Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Seuraava Tomb Raider -elokuva näyttää elonmerkkejä – kehutun Lovecraft Countyn luoja kiinnitetty käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Ulukai

Toimituksen jäsen
Ylläpitäjä
Jatko-osa vuonna 2018 julkaistulle Tomb Raider -filmille näyttää pitkästä aikaa elonmerkkejä. Elokuvaa käsikirjoittamaan ja ohjaamaan on nimittäin kiinnitetty Misha Green.

Green oli kehutun Lovecraft County -sarjan vetovastuussa sekä yhtenä vastaavista tuottajista. Kyseistä eeposta voi Suomessa katsoa HBO Nordicin kautta.

Seuraavan Tomb Raider -elokuvan pääosassa nähdään tälläkin kertaa Alicia Vikander peleistä tutun Lara Croftin hahmossa. Paljoa tietoa tulevasta ei vielä ole tarjolla, joskin viime vuonna kuultiin jonkin sortin huhuja siitä, että tuotosta kuvattaisiin aikanaan Suomessa.

Green kertoo joka tapauksessa olevansa pelisarjan fani. Hänen suosikkinimikkeensä seikkailuista ovat oheisen Twitter-viestin perusteella Tomb Raider Legend männävuosien tarjonnasta sekä Rise of the Tomb Raider ja Shadow of the Tomb Raider uudemmasta trilogiasta.





My fav from classic era is Legend & from survival era it’s a tie between Rise & Shadow. So I’m thinking something like:

⛏‍♂️♀️

*whispers* Who’s as excited as I am for a @TombRaiderMovie!?!? #TombRaider
— Misha Green (@MishaGreen) January 25, 2021





Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom