Seitsemän vuoden urakka.

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
public


Sisarukset -elokuvaa on kuvattu seitsemän vuoden ajan päähenkilöitä seuraten. Kaikkia elokuvan tekemiseen osallistuneilta paljon vaativalla metodilla tehty draama yhdistää fiktiota, improvisaatiota ja todellista elämää. Käsikirjoitus on muodostunut työryhmän yhteistyönä. Eddan lapset -työryhmässä ovat mukana ohjaaja Saara Cantellin, näyttelijöiden Elin Petersdottirin, Henna Tanskasen ja Lauri Tanskasen lisäksi kuvaaja Marita Hällfors, äänisuunnittelija ja äänittäjä Sami Kiiski sekä Minna Sorvoja, joka on vastannut lisäksi elokuvan roolituksesta, puvustuksesta, maskeerauksesta ja lavastuksesta.

Forssassa vuonna 1966 syntynyt ja lapsuutensa Loimaalla viettänyt muusikkotaustainen Sami Kiiski hakeutui ensin Taideteolliseen äänisuunnittelulinjalle, josta ura aukeni levystudioille ja mainosmaailmaan. Oma yritys, Äänipää Oy perustettiin 2010 ja pian tuli vastaan myös luonnollinen siirtymä elokuvien pariin. Vaikka Kiiski onkin usein vieraillut lapsuuden kotokulmillaan, paluu syntymäkaupunkiin konkretisoitui kunnolla jälleen keväällä 2019, kun Forssassa kuvattiin elokuva Nimby, jonka ohjaajan Teemu Nikin kanssa Kiiski on tehnyt paljon yhteistyötä.

Elokuvaa Sisarukset Kiiski pitää yhtenä uransa tärkeimmistä töistä. ”Kaikki alkoi jo 2014, kun ydinryhmäläiset saivat idean tehdä lyhytelokuvaa Islannissa, mutta huomasivat nopeasti, että heillä ei ollut äänittäjää. Tunsin Saaran ja Maritan jo koulun kursseilta, joten ongelma ratkesi helposti.” ”Rakastan tätä elokuvaa, teimme sitä seitsemän vuotta sydänverellä ja selkänahasta repien, se oli meditatiivinen kokemus”, Kiiski jatkaa.

Seitsemän vuoden aikana Suomessa ja Islannissa kuvattu Sisarukset kasvoi Kiiskin mukaan kuin kotiremppa, jossa pienen seinälistan vaihtaminen johtaa lopulta lisäsiiven rakentamiseen. ”Koska kyseessä oli niin pitkä projekti, todellisen elämän tapahtumat tulivat pakostakin mukaan tarinaan. Keskustelimme niistä ja päätimme suostua siihen, mitä elämä tarjoaa, joten henkilöiden vakava sairastuminen ja lasten syntymä ovat mukana tarinassa, koska ne tapahtuivat näyttelijöille myös oikeasti.” ”Myös tekemisen metodi oli kaikesta totutusta poikeavaa”, Kiiski jatkaa: ”Ensin näyttelijät improsivat tunnin puolitoista, jonka jälkeen tilanne kirjoitettiin ylös ja sitten kuvattiin. Jos tätä musiikkiin vertaisi, Sisarukset on freejazzia.”

Seuraavaksi Jussi-palkinnon Heikki Kossin kanssa viime vuonna parhaasta äänisuunnittelusta Teemu Nikin hittielokuvassa Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia voittaneen Samin seuraava ensi-ilta tulee jo tammikussa, kun valkokankaat valtaa saman ohjaajan Räkä ja Roiskis.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom