Artificial
New Member
Kävin eilen katsastamassa Pixarin uusimman animaation, Wall-E:n, Tennispalatsin ennakkonäytöksessä. Elokuvaa tuli odotettua varsin suurella innostuksella, sillä jo ensimmäinen traileri sai mielenkiintoni nousemaan - olihan trailerissa upea visuaalinen ilme ja yksi vaikuttavimmista hahmoista aikoihin; nimittäin juuri tämä Wall-E ( eli Waste Allocation Load Lifter Earth-class ). Olen muutenkin suuri Pixarin ystävä, joten eilen astuin elokuvateatteriin hieman sekavin fiiliksin - pystyisikö Wall-E täyttämään sille asetetut odotukset ( jotka olivat varsin korkeat )? Tähän alkuun voin heti todeta, että "Kyllä, ehdottomasti!".
Elokuva sijoittuu varsin synkkään tulevaisuuteen. Maapallo on saastutettu elinkelvottomaksi, ja ihmiset ovat jo kauan aikaa sitten jättäneet planeetan taakseen. Maapallon puhdistaminen on jätetty Wall-E -robottien harteille, ja elokuva seuraakin viimeisen Wall-E -yksikön elämää. Yli 700 vuotta tämä energinen pikku-soturi on tiivistänyt jätteitä kompakteiksi kuutioiksi ja kasannut niitä tornimaisiin muodostelmiin. Ajan kuluessa Wall-E on kuitenkin tullut tietoiseksi ympäristöstään - hänelle on kehittynyt lapsenomainen persoonallisuus - ja niinpä hän kerää erilaisia esineitä jätteiden joukosta. Mielenkiintoa herättävät niin Rubikin kuutio kuin rintaliivitkin. Elokuvan alkupuoli keskittyykin Wall-E:n päivärutiineihin, ja tutustuttaa katsojat robotin persoonaan, joka on vähintäänkin hellyyttävä. Wall-E:n suurimmaksi aarteeksi on muodostunut vanha VHS-kasetti, joka pitää sisällään 'Hello, Dolly!' -nimisen musikaalin. Robotti katselee sitä haltioituneena päivästä toiseen, ja haaveilee ystävistä joita hänellä ei ole ollut vuosisatoihin.
Elokuvan toinen akti alkaa, kun maapallolle laskeutuu jättimäinen avaruusalus. Alus jättää jälkeensä EVE ( Extraterrestrial Vegetation Evaluator ) -robotin, joka on Wall-E:n ruosteiseen, vanhanaikaiseen ulkokuoreen verrattuna kauniin linjakas - kuin Applen iPhone Nokian vanhan halko-kännykän rinnalla. Wall-E ihastuu 'tyttöseen' täysin, ja toinen akti seuraakin robotin yrityksiä voittaa EVE:n huomio puolelleen. Elokuvan ensimmäiset 40 minuuttia ovatkin oikeastaan täysin dialogittomat - kuin moderni mykkäelokuva - jota katselee haltioituneena. On uskomatonta, kuinka nerokkaasti Pixar kertoo näiden kahden robotin tarinaa, ja kuinka ilmeikkäiksi nämä kaksi 'sankaria' on saatu vaikka kummallakaan ei ole kasvonpiirteitä. Wall-E onkin ehdottomasti sympaattisin animaatio-hahmo aikoihin, yhdistäen loistavasti Spielbergin E.T.:tä ja Tähtien Sodan R2D2:sta. Jos sinulta löytyy sydän, tulet ihastumaan häneen, ja tulet liikuttumaan Wall-E:n ja EVE:n välisestä, säihkyvästä kemiasta.
Elokuvan kolmos- ja nelos-akti ovatkin sitten perinteisempää seikkailua, mutta elokuva ei mielestäni missään vaiheessa menetä magiaansa. Häkellyttävän hienoja kohtauksia on ripoteltu loppupuolelle paljon, ja vaikka elokuvan ihmis-hahmoihin kestää hetken tottua, ovat hekin loppupeleissä varsin meneviä luomuksia. Silti elokuvan fokus on koko ajan roboteissa, ja hyvä niin. Soundtrack on myös kauttaaltaan loistava, kiitos Thomas Newmanin nerokkuuden. Wall-E on moderni klassikko joka työntää kertaheitolla animaatio-genren riman niin korkealle, että on vaikea kuvitella, että sitä pystyttäisiin pian ylittämään. On jollain tapaa jopa vaikea innostua Pixarin seuraavista projekteista, koska Wall-E vain oli niin käsittämättömän hyvä. Elokuva ei edes tuntunut enää perinteiseltä animaatiolta, sillä visuaalinen anti on niin upeaa ja elokuvallista ( erikoisine kuvakulmineen ja 'kamera-ajoineen' ), että oksat pois. En voi olla kuin suosittelematta tätä rohkeaa, eeppistä mutta silti sopivan yksinkertaista elokuvaa kaikille animaation ja elokuvien ystäville.
*****/***** ( 5/5 )
Elokuva sijoittuu varsin synkkään tulevaisuuteen. Maapallo on saastutettu elinkelvottomaksi, ja ihmiset ovat jo kauan aikaa sitten jättäneet planeetan taakseen. Maapallon puhdistaminen on jätetty Wall-E -robottien harteille, ja elokuva seuraakin viimeisen Wall-E -yksikön elämää. Yli 700 vuotta tämä energinen pikku-soturi on tiivistänyt jätteitä kompakteiksi kuutioiksi ja kasannut niitä tornimaisiin muodostelmiin. Ajan kuluessa Wall-E on kuitenkin tullut tietoiseksi ympäristöstään - hänelle on kehittynyt lapsenomainen persoonallisuus - ja niinpä hän kerää erilaisia esineitä jätteiden joukosta. Mielenkiintoa herättävät niin Rubikin kuutio kuin rintaliivitkin. Elokuvan alkupuoli keskittyykin Wall-E:n päivärutiineihin, ja tutustuttaa katsojat robotin persoonaan, joka on vähintäänkin hellyyttävä. Wall-E:n suurimmaksi aarteeksi on muodostunut vanha VHS-kasetti, joka pitää sisällään 'Hello, Dolly!' -nimisen musikaalin. Robotti katselee sitä haltioituneena päivästä toiseen, ja haaveilee ystävistä joita hänellä ei ole ollut vuosisatoihin.
Elokuvan toinen akti alkaa, kun maapallolle laskeutuu jättimäinen avaruusalus. Alus jättää jälkeensä EVE ( Extraterrestrial Vegetation Evaluator ) -robotin, joka on Wall-E:n ruosteiseen, vanhanaikaiseen ulkokuoreen verrattuna kauniin linjakas - kuin Applen iPhone Nokian vanhan halko-kännykän rinnalla. Wall-E ihastuu 'tyttöseen' täysin, ja toinen akti seuraakin robotin yrityksiä voittaa EVE:n huomio puolelleen. Elokuvan ensimmäiset 40 minuuttia ovatkin oikeastaan täysin dialogittomat - kuin moderni mykkäelokuva - jota katselee haltioituneena. On uskomatonta, kuinka nerokkaasti Pixar kertoo näiden kahden robotin tarinaa, ja kuinka ilmeikkäiksi nämä kaksi 'sankaria' on saatu vaikka kummallakaan ei ole kasvonpiirteitä. Wall-E onkin ehdottomasti sympaattisin animaatio-hahmo aikoihin, yhdistäen loistavasti Spielbergin E.T.:tä ja Tähtien Sodan R2D2:sta. Jos sinulta löytyy sydän, tulet ihastumaan häneen, ja tulet liikuttumaan Wall-E:n ja EVE:n välisestä, säihkyvästä kemiasta.
Elokuvan kolmos- ja nelos-akti ovatkin sitten perinteisempää seikkailua, mutta elokuva ei mielestäni missään vaiheessa menetä magiaansa. Häkellyttävän hienoja kohtauksia on ripoteltu loppupuolelle paljon, ja vaikka elokuvan ihmis-hahmoihin kestää hetken tottua, ovat hekin loppupeleissä varsin meneviä luomuksia. Silti elokuvan fokus on koko ajan roboteissa, ja hyvä niin. Soundtrack on myös kauttaaltaan loistava, kiitos Thomas Newmanin nerokkuuden. Wall-E on moderni klassikko joka työntää kertaheitolla animaatio-genren riman niin korkealle, että on vaikea kuvitella, että sitä pystyttäisiin pian ylittämään. On jollain tapaa jopa vaikea innostua Pixarin seuraavista projekteista, koska Wall-E vain oli niin käsittämättömän hyvä. Elokuva ei edes tuntunut enää perinteiseltä animaatiolta, sillä visuaalinen anti on niin upeaa ja elokuvallista ( erikoisine kuvakulmineen ja 'kamera-ajoineen' ), että oksat pois. En voi olla kuin suosittelematta tätä rohkeaa, eeppistä mutta silti sopivan yksinkertaista elokuvaa kaikille animaation ja elokuvien ystäville.
*****/***** ( 5/5 )
