Vastaus: Podcast 137: Thunder
Pelit ja elokuvat ovat eskapismia. Jos haluan nähdä tylsää tasapaksua harmautta katson ikkunasta ulos, arvostan peleissä hieman loskaista pihaa pirteämpää värimaailmaa. Nintendo on sisäistänyt tällaisen ajattelun, mutta on alituisesti nenänvartta pitkin katsottavana kun pelien maailmat ovat muutakin kuin pölyisiä betonihelvettejä. Kun asiaa nyt kerran jaksossa sivuttiin niin tiedän myös ihmisen, jonka mielestä Band of Brothers voisi olla hyvä sarja, jos sitä ei olisi tarkoituksellisesti kuvattu niin huonolla kuvanlaadulla dokumentaarisen ilmeen tavoittelussa. En minäkään erityisemmin arvosta trendikästä keinotekoista kuvan huonontamista, kuten lisättyä rakeisuutta, pohjaanpoltettua kontrastia ja lyhyellä valotuksella tehtyä nykimistä, jotka kaikki Saving Private Ryan ja BoB popularisoivat.
DLC:iden rahoittamiseksi on premium-tilausten ja rahalla myymisen lisäksi myös kolmas mahdollinen rahoitusmalli, eli ne kammotut mikrotransaktiot. Mass Effect 3:n moninpeli hyödynsi tätä hyvin menestyksekkäästi, kaikki DLC:t pystyttiin antamaan ilmaiseksi koska ihmiset ostivat varustepaketteja niin paljon oikealla rahalla. Tämän ansiosta kaikilla olivat aina kaikki samat kartat käytettävissä ja samat hahmot avattavissa eikä kukaan koskaan jäänyt mistään pelistä ulos siksi ettei ole ostanut jotain DLC-pakettia.
Indie-pelin määrittely on haastavaa, kun yleiset mielikuvat ovat hyvin erilaiset kuin sanan "indie" eli "independent" varsinainen merkitys, ja asiasta voisi käydä loputtomasti keskustelua pääsemättä yhteisymmärrykseen. Yleiset käsitykset liittyvät pelien kokoon ja kehitysresursseihin, kun taas termi liittyy alunperin taloudelliseen riippumattomuuteen. Vaikka esimerkiksi Valve ja Activision Blizzard ovat taloudellisesti riippumattomia yhtiöitä, eli "independent", moniko suostuu hyväksymään niiden julkaisuja indie-peleiksi, vaikka ne olisivat hieman pienimuotoisempiakin? Musiikkimaailmassakin indie tarkoitti alunperin suurista levy-yhtiöistä riippumattomia pienempiä yhtyeitä ja levy-yhtiöitä, mutta on kääntynyt hissukseen tarkoittamaan enemmänkin tietynlaista rokkityylilajia.
Konsolipelien digitaalisen jakelun suurin riippakivi lienee se, että kaikki myynti ja hintakontrolli on täysin konsolivalmistajien hallinnassa eikä minkäänlaista oikeaa kilpailua voi syntyä. Digimyynnin sanottiin mahdollistavan kolmanneksen halvemmat hinnat kun jakeluportaan kustannukset ovat pois välistä, ja kuinka sitten kävikään. Toki voitaisiin sanoa että Steamilla on käytännössä valta PC-puolen digimyynnissä, mutta se ei ole ainoa myyjä, ja Steam-koodeja paitsi myydään halvemmalla muilla sivustoilla ja annetaan puoli-ilmaisissa bundleissa myös tarjotaan Steam-hintoja halvemmalla myytävien fyysisten pelien mukana. Halua muutokseen konsolipuolellakin saattaa olla, taannoin oli puhetta PSN Storen latauspelien myynnistä Amazonin kautta, mutta en tiedä mitä siitä tuli.
