöön:
- 60Hz:n tuki (mieluummin pelaan kyllä paremman resoluution vuoksi 50Hz:llä kaikkea, minkä 50Hz-konversiota vain ei ole täysin kädetetty).
- RGB:tä tukevia SCART-liitäntöjä mahdollisimman monta.
S-video- ja komposiitti- (keltainen RCA) liittimet ovat DVD- ja pelikäytössä täysin epäoleellisia jos on mahdollista käyttää laadullisesti parempaa RGB:tä.
Koska kuitenkaan ei taida olla televisioita joista löytyisi yli kolme RGB:tä tukevaa SCARTia joutuu useamman konsolin omistaja joka tapauksessa hankkimaan ulkopuolisia jakajapurkkeja, tai tyytymään vähemmän hyviin kuvasignaaleihin. Ja mikään ei "tue" 100Hz:n televisiota, eivät pelikonsolit, televisiolähetykset eivätkä DVD:t. Kaikki televisiosignaalit ovat vain 50Hz tai 60Hz, joista paremmat televisiot sitten käsittelevät 100Hz:n tai 120Hz:n (tai jopa 75Hz:n) kuvan. Tämä ei muutu miksikään niin kauan kuin pidetään kiinni televisioiden yhteensopivuudesta, jopa digitelevisio on tehty suoraan vanhan analogitelevision ehdoilla.
Televisioteknologiamme 1930-luvulta periytyvä kivireki on lomitus, eli yhden kuvan lähettäminen kahtena lomitettuna kenttänä, 25 kuvaa 50 kenttänä tai 30 kuvaa 60 kenttänä. Oikeasti 50/60fps:llä päivittyvä materiaali onkin vain 50 tai 60 puolikuvaa jotka piirretään hieman vinoon, ei 50 tai 60 kokonaista kuvaa. Lomitus on se joka aiheuttaa pahan sahalaitaisuuden konsolipeleissä, ei mikään antialiasingin puute. Samasta syystä television videolle kuvatuissa lähetyksissä esiintyy ilkeää sahalaitaa, mikä näkyy parhaiten varmastikin urheilulähetyksissä vaikkapa kentän viivoituksissa tai radan reunoissa. Progressiivisuus olisi kerrassaan hieno asia, Amerriikassa sitä tukevia laitteita jonkin verran on jo kuluttajillakin HDTV:n ohella, Euroopassa laitekanta on hyvin lähellä nollaa, minkä vuoksi pelien eurooppalaisissa julkaisuissa ei tueta progressiivisuutta yhtä usein kuin amerikkalaisissa. Tässä progeilu ei tarkoita kahdenkymmenen minuutin kitarasooloja silmät kiinni, vaan koko kuvan lähettämistä kahden palan sijasta yhtenä kokonaisena kuvana, kuten vaikkapa kaikkien nykyisten tietokonemonitorien kanssa tehdään. Se auttaisi sahalaitaisuuteenkin.
Konsolithan joutuvat toimimaan televisioiden ehdoilla, eli ne käyttävät vakiona vain lomitettua kuvaa, erityisesti PS2:lla moni peli on jopa optimoitu lomitusta varten (niin säästää mm. merkittävästi muistia ja piirtoaikaa). Jotkin pelit antavat valita erikseen progressiivisuuden, mutta se sitten vaatii progressiivisuutta tukevan näyttölaitteen että minkäänlaista kuvaa yleensä näkyisi.
Jos budjetista ei ole kiinni en pysty kenellekään enää nykyään suosittelemaan 50Hz:n television hankintaa. Ainoa syy miksi pelatessa voisi olla perusteita 50Hz:n televisiolle 100Hz:n television sijasta on se, että elämä on kiinni valopistoolipeleistä, jotka yleisesti ottaen eivät toimi 100Hz:n televisioilla. Tosin jotkin 100Hz:n televisiot sisältävät mahdollisuuden käyttää laitetta ihan rehellisenä 50Hz:n vinkuvana värinätoosana. 100Hz:n etuna on tietysti värinätön kuva, eli vähemmän rasitusta silmille, mikä puolestaan mahdollistaa pienemmän katseluetäisyyden, sekä meille joilla rokki ei ole vielä tuhonnut kuuloa, 100Hz:n televisiot ovat äänettömiä. 50Hz:n televisioiden juovamuuntimen vinkuna 15.6kHz:n taajuudella vie hermot.
50Hz:n televisiot voittavat vain vanhimmat, halvimmat ja huonoimmat 100Hz:n televisiot, tai jos jääräpäisesti tahtoo laittaa kaiken mahdollisen ylimääräisen kuvanhuonontimen (automaattikontrastit, dynamiikanraiskaimet, ääriviivaterävöittimet ja kohinanvaimentimeksi kutsutut suttaimet) päälle siitä 100Hz.n televisiossa. Kyllähän mihin tahansa televisioon saa säätämällä huonon kuvan. Liikkeissä ja tehtaalta tullessaan televisioissa tuntuu olevan käsittämättömän surkeat säädöt (esim. omassa televisiossani kontrasti poltti valkoisen pohjaan, kirkkaus teki mustasta harmaata ja terävyyssäätö röpelöitti ääriviivat, mutta kaiken tämän voi korjata kaukosäätimellä), ei ihme että jotkut vielä luulevat 100Hz:n olevan jotenkin huono.
