Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Shenmue III Enhanced paljastui – julkaistaan ensimmäistä kertaa Xboxille ja Switchille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jaakkimo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Shenmue III julkaistaan uusiksi ehostettuna versiona.

Aikoinaan kaikki Kickstarter-ennätykset rikkoneen Shenmue III:n uusi julkaisija ININ Games tuo pelin markkinoille toistamiseen, tällä kertaa Enhanced-lisänimen kera. Pelin ulkoasua on paranneltu 4K-tekstuurein, rikkaammin yksityiskohdin ja nopeammin latausajoin. NPC-hahmojen määrää on myös nostettu Niaowun kaupunkimiljöössä, minkä lisäksi seikkailun voi tahkota klassisemman kameramoodin kera.

Lisää aiheesta:


Shenmuen jatkolle saattaa sittenkin olla toivoa – tuore julkaisudiili näyttäisi vievän edellisosan kohti uusia alustoja
Retromuistelot: Shenmue
Shenmuen tarina muuntuu animaatiosarjaksi – Yu Suzuki projektissa mukana
E3 2015: Fanien odotus palkitaan: Shenmue 3 tulee sittenkin (päivitetty)


Pelillisiä viilauksiakin on tehty esimerkiksi kestävyysjärjestelmään, energian palautumiseen ja hetkittäin turhan ankaraan rahankeruuseen. QTE-kohtauksetkin ovat nyt aiempaa saavutettavampia, sillä aikaikkuna niiden läpäisyyn ei ole aivan yhtä lyhyt.

Shenmue III Enhanced julkaistaan PC:lle (Steam, Epic), PlayStation 5:lle sekä ensimmäistä kertaa myös Switchille ja Xbox Series -konsoleille. Mikäli alkuperäisteoksen omistaa jo PS4:lle tai PC:lle, on se mahdollista päivittää paranneltuun painokseen – tästä kuullaan lisätietoja myöhemmin.




Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom