Muutaman vuoden tauon jälkeen Sonic-siili kiitää sopivasti tämän vuoden joulumarkkinoille hiukan isomman mittakaavan projektin siivellä. Onko Sonic Frontiers täydellinen? Ei missään nimessä. Entä vangitseva? Kyllä. Oliko sen kanssa kivaa? Aivan ehdottomasti.
[[{"fid":"91337","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kukaan ei varmaan kiistä sitä, etteikö Sonic-tasoloikintojen historia olisi vähintäänkin kulmikas. Aikojen saatossa sinisen nisäkkään maine on kärsinyt pahemman kerran mitä ihmeellisempien viritysten ansiosta, joista pahimpana esimerkkinä lienevät vuoden 2006 Sonic the Hedgehog sekä viimeisimpänä ilmestynyt Sonic Forces. Vastapainona siili on tähdittänyt menneiden vuosikymmenien parhaita tasohyppelyitä, kuten Sonic CD sekä Sonic the Hedgehog 2 ja 3. Uudempina esimerkkeinä mainittakoon Adventure-lisänimeä kantavat Dreamcast-klassikot sekä tietenkin nostalgiahuuruiset Sonic Generations ja Sonic Mania.
Sonic Frontiersin kehitys alkoi käytännössä jo vuoden 2017 aikana, kun sarjaa kehittänyt Sonic Team alkoi pohtimaan lähestymistapaa pelisarjan seuraavaan osaan. Tarkoituksena oli ensisijaisesti löytää modernin Sonicin suunta seuraavalle vuosikymmenelle, koska yllä mainittu Forces sai runsaasti kritiikkiä muun muassa lyhyydestään ja kenttäsuunnittelustaan. Sarjan ohjaaja Morio Kishimoto päätti tiimeineen, että on aika kääntää kurssia ja mullistaa kaavaa, koska aiempi suunnittelutyyli ei anna juurikaan tilaa kehittymiselle.
Nyt sarjan historian pisimpään kehityksessä ollut Sonic-teos on vihdoin käsissämme. Haasteita riitti, sillä Sonic Team joutui COVID-19-pandemian aikana monien muiden yhtiöiden tavoin työskentelemään etänä ensimmäistä kertaa historiassaan. Heijastuvatko vaikeudet mahdollisesti valmiiseen tuotokseen?
[[{"fid":"91338","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Ensimmäinen kenttä näyttää tutulta.
Munamiehellä on vaihteeksi pahat mielessä
Doctor Eggman (ent. Robotnik) matkustaa Starfall-saarille tarkoituksenaan varastaa voimakkaiden Ancient-olioiden luomat teknologiset salaisuudet. Ne eivät ole tietenkään täysin vartioimatta, ja kun Eggman härvää ”astrojuttujen” ja saarella sijaitsevan kyberavaruusportin kanssa, tuntematon voima vetää hänet aukosta, no, kyberavaruuteen.
Samaan aikaan toisaalla Sonic, Tails ja Amy tutkivat porukalla, mikä vetää maanpäällisiä Chaos Emerald -ihmejalokiviä Starfall-saarta kohti. Lähestyessään määränpäätä kolmikon ajama lentokone vedetään yllättäen madonreiän kautta samaiseen kyberavaruuteen, josta vain Sonic onnistuu pakenemaan oikeaan maailmaan. Siilin tehtäväksi jää etsiä Chaos Emeraldit, pelastaa kotiplaneetta ja siinä sivussa kamut sekä tuhota viiden saaren Titaanit, jotka vartioivat oikean ja digitaalisen maailman rajaa. Kyberavaruudessa jumissa oleva Eggman yrittää vastaavasti päästä pois ”bittilandiasta”, jotta voi toteuttaa Ovelan Suunnitelmansa™.
[[{"fid":"91339","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Tohtori Munamies on hämmentynyt.
Täällä on sinisellä siilillä tilaa temmeltää
Sonic-sarjan teokset ovat pitkään pitäneet siilin rinnalla erinäisiä sivuhahmoja, mutta tällä kertaa seikkaillaan alusta loppuun Sonicin roolissa. Valtaosa reissusta tapahtuu isoilla kolmiulotteisilla saarilla, joissa vallitsee hyvin melankolinen tunnelma hienosti sävelletyn musiikin siivittämänä.
[[{"fid":"91341","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"5":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"5"}}]]
Toteuta kaikki neljä tavoitetta, saat maksimimäärän avaimia!
Tutkittavaa, tuhottavaa ja kerättävää riittää. Saarilla ratkotaan pikkupulmia, päihitetään vihollisia, kalastellaan(!), keräillään muun muassa etenemiseen vaadittavia avaimia, kultaisia rinkuloita ja erinäisiä lisäkykyjä tuovia esineitä ja Koco-kiviolioita, loikitaan, liu'utaan sekä juostaan niin pirskatin lujaa. Aiempaa isompien avoimien maailmojen lisäksi yksi Sonic Frontiersin erikoisuuksista ovat juuri edellä mainitut Titaanit, joita vastaan pääsee mittelemään aina saaren päätteeksi messevän metallin säestyksellä, sekä Guardianit, jotka ovat eräänlaisia pulmanratkontaa ja mittelöintiä yhdisteleviä minibosseja. Erityisesti jälkimmäiset ovat valtaosin sangen viihdyttäviä selvitettäviä ja piristävät seikkailua kummasti.
Saaret toimivat portteina myös lineaarisille Cyber Space- eli kyberavaruuskentille, joista sininen siilimme kerää suoritustensa perusteella oikeassa maailmassa tarvitsemiaan avaimia. Vanhoille faneille tässä kohtaa terveisiä, sillä lähes jokainen ”bittikenttä” vilisee viittauksia vanhempiin kolmiulotteisiin Sonic-peleihin. Tämän ohella kentissä pauhaa energinen ja melodioiltaan svengaava jytämusiikki, joka sopii nopeatempoisempaan meininkiin mainiosti.
[[{"fid":"91340","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"4":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"4"}}]]
Kyberavaruusportaali.
Maa on niin kaunis, mutta ei täydellinen
Toistaiseksi arvio on ollut Sonic-tuotteeksi harvinaisen positiivissävytteinen. Jatketaan siis hyväksi havaitulla linjalla vielä hetken, sillä kolmiulotteisten Sonic-loikintojen ohjauksen ”laatuun” tottuneena minulla ei ollut minkään sortin vaikeuksia Frontiersin kontrollien parissa. Hahmo ja kamera tottelevat ohjainta napakasti, siili ei sinkoile minne sattuu, eikä hallitsematonta luisumistakaan tapahdu juuri ollenkaan. Hyvä Sonic Team, 20 vuotta ja rapiat siinä meni, mutta nyt on ohjaus sitä mitä pitääkin!
Mutta kuten tuossa yllä vihjailin, ei Sonic Frontierskaan ole aivan täydellinen.
[[{"fid":"91342","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"6":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"6"}}]]
Ninja näyttää uhkaavalta.
Ensinnäkin vapaan maailman rytmitys ei ole aina ihan loppuun asti mietittyä, vaan välillä harhaillaan aika pitkiäkin aikoja pelaajan yrityksistä huolimatta. Eniten tämä korostuu kolmossaarella, jossa kamerakulma vaihtuu liian usein kaksiulotteiseksi jostain syystä, eikä etenemiseen vaadittavia esineitä (tai kenttiä!) tahdo löytyä. Vaikka määränpäätön juoksentelu onkin välillä jopa suorastaan vapauttavaa, minusta tuntuu välillä, että Sonic Team on ollut paikoin aika hukassa projektin suunnan kanssa. Ehkä se on sitten se etätyöskentely, jonka vuoksi jotain on jäänyt niin sanotusti matkan varrelle. Kokonaisuus kun ei ole ihan niin koherentti mitä se voisi olla ja tietyt osiot tuntuvat jotenkin irrallisilta.
Pienempänä napinan aiheena hahmojen välinen dialogi on välillä melkein kuin eri pelistä, eikä tällöin kauhean hyvin linjassa yleisfiiliksen kanssa, vaikka se suurimmalta osin ihan hyvää onkin. Tämä heijastuu erityisesti minipelikohtauksiin, joissa tunnelmat vaihtuvat silmänräpäyksessä melankolisista hilpeisiin aina voittoanimaatiota myöden.
