Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Rocketman

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
Rocketmanposter.jpg

Elokuva

Kun maailmankuulun ja rakastetun supertähden Elton Johnin (Taron Egerton) elämä on 1980-luvun lopulla siinä kulminaatiopisteessä, että alkoholi- ja huumehuuruinen bilettäminen loppuu pian, joko sitten omasta tahdosta tai kuolemaan, on aika hakea apua. AA-terapiassa Elton alkaa käydä läpi elämäänsä aina lapsuudesta asti, ajasta jolloin hän oli vielä Reginald Dwight. Taiteellista vekaraa ymmärtämättömien vanhempien, äiti Sheilan (Bryce Dallas Howard) ja isä Stanleyn (Steve MicIntosh), tuki on olematonta, ja sitä löytyykin paremmin isoäiti Ivylta (Gemma Jones). Matka musiikkimaailman huipulle alkaa, kun sävellystyön upeasti taitava, mutta lyriikoiden kanssa takelteleva Elton tapaa Bernie Taupinin (Jamie Bell), runoilijan, jonka sanat sattuvat osumaan sointuihin taivaallisen hyvin. Oma lukunsa fantastisessa matkassa pohjalta huipulle ja edestakaisin on myös Eltonin managerilla/rakastajalla John Reidilla (Richard Madden), jonka vaikutusta ei megamuusikon elämään ei voi vähätellä.

Pitkän uran aina 1970-luvun puolivälistä näyttelijänä tehneen Dexter Fletcherin lyhyt ohjaajanura on ollut vahvasti nousujohteinen. 2010 ja 2013 valmistuneet elokuvat Wild Bill ja Sunshine on Leith keräsivät runsaasti kehuja ja 2015 päivänvalon nähnyt Eddie the Eagle oli jopa pienoinen hitti. Vaikka monet lähteet kertovatkin jättimenestykseksi ja Oscar-voittajaksi kohonneen Queen-elokuvan Bohemian Rhapsody (2018) olevan Bryan Singerin ohjaustyö, tosiasiassa se oli Fletcher, joka vei leffaan maaliin Singerin saatua potkut huonon käytöksen vuoksi. Musiikkiperformanssit tulivat jo siinä siis tutuiksi, ja nyt Fletcher tykittääkin sitten oikein olan takaa omassa soolossaan Rocketman, joka kertoo fantasiaelokuvan keinoin rakastetun supertähti Elton Johnin elämätarinan.

Rocketman on visuaalisesti valloittava, yllätyksellinen kuin maestron kehutut konsertit. Muutaman kymmenen hittibiisin pakahduttavan ihana sikermä, yhtä aikaa hillittömän hauska ja kauniisti koskettava. Täydellinen sekoitus fantasiaa, musikaalia ja performanssitaidetta, jossa on enemmän kuin tipaus maailman parhaimman musiikkielokuvan Moulin Rouge! (2001) energiaa ja maagisuutta. Rocketmanin on käsikirjoittanut Lee Hall, jonka cv:stä löytyvät sellaiset teokset kuin Billy Elliot (2000), Sotahevonen (2011) ja Victoria & Abdul (2017). Tuotantoryhmästä löytyy myös Matthew Vaughn, mies Kingsman -elokuvien (2015 ja 2017) takana.

Juurikin Kingsman -elokuvilla tähtitaivaalle sinkoutunut ja ohjaaja Fletcherin kanssa yhteistyötä jo Eddie the Eaglen nimiroolissa tehnyt Taron Egerton vetäisee Eltonina uransa upeimman roolityön, tavoittaa herkkäsieluisen taiteilijan ja julmetun diivan sisimmän uskomattoman taitavasti, ja antaa realistisfantastiset kasvot yhdelle viihdebisneksen suurimmista ilmiöistä. Billy Elliotissa lapsinäyttelijänä tähtiin ponkaissut Jamie Bell on niinikään vallan loistava Bernie Taupin, ja kaksikon kemia onkin täydellisessä synkassa. Tärkeässä sivuroolissa on myös Game of Thrones ja Bodyguard - Henkivartija -sarjoista tuttu Richard Madden kyymäisenä John Reidina. Muita tärkeitä tekijöitä Reggien kasvussa Eltoniksi ovat välinpitämätöntä äitiä näyttelevä Bryce Dallas Howard, tunnekylmänä isänä Steve McIntosh sekä Stephen Graham ronskina levypomo Dick Jamesina. Matthew Illesley ja Kit Connor ovat nuoren Reggien rooleissa, Charlie Rowe uskollinen appari Ray ja Celinde Schoenmaker hetken Eltonin kanssa aviossa ollut Renate.

Yhteenveto

Kysymykseen onko Rocketman vuoden 2019 paras musiikkifantasia one helppo vastata? On se!

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom