Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ps2 pelien taso

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Tommi

No nyt vähän ihmetyttää. Voisitko kertoa, millä tavoin PSX:n/PSOnen ns. etulyöntiasema hävisi ja missä vaiheessa? Itse olen ollut siinä käsityksessä että ykkös-pleikkari on ollut aika selkeä hitti (myyntiluvuissa jne.) koko sen olemassaolon ajan, viime aikoihin saakka.
Kukaan ei väitäkään, että ei PSone olisi myynnyt hyvin. Puhuin noiden pelien tasosta, eli psonen yksinvaltiaskautta ei hirveen kauan kestänyt ja sitten kun saatiin uusia koneita markkinoille niin paremmat pelit (siis mun mielestä) alkoivat virrata pois ps1alustalta, toki pari hittiä tuli, mutta mulla on ainakin sellainen kuva, että psonen sai ihan hirveesti kurapelejä päällensä kun taas muut samaa markkinarakoa takovat koneet (saturn, n64, dreamcast) alkoivat saada parempia pelejä osakseen... ei kaikkea pidä ottaa itseensä, mutta se, että kone on korkealla myyntiluvuissa niin ei todella tarkoita sitä, että se on hyvä (mielipide taas) muilla osa-alueilla.
 
Red Faction ja Dynasty Warriors 2 ovat hyviä pelejä. GT3 ja GTA3 ovat myös huippuja. Nyt on kaiken lisäksi julkaistu Silent Hill 2 ja Soul Reaver 2, joten on se PS2-pelien taso aika korkea.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan petteri

Kukaan ei väitäkään, että ei PSone olisi myynnyt hyvin. Puhuin noiden pelien tasosta, eli psonen yksinvaltiaskautta ei hirveen kauan kestänyt ja sitten kun saatiin uusia koneita markkinoille niin paremmat pelit (siis mun mielestä) alkoivat virrata pois ps1alustalta, toki pari hittiä tuli, mutta mulla on ainakin sellainen kuva, että psonen sai ihan hirveesti kurapelejä päällensä kun taas muut samaa markkinarakoa takovat koneet (saturn, n64, dreamcast) alkoivat saada parempia pelejä osakseen... ei kaikkea pidä ottaa itseensä, mutta se, että kone on korkealla myyntiluvuissa niin ei todella tarkoita sitä, että se on hyvä (mielipide taas) muilla osa-alueilla.

Toi on pahinta paskaa mitä olen ikinä kuullut... Eihän N64:lle edes kehitetty hyviä pelejä lukuunottamatta muutamaa poikkeusta. PSonella oli sentään Gran Turismot, Final Fantasyt, Metal Gear Solid, Crash/Spyro/Ape, näin muutaman mainitakseni. Ei kai kukaan olisi PSonea ostanut jos sille olisi olemassa vain huonoja pelejä...
 
Re: Re: ideat ratkaisee

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan EdHunter

Strategiat kuuluvat paremminkin PC-puolelle, koska konsolit ovat suunniteltu yksinkertaisemmille peleille.

Pitää paikkansa, yksinkertaisia pelejä YKSINKERTAISILLE pelaajille (yleistys, jonka paikkansapitävyyttä joka ikinen housujaan roikuttava fubu-mies voi pohtia hiljaisuudessa).

Peleiltä halutaan hienoa ulkokuorta, helppoa pelattavuutta...kaikki tämä mieluiten realismin kustannuksella.

Kokonaiskuvan näkee jokainen siitä, miten tänään ilmestynyt rullalautailu-peli tulee myymään. Jokaisen "todellisen" PS2-pelaajan märkä uni...kertokaahan joku minulle?
Mitä hienoa näette siinä, että joku heppu laudan päällä kiitää 50 km/h ympäriinsä ja hyppii ilmassa, kymmenien metrien korkeudessa...?

Paskaa tuutin täydeltä, kyllä isukki maksaa.

;-)
-Gizmo-

P.S. Jokunen teistä varmasti tuntee tyylini, mutta kaikille muille tiedoksi, jotka herneen nenäänsä tästä ottivat: kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti, mutta tarkoituksenani on tuoda julki omia mielipiteitäni, jotka myös (valitettavasti) silloin tällöin sisältävät jotain totuuspohjaa...
 
Re: Re: Re: ideat ratkaisee

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Gizmo
Kokonaiskuvan näkee jokainen siitä, miten tänään ilmestynyt rullalautailu-peli tulee myymään. Jokaisen "todellisen" PS2-pelaajan märkä uni...kertokaahan joku minulle?
Mitä hienoa näette siinä, että joku heppu laudan päällä kiitää 50 km/h ympäriinsä ja hyppii ilmassa, kymmenien metrien korkeudessa...?

Veditpä huonon pelin esimerkiksi. Tony Hawkithan ovat peleinä yksinkertaisesti klassikoita, josta ei pääse yli eikä ympäri. Kommenttisi kuulostaa ihan PC-pelaajan yleistykseltä, jonka elämä on pyhitetty PC:llensä, ei ole koskaan koskenutkaan konsoliin, puhumattakaan THPS:stä. (en tarkoita sinua)

Realismi ei ole mikää hyvän pelin tae. Pelattavuus on.
 
Re: Re: Re: ideat ratkaisee

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan petteri
...Konsolit ovat suunniteltu yksinkertaisempia pelejä varten...

Kerro hieman lisää?

Aika vanhaan viestiin tulee vastattua, mutta pitäähän sitä että saa tuolle petter-pojalle jotain mietittävää...

En tiedä mikä on tarkoituksesi tällä kysymyksellä, mutta luulisi jokaisen ymmärtävän, että tietokoneilla on mahdollisuus pelata monimutkaisepia pelejä. Jotain tästä kertoo jo se, että tietokoneessa on näppäimistö, konsoleissa vain ohjain. Ymmärrätkö? Lisäksi konsolien "plug & play"-ominaisuus tekee niistä soveltuvan nopeaan pelisessioon.
Konsolit ovat selkeästi erotettu tietokoneista juuri sillä, että konsoleille ei tehdä paljonkaan raskaita strategia- tms. pelejä. Useimmat ostavat konsolin sen vuoksi, että sillä voi pelata nopeatempoisia "adrenalin rush"-pelejä, ei PC-tyylisiä nysväyspelejä ;).
Toivottavasti tämä auttoi sinua ymmärtämään. Won't hold my breath though....
 
Re: Re: Re: ideat ratkaisee

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Gizmo

Kokonaiskuvan näkee jokainen siitä, miten tänään ilmestynyt rullalautailu-peli tulee myymään. Jokaisen "todellisen" PS2-pelaajan märkä uni...kertokaahan joku minulle?
Mitä hienoa näette siinä, että joku heppu laudan päällä kiitää 50 km/h ympäriinsä ja hyppii ilmassa, kymmenien metrien korkeudessa...?

Joo, ajatellaan samalla tavalla: mitä järkeä että mies juoksee käytävillä ja ampuu porukkaa, mitä järkeä että potkii jotain palloa, mitä järkeä pitää lentokonetta ilmassa?

Oikeasti, mikäli THPS-sarjan yli trendikäs aihe ei syö liikaa miestä niin kannattaa kokeilla tuota peliä ennen kuin valittaa. Se on oikeasti uskomattoman addiktiivinen kun sitä oppii pelaamaan (ja sen myöskin oppii nopeasti). Tietysti osa pelaajista varmasti haluaa sen koska se nyt vaan on niin cool mutta eihän me niistä välitetä, eihän?
 
Tietokoneen ja konsolien pelit eroavat hyvinkin suurissa määrin, mutta hyvä niin. Tottakai suuret hitit käännetään joka ikiselle platformille, mutta tietyntyyppiset pelit viihtyvät omassa koneessaan.

Konsoleilla on tämä oma "sohvafiilistelynsä", eli on se kumman rentouttavaa takoa jotain Tekkeniä tai NHL:llää sohvalla makoillen. Tietokone ei pysty tähän.
Siihen mihin tietokone pystyy on tarjoamaan moniulotteisia strategia- ja simulaattoripelejä, joiden pelaaminen ei jo pelkästään padin takia onnistu. Kuka esimerkiksi pitää Age of Empiresin kääntämistä PS2:lle hyvänä ideana?

