Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Scream-sarja heräteltiin henkiin ja jatkoa seuraa – seuraava osa päivättiin maaliskuulle 2023

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Scream-elokuvasaaga saa jatkoa maaliskuussa 2023, kerrotaan sarjan Twitter-tilillä.

Vuonna 1996 slasher-elokuvien kliseillä leikitellyt Scream-sarja eteni vuosien varrella neljän osan mittaiseksi. Veitsijantteri Ghostface palasi kuitenkin alkuvuodesta kuvioihin pidemmän tauon jälkeen – sen verran menestyksekkäästi, että jatkoa seuraa edelleen.

Seuraavan – vielä nimettömän – Screamin ohjaajina jatkavat edellisosasta tutut Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett käsikirjoituksen ollessa James Vanderbiltin ja Guy Busickin käsialaa. Ainakin alusta saakka mukana ollut Courteney Cox on omien sanojensa mukaan projektissa mukana, hyvin todennäköisesti myös muut edellisosasta hengissä selvinneet tai jollain ilveellä elävien kirjoihin palaavat uudet ja vanhat tuttavuudet.

Seuraavan Screamin ensi-ilta ajoittuu maaliskuun 31. päivälle, vuonna 2023.



Don’t forget to set your alarm. The new #ScreamMovie is coming to theatres March 31, 2023
— Scream (@ScreamMovies) March 18, 2022





Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom