Mitä, eikö tälle todellakaan löydy aihetta? 
YSTÄVÄLLISESTI HANKKII HÄN. NAM. DVD:N, SIIS.
Subtv julkaisee Pulttibois-dvd sarjan marraskuussa
Lukuisten katsojien toive toteutuu marraskuussa, kun Subtv julkaisee kolmen Pulttibois-dvd:n sarjan. Paketti on ensimmäinen Sub-oheistuote kautta aikain. Kanavan kotimaisten ohjelmien tuottaja Jari Lähteinen kertoo projektin taustoista näin:
Subtv:ssä syksystä 2003 asti esitettyjen Pulttibois -uusintojen suosio yllätti meidät todella positiivisesti. Jatkuvista fanien pyynnöistä viisastuneina päätimme saattaa Pulttibois sarjan parhaita hahmoja ja hetkiä modernin teknologian aikakaudelle ja jälkipolvien ihmeteltäväksi. Kyesessä lienee historiallinen kulttuuriteko ja samalla myös Subtv:n ensimmäinen askel dvd-markkinoille.
Kaikki kolme levyä ilmestyvät kauppoihin marraskuun 12.päivänä. (Tosiasiassa ilmestyy 3.12) Jaksoja ei ole lätkitty levyille sellaisenaan, vaan dvd-levyjen valikko perustuu Pulttiboisin suosituimpiin hahmoihin katsoja pystyy siis valitsemaan suosikkihahmonsa sketsit yhdellä painalluksella. Ensimmäisen levyn ekstramateriaalina nähdään puolituntinen dokumentti, jossa tekijätiimi kertoo Pulttiboisin synnystä. Toisella levyllä mukana ovat kaikki sarjan alkutunnarit ja kolmannella Trio Erectus neljä musiikkinäytettä sisältävä sampler. Joka taltioinnin mukana seuraa myös mainio hahmonaamari!
Lyhyesti: Pulttiboissin 3 DVD:n kokoelma ilmestyy huomenna 3.12:sta, ja DVD:t voi ostaa myös erikseen. DVD:llä ei ole kokonaisia jaksoja, vaan hahmokohtaisia sketsejä. (Mahtaa olla aikamoinen kokemus katsella James Potkukelkka sketsejä monta tuntia yhteen menoon
Huomenna tai lauantainahan tuo käydään hakemassa uusimman Uunon kanssa.