Molemmat pystyvät tarjoamaan tuntien pelirupeaman mutta omilla ehdoillaan. Minulla viihtyvät sekä konsoli, että PC samassa huoneessa ja molemmille löytyy tasapuolisesti käyttöä.

Ja itse en voi ymmärtää näitä hemmoja, joitten pitää ehdottomasti valita joku tietokoneen ja konsolin tai tietyn konsolin välillä. Se on vähän sama kuin valitsisi vain yhden televisiokanavan, kun voisi katsoa kaikkia.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Käly

Ite tykkään pelata konsoli pelejä, mutta PC pelit ovat välillä piristäviä.. Totuus on kuitenkin se että konsolit ovat pelaamista varten ja PC:t ihan muuhun käyttöön...
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Käly
Tietokoneen ja konsolien pelit eroavat hyvinkin suurissa määrin, mutta hyvä niin. Tottakai suuret hitit käännetään joka ikiselle platformille, mutta tietyntyyppiset pelit viihtyvät omassa koneessaan.

Konsoleilla on tämä oma "sohvafiilistelynsä", eli on se kumman rentouttavaa takoa jotain Tekkeniä tai NHL:llää sohvalla makoillen. Tietokone ei pysty tähän.
Siihen mihin tietokone pystyy on tarjoamaan moniulotteisia strategia- ja simulaattoripelejä, joiden pelaaminen ei jo pelkästään padin takia onnistu. Kuka esimerkiksi pitää Age of Empiresin kääntämistä PS2:lle hyvänä ideana?

Molemmat pystyvät tarjoamaan tuntien pelirupeaman mutta omilla ehdoillaan. Minulla viihtyvät sekä konsoli, että PC samassa huoneessa ja molemmille löytyy tasapuolisesti käyttöä.

Ja itse en voi ymmärtää näitä hemmoja, joitten pitää ehdottomasti valita joku tietokoneen ja konsolin tai tietyn konsolin välillä. Se on vähän sama kuin valitsisi vain yhden televisiokanavan, kun voisi katsoa kaikkia.

Totta. Itsellä on täysin sama juttu. Pleikkari tuolla lasivitriinissä kaksi metriä taaksepäin ja PC nyt tässä edessäni. Tasavertaisesti tulee tosiaan molempia käytettyä. Ei tietenkään päivittäin, vaan pitkällä aika välillä. Tänään en ole konsoliin koskenut mutta huomenna varmasti. Ja PC näyttelee minulle suurempaa roolia tiedonhakuvälineenä kuin pelikoneena. Tottakai kaikki pakko-ostokset viihtyvät PC:ssäni, mutta pelaaminen saattaa kyllä sittenkin painottua enemmän PS2:lle.

PS. Todella onnistunut vertaus.
 
Re: Re: Re: Re: ideat ratkaisee

Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Shaban

Joo, ajatellaan samalla tavalla: mitä järkeä että mies juoksee käytävillä ja ampuu porukkaa, mitä järkeä että potkii jotain palloa, mitä järkeä pitää lentokonetta ilmassa?

Oikeasti, mikäli THPS-sarjan yli trendikäs aihe ei syö liikaa miestä niin kannattaa kokeilla tuota peliä ennen kuin valittaa. Se on oikeasti uskomattoman addiktiivinen kun sitä oppii pelaamaan (ja sen myöskin oppii nopeasti). Tietysti osa pelaajista varmasti haluaa sen koska se nyt vaan on niin cool mutta eihän me niistä välitetä, eihän?

Tarkoin perustellun vastaukseni saat tästä aiheesta huomenna, illalla, kunhan olen selviytynyt...sanon myös painavan sanani pelistä nimeltä Pro Evolution Soccer, jota on nyt tullut pelattua melkoisen paljon...en ole aikaisemmin peliä millään tavalla kommentoinut, koska halusin muodostaa mielipiteeni pitkällisen pelailun jälkeen...tällä tavalla mahdollisimman objektiivinen arvostelu on mahdollista.
Huomiseen.

-Gizmo-
 
Ylös Bottom