[[{"fid":"91343","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"7":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"7"}}]]
Sonic grindaamassa.
Netissä on myös vauhkottu paljon ”pop-inistä” eli tässä tapauksessa lähellä ohjattavaa hahmoa ilmestyvistä objekteista ja tasoista. Myönnetään, onhan tämä modernissa tuotoksessa hyvin erikoista, mutta ei onneksi mitään kokemusta pilaavaa. Kyseessä on puhtaasti lukuisten käännösten (lue: Switchin) ehdoilla tehty kompromissi, sillä jotkut objektit taas näkyvät hyvinkin kauas. Vain asteltavaksi, liu’uttavaksi ja lennettäväksi tarkoitetut tasot, tangot, rinkulat, viholliset ja trampoliinit näkyvät vasta lähempänä. PC:n puolella modaajat ovat jo löytäneet juurisyyn ongelmaan, joten toivon mukaan asia saadaan fiksattua vielä konsoleillakin.
[[{"fid":"91346","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"10":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"10"}}]]
Onpas nättiä ja vehreää!
Kyllä vain. Osoitan syyttävällä sormella julkaisija Segaa, sillä Sonic Frontiers kärsii teknisellä tasolla selkeästi siitä, että teos oli aivan pakko saada käännettyä kaikille laitteille, mukaan lukien vanhuuttaan parkuvalle Switchille. Kaiken kukkuraksi japanilaisyhtiö ei ole todennäköisesti suonut kunnolla aikaa ja resursseja joka alustan optimoinnille. Se tärkein, eli ruudunpäivitys on kuitenkin PlayStation 5:llä sitä, mitä pitääkin olla, eli 60 ruutua sekunnissa (kunhan performance-moodin muistaa laittaa valikoista päälle). Taidetyyli sinällään on mielestäni hyvinkin onnistunut, joten moitteet koskevat ainoastaan teknisiä kompastuskiviä.
Ja jos vielä mietit, onko Switch-versio ostamisen arvoinen, vastaus on ei, koska käännös on mitä on. Paitsi jos tykkäät katsoa pätkiviä pelejä umpihuurussa olevien silmälasien läpi.
[[{"fid":"91344","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"8":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"8"}}]]
Titaaneilla piisaa kokoa ja näköä.
Päästä irti ja antaudu vauhdin vietäväksi
Mikä pelaamisessa on yleisesti ottaen tärkeintä? Jotkut tykkäävät haasteesta, toiset manageroinnista, mutta omissa kirjoissani ylivoimaisesti tärkeintä on viihtyvyys ja hauskuus. Siksi kaikesta nupinasta huolimatta on todettava, että minulla oli oikeasti todella kivaa Sonic Frontiersin parissa, sen todistavat jo pitkiksi venyneet pelisessiotkin. Se on koukuttava, vangitseva, viihdyttävä ja sen parissa on yksinkertaisesti mukava viettää aikaa koko parikymmentuntisen keston verran.
[[{"fid":"91345","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"9":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"9"}}]]
Valmiina lähtöön!
Kun pääsin tämän vuoden elokuussa Gamescomissa testaamaan Sonic Frontiersia, ajattelin jo silloin, että nyt saattaa olla käsillä jotain ainutlaatuista. Olikin ilo huomata, että positiiviset ensifiilikset eivät laantuneet. Pikemminkin päinvastoin, sillä tähän vuodenaikaan ja mielentilaan uusi Sonic sopii ihan älyttömän hyvin. Ja mikä parasta: jos tämä on se suunta, mihin Sonic Team haluaa sarjaa viedä, voivat fanit olla vihdoinkin toiveikkaita sinisen siiluraisen tulevaisuuden suhteen.
Tähän loppuun vielä lainaus kaverin kanssa käydystä keskustelusta: ”Kriitikko minussa sanoo kolme tähteä, mutta sydän sanoo neljä.”
Lue juttu sivustolla...
[[{"fid":"91337","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"1":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"1"}}]]
Kukaan ei varmaan kiistä sitä, etteikö Sonic-tasoloikintojen historia olisi vähintäänkin kulmikas. Aikojen saatossa sinisen nisäkkään maine on kärsinyt pahemman kerran mitä ihmeellisempien viritysten ansiosta, joista pahimpana esimerkkinä lienevät vuoden 2006 Sonic the Hedgehog sekä viimeisimpänä ilmestynyt Sonic Forces. Vastapainona siili on tähdittänyt menneiden vuosikymmenien parhaita tasohyppelyitä, kuten Sonic CD sekä Sonic the Hedgehog 2 ja 3. Uudempina esimerkkeinä mainittakoon Adventure-lisänimeä kantavat Dreamcast-klassikot sekä tietenkin nostalgiahuuruiset Sonic Generations ja Sonic Mania.
Sonic Frontiersin kehitys alkoi käytännössä jo vuoden 2017 aikana, kun sarjaa kehittänyt Sonic Team alkoi pohtimaan lähestymistapaa pelisarjan seuraavaan osaan. Tarkoituksena oli ensisijaisesti löytää modernin Sonicin suunta seuraavalle vuosikymmenelle, koska yllä mainittu Forces sai runsaasti kritiikkiä muun muassa lyhyydestään ja kenttäsuunnittelustaan. Sarjan ohjaaja Morio Kishimoto päätti tiimeineen, että on aika kääntää kurssia ja mullistaa kaavaa, koska aiempi suunnittelutyyli ei anna juurikaan tilaa kehittymiselle.
Nyt sarjan historian pisimpään kehityksessä ollut Sonic-teos on vihdoin käsissämme. Haasteita riitti, sillä Sonic Team joutui COVID-19-pandemian aikana monien muiden yhtiöiden tavoin työskentelemään etänä ensimmäistä kertaa historiassaan. Heijastuvatko vaikeudet mahdollisesti valmiiseen tuotokseen?
[[{"fid":"91338","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"2":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"2"}}]]
Ensimmäinen kenttä näyttää tutulta.
Munamiehellä on vaihteeksi pahat mielessä
Doctor Eggman (ent. Robotnik) matkustaa Starfall-saarille tarkoituksenaan varastaa voimakkaiden Ancient-olioiden luomat teknologiset salaisuudet. Ne eivät ole tietenkään täysin vartioimatta, ja kun Eggman härvää ”astrojuttujen” ja saarella sijaitsevan kyberavaruusportin kanssa, tuntematon voima vetää hänet aukosta, no, kyberavaruuteen.
Samaan aikaan toisaalla Sonic, Tails ja Amy tutkivat porukalla, mikä vetää maanpäällisiä Chaos Emerald -ihmejalokiviä Starfall-saarta kohti. Lähestyessään määränpäätä kolmikon ajama lentokone vedetään yllättäen madonreiän kautta samaiseen kyberavaruuteen, josta vain Sonic onnistuu pakenemaan oikeaan maailmaan. Siilin tehtäväksi jää etsiä Chaos Emeraldit, pelastaa kotiplaneetta ja siinä sivussa kamut sekä tuhota viiden saaren Titaanit, jotka vartioivat oikean ja digitaalisen maailman rajaa. Kyberavaruudessa jumissa oleva Eggman yrittää vastaavasti päästä pois ”bittilandiasta”, jotta voi toteuttaa Ovelan Suunnitelmansa™.
[[{"fid":"91339","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"3":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"3"}}]]
Tohtori Munamies on hämmentynyt.
Täällä on sinisellä siilillä tilaa temmeltää
Sonic-sarjan teokset ovat pitkään pitäneet siilin rinnalla erinäisiä sivuhahmoja, mutta tällä kertaa seikkaillaan alusta loppuun Sonicin roolissa. Valtaosa reissusta tapahtuu isoilla kolmiulotteisilla saarilla, joissa vallitsee hyvin melankolinen tunnelma hienosti sävelletyn musiikin siivittämänä.