100Hz:n teknologioissa on eroja. Vanhat ja yksinkertaisimmat eivät välttämättä paljon muuta tee kuvalle kuin tuplaa kentät, uudet highend-ratkaisut ovat mahdottoman raskaita laskennallisesti ja tekevät ties mitä liikkeentunnistusta. Jos jotain pitäisi ihan suositella niin kannattaa lähteä katsomaan Philipsin ei-ihan-halvimpien mallien suunnasta. Jo muutaman vuoden ikäisissäkin malleissa on mukana Natural Motion, joka interpoloi kuville väliframeja, tai pelaajakielellä, lisää näkyviä fps:iä. Se tekee 24/25fps:n filmimateriaalista 60/50fps, ja miksei tekisi samaa myös peleille... Philipsin uudemmissa highend-malleissa sitten on PixelPlus, joka on suunnilleen parasta mitä televisioiden saralla on saatavissa. Se jatkaa siitä mihin Natural Motion jäi, ja kuvien lisäksi interpoloi myös lisää resoluutiota. Se ei muuten ole pelien kannalta erityisen oleellista, mutta se peittää tehokkaasti televisiokuvan pienestä pystyresoluutiosta johtuvan kuvan juovaisuuden erityisesti enemmän juovaisen 60Hz:n materiaalin kanssa, ja saattaa auttaa myös tuohon lomituksen aiheuttamaan sahalaitaan. Ei PixelPlus ole turhaan voittanut suunnilleen jokaista eurooppalaista televisiotestiä viimeisen vuoden-parin aikana.
Hinta-arviona, 32-tuumainen Natural Motion -televisio nippanappa alle tonnin, 32-tuumainen PixelPlus-televisio ehkäpä puolestatoista tonnista alkaen.
100Hz:n teknologioiden potentiaalisia haittapuolia lienee kaksi suurempaa, ja ne toki riippuvat teknologioista ja kuvamateriaalista. Se kuuluisin on varmasti häntiminen. Sitä tapahtuu vanhimmilla ja yksinkertaisimmilla 100Hz-algoritmeilla kun kyseessä on 50fps:n kuvamateriaali (miksei kukaan koskaan valita 50Hz:n televisioilla tapahtuvasta tasan samanlaisesta häntimisestä 25fps:n kuvamateriaalin kanssa). Toinen on pakkausartifakteilta näyttävät ääriviivojen epätarkkuudet. Tällaisia voi taasen esiintyä joissakin uudemmissa liikkeentunnistukseen perustuvissa 100Hz-algoritmeissa.
Mitään erityisesti pelaamista häiritsevää ei 100Hz:n televisioista löydy, paitsi ehkä teoriassa kuvan viivästyminen yhden kentän verran, mutta aika on vielä niin lyhyt ettei sitä ehdi noteerata reagoimisen hidastumisena. Kannattaa myös muistaa, että yleensä televisiot kyllä antavat kytkeä pois kaikkia hienoja kuva-analysaattoreitaan jos haluaa kuvansa straight up, ilman mitään parannuksia, ja ilman ylimääräisiä 0.02 sekunnin viiveitä, joten jos useimmiten saa selvästi 50Hz:n televisiota paremman kuvan niin ei ole mitään syytä tyytyä kaikessa huonompaan vain parin hassun pelin vuoksi. Onhan se 100Hz:n toteutus joka tapauksessa tavallaan rumaa purkkaa, mutta se on ainoa mahdollisuus parantaa kuvaa niin kauan kuin olemme kiinni lomitettua 50/60Hz:n materiaalia tuottavissa kuvalähteissä.
Tärkeintä on kuitenkin se, että lähtee ihan itse sopivaan liikkeeseen katsomaan miltä kuva eri televisioissa näyttää. Mieluiten sellaiseen liikkeeseen, jossa demonstraatiokäytössä oleva DVD-soitin ei ole televisiossa kiinni komposiitilla, ja myyjä ei luule RGB:n ja SCARTin olevan sama asia.
Ja vielä, yleisin televisio jossa varoitellaan kuvan kiinni palamisesta lienee taustaprojektiotelkkari. Kysehän ei toki ole varsinaisesti peleistä, vaan mistä tahansa materiaalista jossa on samassa kohdassa staattinen kuva pitkään, ja peleissähän toki usein on ties mitä statustietoja staattisesti näkyvillä.
Kuvaputki on täysin suora ja pimeässä näytti aivan isolta monitorilta.
Enpä ole 100hz-tekniikkaan tutustunut mutta tuleehan tv-lähetyksetkin "50-hertsisinä" ja kyllähän se 100hz tekniikka tekee siitä kuvasta silmällä levollissemman, että miksei sitten peleissäkin. Vähän vanhemmissa telkkarimalleissahan oli jotain häntimistä, ainakin joissain malleissa mutta eikös noista olla jo päästy eroon.
Tuollaisestahan olisi jo syytä olla paketin päällä kissan kokoisin kirjaimin varoitus..