m_vierimaa
Well-Known Member
En huomannut tästä ketjua joten laitetaanpa uusi.
Kyseessä siis mainion Shaun Whiten jatko-osa joka toivottavasti menestyy tarpeeksi hyvin jotta saamme vieläkin lisää jatkossa. Kokeilin kampanjan alkua balance boardilla ja wii motion plussalla. Peli näyttäisi tukevan neljää pelaajaa mutta muistini mukaan Wii mahdollistaa tällä hetkellä vain yhden balance boardin tuen kerrallaan mikä on hieman typerää. Uutena optiona vanhaan (en ainakaan muista että olisi ollut) voi valita balance boardin herkkyyden, kokeilin mediumia aluksi. Wii Motion Plussalle on myös oma kalibrointinsa laudan lisäksi.
Joka on pelannut Shaun Whiten ykkösosaa tietänee mistä on kysymys. Aikalaskun ja trikkitehtävän perusteella peli toimii juuri niin hyvin tai paremminkin kuin alkuperäinen. Medium herkkydellä laudan vastine liikkeisiin tuntui hyvältä, kun kokemusta tulee lisää niin lienee sitten paikallaan "high" herkkyys. Hypyt, trikit, vauhdin lisäys toteutetaan samoin kuin ykkösosassakin, mutta miksipä toimivaa pitäisi muuttaakkaan.
Suosittelen lämpimästi, Shaun Whitet ansaitseva paikkansa parhaina peleinä, joissa lautaa hyödynnetään aidon tuntuisesti. Motion Plussalle en heti keksinyt oleellista merkitystä, mutta kun pelaa enemmän niin eiköhän sekin selviä.