Se mieletön remppa

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest

Elokuva

Persaukisen pariskunnan, Maijan (Kiti Kokkonen) ja Jalmarin (Sami Hedberg), arjesta tulee aluksi juhlaa, kun Maija perii isotädiltään ison kivitalon. Rakennus näyttää vaativan vain pientä pintaremonttia, mutta töiden alettua urakka paljastuukin täydelliseksi painajaiseksi.

Se mieletön remppa -leffan pohjana on Pål Bang-Hansenin ohjaama norjalainen elokuva Norske byggekloser (1972) ja siitä tekaistu, Arild Fröhlichin samaniminen uusioversio vuodelta 2018. Taustalla kummittelevat myös amerikkalainen, H.C. Potterin ohjaama Sekamelskahuvila (1948) sekä sen tunnetuin kierrätys, Richard Benjaminin 1986 ohjaama kohellus Rahareikä, jonka pääosassa oli tuolloin vielä tuntematon Tom Hanks.

Menestyneiden, mutta lyttyyn haukuttujen elokuvien Luokkakokous (2015), Bodom (2016) ja Luokkakokous 2 -Polttarit (2016) ohjaaja Taneli Mustonen jatkaa valitsemallaan tiellä, eli kääntää ja käännättää muualla menestyneitä skandikomedioita härmäläisille katsojille sopiviksi. Tai niin on varmasti ollut tarkoitus, mutta hauska on harvassa kuin kanalla hampaat. Tuloksena kuon on täysin rytmitön hölmöily, jonka nolottavat kohtaukset ovat seitinohuella langalla toisiinsa sidottu. En ole originaaleja nähnyt, mutta eivät ne näin huonoja voi olla. Katastrofiksi menevä remontointi olisi Rahareiän tavoin tarjonnut mahdollisuuksia fyyiseenkin komediaan, mutta kun jokainen temppu on lainattu jo sadasti nähtyjen gagien kataloogista, lopputulos on yksinkertaisesti vain tylsä ja typerä.

Jos Sami Hedberg on katsojan mielestä maailman hauskin mies, siinä tapauksessa rempparaina voi osuakin (nauru)hermoon, sillä mies tekee, ei siis näyttele, vaan tekee, Kokovartalomies-tv-sarjansa tapaan seitsemän eri roolia. Niistä tosin vain yksi on vähemmän ärsyttävä, tarinan keskiössä oleva Jalmari. Kaikki muut sitä vastoin myötänoloutta herättävällä tavalla takaseinään saakka yli vedettyjä, kuin Putouksesta syystäkin yli jääneitä sketsihahmoja, kuten hölmö pankinjohtaja, homppeli arkkitehti ja aksentilla rankaistu timpuri. Kiti Kokkonen tekee sen minkä kapeaksi kirjoitetussa roolissaan kykenee. Muita komeljanttareita hävityksen ja kaatuilun keskellä ovat mm. jostain syystä yhteen kohtaukseen raahattu Hannu-Pekka Björkman tiukkana rakennustarkastajana, Rea Mauranen Jalmarin äitinä, sekä tarinalle täysin turha Kari Ketonen naapurin pölvästinä. Pikkurooleissa poikkeavat vielä Jukka Rasila, Jarmo Koski ja Hannes Suominen.

Yhteenveto

Paljoa en odottanut, mutta sain siltikin pettyä.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom