/sites/default/files/import_images/1323971816_vitafoto.jpg
Sonyn uutta käsikonsolia on odotettu jo jonkin aikaa. PSP2:na, NGP:nä ja nyt lopulta Playstation Vitana tunnettu ihmevekotin näki auringon nousevan japanilaisten kauppojen hyllyllä ensimmäistä kertaa joulukuun 17. päivänä. Pakkohan tuollainen oli saada myös KonsoliFINin ihailtavaksi, joten sellainen tilattiin. Onko maailma yhä entisensä?
Tuontikaunotar Japanista
/sites/default/files/import_images/1325257854_vita_ja_piuhat.jpgLaatikosta kaivautui esiin nippu johtoja, joilla laitteen voi kytkeä tietokoneeseen tai japanilaiseen pistorasiaan. Onneksi omistan adaptereita pienen pitäjän tarpeisiin, joten sähköongelmaa ei synny. Itse virtalähde on universaali, eli se osaa syödä suomalaista 230 voltin sähköä. Japanissahan virta on alle puolet tästä.
Data-/virtajohdon liitin on tyyppiä mikä-ihme-tämä-on, eli Sony on viskannut standardeilla pullasorsaa ja keksinyt uuden tavan kytkeä piuha sähkölaitteeseen. Koska varustevarastossani on vaikuttava määrä mini- ja micro-USB-kaapeleita – eli niitä standardinmukaisia – voin vain ihmetellä, miksei nykyään kaikkialla muualla käytetty liitin kelpaa tälle idän ihmeelle. No, lisävarustekauppa tietysti kärsii liiallisesta muiden ehdoilla kulkemisesta.
Monissa yhteyksissä olen kuullut hehkutettavan Vitan näyttöä. Koska parissa viimeisimmässä puhelimessani on ollut Super AMOLED -näytöt, odotukset täytyi pitää maltillisina. Kyllähän ruutu on kirkas ja tarkka, mutta ei siitä tarvitse balladeja kirjoitella. Näytön laadun arviointia haittaa myös testattavaksi kelpaavan materiaalin niukka määrä. Vita tuntuu olevan kovin nirso hyväksymiensä videoformaattien suhteen, eikä esimerkiksi YouTube toimi sen selaimella lainkaan. Jotkin matkoilta nappaamani valokuvat kyllä näyttivät erinomaisilta. Värierottelu ja kontrasti ovat huippuluokkaa mihin tahansa näkemääni näyttöön verrattuna.
Yksi merkittävä heikkous Vitassa on peruspaketista puuttuva muistikortti. Korttien hinnoista on jo valitettu useissa eri lähteissä, mutta ei tarpeeksi. Fyysisiltä mitoiltaan Vitan muistikorttia vastaava 32-gigainen microSD irtoaa kaupasta noin viidellä kympillä. Eurooppaan ei näillä näkymin tuoda noin paljoa muistia yhdessä paketissa, ja rapakon takana sen hinnaksi on ilmoitettu noin $120 plus verot. Hurraa-huutojen pidättely ei siis ole vaikeaa.
Pelien kannalta tärkein Vitan tarjoama etu ovat sen monet ohjaustavat. Kosketusnäytön ja takapuolen kosketuspinnan lisäksi käytettävissä on tietysti lähes DualShockia vastaava nappi- ja ohjaussauva-arsenaali. Kaikkein positiivisimmin yllättävät pienet mutta hyvältä tuntuvat tatit. PSP:n nihkeän ohjauslevyn jälkeen mikä tahansa olisi ollut parannusta, mutta Vitassa homma on tehty kerralla oikein. Tattien liikerata ei ole järin suuri, mutta niissä on riittävästi jäykkyyttä ja jonkin verran karhennettu pinta, jotta niillä voisi kuvitella pelaavansa jotain ihan oikeaa peliä, kuten jotain ensimmäisen persoonan räiskintää.
Ison näytön ja kattavien ohjainvaihtoehtojen varjopuolena on laitteen huomattava koko. Se on isompi kuin PSP, ja vaikka Vitan voi teoriassa tunkea taskuun, ei sen kanssa varmasti pysty enää istumaan. Koko johtaa helposti siihen, että Vita ei kulje aina matkassa. Ja aivan kuten hyvä kamera, hyvä pelilaitekin on hyödyksi vain kun se on mukana. Kotiin jätetystä Vitasta ei ole junalla körötellessä pienintäkään iloa.
Valot päälle
/sites/default/files/import_images/1325257869_vita_ja_lelut.jpgVitan käyttöliittymä on sanalla sanoen kamala. Se ei ole ainoastaan luotaantyöntävän näköinen ja epäintuitiivinen, vaan se on myös kankea ja epäjohdonmukainen. Naivistisine grafiikoineen ja kakomisrefleksin käynnistävine valikkomusiikkeineen se muistuttaa lähinnä Nintendo Wiin päänäyttöä. Sovelluksia ei käynnistetä painamalla niitä vastaavaa kuplaa, vaan näistä läväytetään ruudulle sovellusta kuvaava "arkki", josta ohjelma avataan.