Hieman hämäävästi ennakkoluuloista huolimatta Amerikassa on nopeammat verkkoyhteydet kuin Suomessa, mitä saattaa olla vaikea uskoa sikäläisten kivikautisten kännykkäkäytäntöjen vuoksi, joten ainakaan se ei ole mitenkään digijakelua rajoittava tekijä. Tämän vuoden toisen vuosineljänneksen tilastojen perusteella keskimääräinen nettiyhteys oli Suomessa 8.1Mbps, kun taas USAssa 8.7Mbps, joka riitti koko maailman listalla kahdeksanneksi. Tietysti kaupungeissa asuvat enemmistöt nostavat molempia keskiarvoja, landelle lähtiessä nopeampien verkkoyhteyksien valikoima supistuu tuntuvasti.
Nintendon siirtyminen Segan seuraksi pois konsolivalmistuksesta ja tekemään pelinsä muiden laitteille tuntuu olevan parin vuoden välein toistuva ehdotus. Tätä kuitenkaan tuskin tapahtuu niin kauan kuin ihmiset ovat valmiita ostamaan Nintendon konsolin sen yhden Marion tai Zeldan takia. Nintendolla ei muutenkaan mene yhtä heikosti kuin Segalla 10-15 vuotta sitten, jolloin Segalla oli ollut kaksi peräkkäistä pahasti flopannutta konsolia. Vaikka Wii U:lla menee heikosti 3DS:llä menee kehnon alkutaipaleensa jälkeen loppujen lopuksi ihan mukavasti, ja Wii U:nkin myynnit voisi kääntää nousuun parilla kriittisellä pelillä ja tajuamalla että saa sitä laitetta mainostaakin. Itse hämmennyin kun näin televisiossa Wii U -pelien mainoksen, jossa puhuttiin vain Wiistä, ikäänkuin kyseessä olisi sama vanha laite vuosien takaa. Ihmekö tuo, jos satunnaisemmat pelaajat luulevat kyseessä olevan sama laite uusissa kuorissa, tai vanhan Wiin laajennus, ja siksi toteavat ettei sitä tarvita.
Näyttää siltä, että Sony saa hissukseen konseptinsa taas kasaan ryssittyään yhden sukupolven PS1:n ja PS2:n suvereenin hallinnan jälkeen. Hyvä näin.
Party Chatista on sanottava sen verran, että kiva että pleikkarinkin puolelle saadaan vihdoinkin nämä ominaisuudet, joita boksilla on pidetty pitkään itsestäänselvyytenä. Siihen on niin tottunut, että esim. koko partynsa saa kutsuttua peliin yhdellä namiskalla. Ja siihen, että partyssa saa yksityisen jutturingin julkisessakin pelissä.
Ehkä noin parinkymmenen minuutin Gamescom-käytön perusteella minusta Dualshock 4 pesee Dualshock 3:n puhtaasti, eikä kolmonen ole parempi yhtään missään, paitsi ehkä siinä valossa. Tiedä sitten tulisiko pitemmässä käytössä vastaan näitä puhuttuja kulumis- tai puutumisongelmia sun muita. Vaikea ymmärtää ratkaisua jos ohjaimen move-valoa ei todellakaan saa sammutettua mistään, ei nimittäin riitä se että se kuluttaa akkua, se myös heijastuu televisiosta.
Jaa että suspend-resume ei ollutkaan sitten mukana. Olisi pitänyt arvata, se kun oli etukäteen ehkä kiinnostavin yksittäinen PS4:n uutuus. Se on sentään softapatchattavissa jos vain laitteen käyttöjärjestelmä on edes etäisesti järkevästi suunniteltu.
Näin
Aristoteleen kantapään vakiokuuntelijana Polarikselle sellainen palaute, että taisi lipsahtaa suitsutus-termin käyttöä väärässä merkityksessä Battlefieldin verkkokoodista puhuttaessa. Suitsutuksella kun tarkoitetaan vuolasta kehumista, hakusessa oli varmaan soimaaminen, tai esimerkiksi nettikeskusteluista tuttu liekittäminen.