[[{"fid":"91341","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"5":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"5"}}]]
Toteuta kaikki neljä tavoitetta, saat maksimimäärän avaimia!
Tutkittavaa, tuhottavaa ja kerättävää riittää. Saarilla ratkotaan pikkupulmia, päihitetään vihollisia, kalastellaan(!), keräillään muun muassa etenemiseen vaadittavia avaimia, kultaisia rinkuloita ja erinäisiä lisäkykyjä tuovia esineitä ja Koco-kiviolioita, loikitaan, liu'utaan sekä juostaan niin pirskatin lujaa. Aiempaa isompien avoimien maailmojen lisäksi yksi Sonic Frontiersin erikoisuuksista ovat juuri edellä mainitut Titaanit, joita vastaan pääsee mittelemään aina saaren päätteeksi messevän metallin säestyksellä, sekä Guardianit, jotka ovat eräänlaisia pulmanratkontaa ja mittelöintiä yhdisteleviä minibosseja. Erityisesti jälkimmäiset ovat valtaosin sangen viihdyttäviä selvitettäviä ja piristävät seikkailua kummasti.
Saaret toimivat portteina myös lineaarisille Cyber Space- eli kyberavaruuskentille, joista sininen siilimme kerää suoritustensa perusteella oikeassa maailmassa tarvitsemiaan avaimia. Vanhoille faneille tässä kohtaa terveisiä, sillä lähes jokainen ”bittikenttä” vilisee viittauksia vanhempiin kolmiulotteisiin Sonic-peleihin. Tämän ohella kentissä pauhaa energinen ja melodioiltaan svengaava jytämusiikki, joka sopii nopeatempoisempaan meininkiin mainiosti.
[[{"fid":"91340","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"4":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"4"}}]]
Kyberavaruusportaali.
Maa on niin kaunis, mutta ei täydellinen
Toistaiseksi arvio on ollut Sonic-tuotteeksi harvinaisen positiivissävytteinen. Jatketaan siis hyväksi havaitulla linjalla vielä hetken, sillä kolmiulotteisten Sonic-loikintojen ohjauksen ”laatuun” tottuneena minulla ei ollut minkään sortin vaikeuksia Frontiersin kontrollien parissa. Hahmo ja kamera tottelevat ohjainta napakasti, siili ei sinkoile minne sattuu, eikä hallitsematonta luisumistakaan tapahdu juuri ollenkaan. Hyvä Sonic Team, 20 vuotta ja rapiat siinä meni, mutta nyt on ohjaus sitä mitä pitääkin!
Mutta kuten tuossa yllä vihjailin, ei Sonic Frontierskaan ole aivan täydellinen.
[[{"fid":"91342","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"6":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"6"}}]]
Ninja näyttää uhkaavalta.
Ensinnäkin vapaan maailman rytmitys ei ole aina ihan loppuun asti mietittyä, vaan välillä harhaillaan aika pitkiäkin aikoja pelaajan yrityksistä huolimatta. Eniten tämä korostuu kolmossaarella, jossa kamerakulma vaihtuu liian usein kaksiulotteiseksi jostain syystä, eikä etenemiseen vaadittavia esineitä (tai kenttiä!) tahdo löytyä. Vaikka määränpäätön juoksentelu onkin välillä jopa suorastaan vapauttavaa, minusta tuntuu välillä, että Sonic Team on ollut paikoin aika hukassa projektin suunnan kanssa. Ehkä se on sitten se etätyöskentely, jonka vuoksi jotain on jäänyt niin sanotusti matkan varrelle. Kokonaisuus kun ei ole ihan niin koherentti mitä se voisi olla ja tietyt osiot tuntuvat jotenkin irrallisilta.
Pienempänä napinan aiheena hahmojen välinen dialogi on välillä melkein kuin eri pelistä, eikä tällöin kauhean hyvin linjassa yleisfiiliksen kanssa, vaikka se suurimmalta osin ihan hyvää onkin. Tämä heijastuu erityisesti minipelikohtauksiin, joissa tunnelmat vaihtuvat silmänräpäyksessä melankolisista hilpeisiin aina voittoanimaatiota myöden.
[[{"fid":"91343","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"7":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"7"}}]]
Sonic grindaamassa.
Netissä on myös vauhkottu paljon ”pop-inistä” eli tässä tapauksessa lähellä ohjattavaa hahmoa ilmestyvistä objekteista ja tasoista. Myönnetään, onhan tämä modernissa tuotoksessa hyvin erikoista, mutta ei onneksi mitään kokemusta pilaavaa. Kyseessä on puhtaasti lukuisten käännösten (lue: Switchin) ehdoilla tehty kompromissi, sillä jotkut objektit taas näkyvät hyvinkin kauas. Vain asteltavaksi, liu’uttavaksi ja lennettäväksi tarkoitetut tasot, tangot, rinkulat, viholliset ja trampoliinit näkyvät vasta lähempänä. PC:n puolella modaajat ovat jo löytäneet juurisyyn ongelmaan, joten toivon mukaan asia saadaan fiksattua vielä konsoleillakin.
[[{"fid":"91346","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"10":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"10"}}]]
Onpas nättiä ja vehreää!
Kyllä vain. Osoitan syyttävällä sormella julkaisija Segaa, sillä Sonic Frontiers kärsii teknisellä tasolla selkeästi siitä, että teos oli aivan pakko saada käännettyä kaikille laitteille, mukaan lukien vanhuuttaan parkuvalle Switchille. Kaiken kukkuraksi japanilaisyhtiö ei ole todennäköisesti suonut kunnolla aikaa ja resursseja joka alustan optimoinnille. Se tärkein, eli ruudunpäivitys on kuitenkin PlayStation 5:llä sitä, mitä pitääkin olla, eli 60 ruutua sekunnissa (kunhan performance-moodin muistaa laittaa valikoista päälle). Taidetyyli sinällään on mielestäni hyvinkin onnistunut, joten moitteet koskevat ainoastaan teknisiä kompastuskiviä.
Ja jos vielä mietit, onko Switch-versio ostamisen arvoinen, vastaus on ei, koska käännös on mitä on. Paitsi jos tykkäät katsoa pätkiviä pelejä umpihuurussa olevien silmälasien läpi.
[[{"fid":"91344","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"8":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"8"}}]]
Titaaneilla piisaa kokoa ja näköä.
Päästä irti ja antaudu vauhdin vietäväksi
Mikä pelaamisessa on yleisesti ottaen tärkeintä? Jotkut tykkäävät haasteesta, toiset manageroinnista, mutta omissa kirjoissani ylivoimaisesti tärkeintä on viihtyvyys ja hauskuus. Siksi kaikesta nupinasta huolimatta on todettava, että minulla oli oikeasti todella kivaa Sonic Frontiersin parissa, sen todistavat jo pitkiksi venyneet pelisessiotkin. Se on koukuttava, vangitseva, viihdyttävä ja sen parissa on yksinkertaisesti mukava viettää aikaa koko parikymmentuntisen keston verran.
[[{"fid":"91345","view_mode":"default","fields":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false},"type":"media","field_deltas":{"9":{"format":"default","field_file_image_alt_text[und][0][value]":false,"field_file_image_title_text[und][0][value]":false}},"attributes":{"class":"media-element file-default","data-delta":"9"}}]]
Valmiina lähtöön!
Kun pääsin tämän vuoden elokuussa Gamescomissa testaamaan Sonic Frontiersia, ajattelin jo silloin, että nyt saattaa olla käsillä jotain ainutlaatuista. Olikin ilo huomata, että positiiviset ensifiilikset eivät laantuneet. Pikemminkin päinvastoin, sillä tähän vuodenaikaan ja mielentilaan uusi Sonic sopii ihan älyttömän hyvin. Ja mikä parasta: jos tämä on se suunta, mihin Sonic Team haluaa sarjaa viedä, voivat fanit olla vihdoinkin toiveikkaita sinisen siiluraisen tulevaisuuden suhteen.
Tähän loppuun vielä lainaus kaverin kanssa käydystä keskustelusta: ”Kriitikko minussa sanoo kolme tähteä, mutta sydän sanoo neljä.”
Lue juttu sivustolla...