Häiritsevää on sekin, että vaikka laitteessa on nuoli- ja kuvionäppäimet, ei vanhaan PS-logiikkaan tottuneelle tarjota mahdollisuutta navigoida niitä käyttäen. Kaikkea ohjataan kosketusnäytöllä. Paitsi sovelluksen sulkemista, johon tarvitaan PS-painiketta. Ja tällöinkään sovellus ei sulkeudu vaan jää jollain tavalla taustalle kummittelemaan. Kaikkea hallitsee hirveän epämääräinen ja sekava suunnittelu.
Käyttöliittymäkomentojen opettamiseen Vita tarjoaa mielenkiintoisen ratkaisun: yhtenä sovelluksena päänäytöllä on Tervetuloalue, joka sisältää nipun opetusohjelman kaltaisia pelejä. Näissä pääsee tutustumaan käyttöliittymän hallintaan liittyviin käsitteisiin, kuten valinta, monivalinta, pyyhkäisy, kallistus ja takapuolen hively. Kaikkein hauskinta on, että Vitan ohjaamiseen tutustumisesta voi horottaa nipun trophyja!
Palvelut jäivät Japaniin
/sites/default/files/import_images/1319013534_PSVitaPack_3G.JPGOmatoimista maahantuontia harrastavan ei ehkä pitäisi valittaa, mutta silti hiukan harmittaa, että Vitalle ei saa Euroopan PSN-storesta vielä yhtään mitään. Edes PSone-pelejä ei pysty kopioimaan omalta PS3:lta Vitalle. Laitteen täysi potentiaali pysyy siis toistaiseksi salaisuutena täkäläiselle käyttäjälle, ellei halua välttämättä tilata japaninkielisiä pelejä toiselta puolelta palloa.
Vaikka oma ensikosketukseni ei sytyttänytkään maailmoja tuleen, luotan yhä Vitan julkaisupelivalikoimaan niin paljon, että ennakkotilaus pysyy voimassa. Tosipelaajalla täytyy kuitenkin olla tosipelaajan vehkeet, ja kannettavista laitteista Vita vastaa tarpeita parhaiten. Pelatessahan ei tarvitse katsella sitä kammottavaa käyttöliittymänkuvatusta.
Lisää Vita-kokemuksia on luvassa laitteen julkaisun lähestyessä.
Lue juttu sivustolla...
Sonyn uutta käsikonsolia on odotettu jo jonkin aikaa. PSP2:na, NGP:nä ja nyt lopulta Playstation Vitana tunnettu ihmevekotin näki auringon nousevan japanilaisten kauppojen hyllyllä ensimmäistä kertaa joulukuun 17. päivänä. Pakkohan tuollainen oli saada myös KonsoliFINin ihailtavaksi, joten sellainen tilattiin. Onko maailma yhä entisensä?
Tuontikaunotar Japanista
/sites/default/files/import_images/1325257854_vita_ja_piuhat.jpgLaatikosta kaivautui esiin nippu johtoja, joilla laitteen voi kytkeä tietokoneeseen tai japanilaiseen pistorasiaan. Onneksi omistan adaptereita pienen pitäjän tarpeisiin, joten sähköongelmaa ei synny. Itse virtalähde on universaali, eli se osaa syödä suomalaista 230 voltin sähköä. Japanissahan virta on alle puolet tästä.
Data-/virtajohdon liitin on tyyppiä mikä-ihme-tämä-on, eli Sony on viskannut standardeilla pullasorsaa ja keksinyt uuden tavan kytkeä piuha sähkölaitteeseen. Koska varustevarastossani on vaikuttava määrä mini- ja micro-USB-kaapeleita – eli niitä standardinmukaisia – voin vain ihmetellä, miksei nykyään kaikkialla muualla käytetty liitin kelpaa tälle idän ihmeelle. No, lisävarustekauppa tietysti kärsii liiallisesta muiden ehdoilla kulkemisesta.
Monissa yhteyksissä olen kuullut hehkutettavan Vitan näyttöä. Koska parissa viimeisimmässä puhelimessani on ollut Super AMOLED -näytöt, odotukset täytyi pitää maltillisina. Kyllähän ruutu on kirkas ja tarkka, mutta ei siitä tarvitse balladeja kirjoitella. Näytön laadun arviointia haittaa myös testattavaksi kelpaavan materiaalin niukka määrä. Vita tuntuu olevan kovin nirso hyväksymiensä videoformaattien suhteen, eikä esimerkiksi YouTube toimi sen selaimella lainkaan. Jotkin matkoilta nappaamani valokuvat kyllä näyttivät erinomaisilta. Värierottelu ja kontrasti ovat huippuluokkaa mihin tahansa näkemääni näyttöön verrattuna.
Yksi merkittävä heikkous Vitassa on peruspaketista puuttuva muistikortti. Korttien hinnoista on jo valitettu useissa eri lähteissä, mutta ei tarpeeksi. Fyysisiltä mitoiltaan Vitan muistikorttia vastaava 32-gigainen microSD irtoaa kaupasta noin viidellä kympillä. Eurooppaan ei näillä näkymin tuoda noin paljoa muistia yhdessä paketissa, ja rapakon takana sen hinnaksi on ilmoitettu noin $120 plus verot. Hurraa-huutojen pidättely ei siis ole vaikeaa.
Pelien kannalta tärkein Vitan tarjoama etu ovat sen monet ohjaustavat. Kosketusnäytön ja takapuolen kosketuspinnan lisäksi käytettävissä on tietysti lähes DualShockia vastaava nappi- ja ohjaussauva-arsenaali. Kaikkein positiivisimmin yllättävät pienet mutta hyvältä tuntuvat tatit. PSP:n nihkeän ohjauslevyn jälkeen mikä tahansa olisi ollut parannusta, mutta Vitassa homma on tehty kerralla oikein. Tattien liikerata ei ole järin suuri, mutta niissä on riittävästi jäykkyyttä ja jonkin verran karhennettu pinta, jotta niillä voisi kuvitella pelaavansa jotain ihan oikeaa peliä, kuten jotain ensimmäisen persoonan räiskintää.
Ison näytön ja kattavien ohjainvaihtoehtojen varjopuolena on laitteen huomattava koko. Se on isompi kuin PSP, ja vaikka Vitan voi teoriassa tunkea taskuun, ei sen kanssa varmasti pysty enää istumaan. Koko johtaa helposti siihen, että Vita ei kulje aina matkassa. Ja aivan kuten hyvä kamera, hyvä pelilaitekin on hyödyksi vain kun se on mukana. Kotiin jätetystä Vitasta ei ole junalla körötellessä pienintäkään iloa.
Valot päälle
/sites/default/files/import_images/1325257869_vita_ja_lelut.jpgVitan käyttöliittymä on sanalla sanoen kamala. Se ei ole ainoastaan luotaantyöntävän näköinen ja epäintuitiivinen, vaan se on myös kankea ja epäjohdonmukainen. Naivistisine grafiikoineen ja kakomisrefleksin käynnistävine valikkomusiikkeineen se muistuttaa lähinnä Nintendo Wiin päänäyttöä. Sovelluksia ei käynnistetä painamalla niitä vastaavaa kuplaa, vaan näistä läväytetään ruudulle sovellusta kuvaava "arkki", josta ohjelma avataan.
Häiritsevää on sekin, että vaikka laitteessa on nuoli- ja kuvionäppäimet, ei vanhaan PS-logiikkaan tottuneelle tarjota mahdollisuutta navigoida niitä käyttäen. Kaikkea ohjataan kosketusnäytöllä. Paitsi sovelluksen sulkemista, johon tarvitaan PS-painiketta. Ja tällöinkään sovellus ei sulkeudu vaan jää jollain tavalla taustalle kummittelemaan. Kaikkea hallitsee hirveän epämääräinen ja sekava suunnittelu.
Käyttöliittymäkomentojen opettamiseen Vita tarjoaa mielenkiintoisen ratkaisun: yhtenä sovelluksena päänäytöllä on Tervetuloalue, joka sisältää nipun opetusohjelman kaltaisia pelejä. Näissä pääsee tutustumaan käyttöliittymän hallintaan liittyviin käsitteisiin, kuten valinta, monivalinta, pyyhkäisy, kallistus ja takapuolen hively. Kaikkein hauskinta on, että Vitan ohjaamiseen tutustumisesta voi horottaa nipun trophyja!
Palvelut jäivät Japaniin
/sites/default/files/import_images/1319013534_PSVitaPack_3G.JPGOmatoimista maahantuontia harrastavan ei ehkä pitäisi valittaa, mutta silti hiukan harmittaa, että Vitalle ei saa Euroopan PSN-storesta vielä yhtään mitään. Edes PSone-pelejä ei pysty kopioimaan omalta PS3:lta Vitalle. Laitteen täysi potentiaali pysyy siis toistaiseksi salaisuutena täkäläiselle käyttäjälle, ellei halua välttämättä tilata japaninkielisiä pelejä toiselta puolelta palloa.
Vaikka oma ensikosketukseni ei sytyttänytkään maailmoja tuleen, luotan yhä Vitan julkaisupelivalikoimaan niin paljon, että ennakkotilaus pysyy voimassa. Tosipelaajalla täytyy kuitenkin olla tosipelaajan vehkeet, ja kannettavista laitteista Vita vastaa tarpeita parhaiten. Pelatessahan ei tarvitse katsella sitä kammottavaa käyttöliittymänkuvatusta.
Lisää Vita-kokemuksia on luvassa laitteen julkaisun lähestyessä.
Lue juttu sivustolla...