Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

XShava

KonsoliFIN Alumni
Hei

Ensiksi pitää sanoa, että KonsoliFIN ei ole joutunut hakkerin kohteeksi.

Tuhosimme eilen illalla vahingossa serveriltämme /media/ -kansion, olettaen että se on tarpeeton. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan siellä oli KonsoliFINin media -osio. Media -softan puuttuminen aiheutti serveri virheitä, mikä puolestaan teki todennäköisesti error -logeja. Nämä taas täyttivät kovalevyn ja sivut kaatuivat.

Nyt kovalevylle on saatu tilaa ja serveri pystyssä. Media -osio pyydettiin palauttamaan varmuuskopiosta, mutta tällöin paljastui eräs huomiotta jäänyt asia.

Vuosi tai pari sitten, jouduimme laittamaan koko sivuston uusiksi puhtaalta pöydältä. Tällöin siirsimme sivuston serverillä uuteen hakemistoon. Mutta olemme unohtaneet ilmoittaa palveluntarjoajalle, että siirtävät varmuuskopioinnin tähän uuteen hakemistoon. Tuloksena, olemme varmuuskopioineet vanhaa hakemistoa ja uusi hakemisto on ollut varmuuskopioinnin ulkopuolella. Näin ollen emme pysty valitettavasti palauttamaan media -osiota.

Pahoittelemme tapahtunutta. Medio -osion videot on kyllä tallella, mutta itse softa + sen tietokanta ovat pysyvästi hukassa.


Positiivistä asiassa on se, että varmuuskopiointi saatiin nyt oikeaan hakemistoon (Tosin puistuttaa, olemme olleet ilman varmuuskopiota pitkän aikaa). Emmekä menettäneet itse sivustoa, vaan media -osion josta oltaisiin luovuttu kuitenkin hetken päästä. Tosin suunnitellsuti ennakko ilmoituksella, ei tälleen suhteellisen yllättäen.

- XShava
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Tuhosimme eilen illalla vahingossa serveriltämme /media/ -kansion, olettaen että se on tarpeeton.

Oletteko ikinä harkinnut sivuston kloonaamista paikalliselle koneelle ja tällaisten kokeilujen testaamista ensin sillä? Nämä vahingot kun tuntuvat olevan uudestaan ja uudestaan toistuvia tapahtumasarjoja.

Varmistuskopionti useaampaankin sijaintiin (myös silloin tällöin paikalliseksi kopioksi ylläpitäjälle itselleen) voisi olla harkitsemisen arvoinen strategia.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Oletteko ikinä harkinnut sivuston kloonaamista paikalliselle koneelle ja tällaisten kokeilujen testaamista ensin sillä? Nämä vahingot kun tuntuvat olevan uudestaan ja uudestaan toistuvia tapahtumasarjoja.

Varmistuskopionti useaampaankin sijaintiin (myös silloin tällöin paikalliseksi kopioksi ylläpitäjälle itselleen) voisi olla harkitsemisen arvoinen strategia.

Palveluntarjoajan varmuuskopioiden lisäksi kloonaaminen paikalliselle koneelle kuulostaa juuri semmoiselta, mitä kukaan ei halua tehdä. Jos palvelimelta on loppunut tila, niin uskon, ettei kukaan halua tuommoista könttiä tasaisin ajanjaksoin latailla omalle koneelleen.

Näin siis sanoo kymmenen viimeisintä vuotta nettikoodia vääntänyt mainostoimistokoodari.

Ymmärrän kyllä, mikä pointti oli, mutta jos varmuuskopioiden pitäisi olla kunnossa, ei varmaankaan kannata enää ylimääräisiä varmuuskopioilla leikkiä. Ongelma tässä tuntui ennemminkin olla se, ettei automaagiset varmuuskopiot olleet kunnossa.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Vaadin vuoden mittaisen kultaisen KonsoliFin-tilauksen. Ja viestit kaupan päälle. Ei tällainen käy nyt lainkaan pojjeet.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Palveluntarjoajan varmuuskopioiden lisäksi kloonaaminen paikalliselle koneelle kuulostaa juuri semmoiselta, mitä kukaan ei halua tehdä. Jos palvelimelta on loppunut tila, niin uskon, ettei kukaan halua tuommoista könttiä tasaisin ajanjaksoin latailla omalle koneelleen.

Juu, siis ongelma ei ole edes siinä, että tekstisisällön tai edes sivuston koodin kopiointi olisi jotenkin raskasta. Myyttiset uuden sivuston koodit ovat versionhallinnassa ja vievät mitättömän vähän tilaa. Koko nykyisen KonsoliFINin sisältö tietokantadumppina mahtuu pariinkymmeneen megaan. Pakattuna vielä paljon ahtaampaan.

Ongelma kävelee vastaan siinä kohtaa, kun aletaan puhua audiosta ja videosta. Podcasteja on tuotettu hulppeat 14 gigaa, ja videoiden määrästä ei kannata edes puhua. Vaikka säilöminen tilan puolesta ei olisikaan tuskaisaa, niin tuota könttiä siirtää omalle koneelle jo jonkin aikaa. Ja palauttaminen veisi varmaan vuoden.

Tilannetta ei tietysti auta se, että meillä ei ole nykyään edes sivutoimista webmasteria, joka olisi kyvykäs ja ehtivä huolehtimaan serveristä. Palveluna tuollaisen voisi ostaa, mutta harrastajapohjalta toimiva sivusto ei kylve rahassa. Neitsytkoodarin lisäksi meillä olisi siis käyttöä neitsytjärjestelmäasiantuntijalle. Palkkioksi voidaan luvata vittuilua ja pahaa mieltä. Ehkä silloin tällöin jokin kolme vuotta vanha promopeli.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Vaadin vuoden mittaisen kultaisen KonsoliFin-tilauksen. Ja viestit kaupan päälle. Ei tällainen käy nyt lainkaan pojjeet.

Palkkioksi voidaan luvata vittuilua ja pahaa mieltä. Ehkä silloin tällöin jokin kolme vuotta vanha promopeli.
Ja yllä ovat juuri ne syyt miksi minä olen viimeiset 11 vuotta tätä sivustoa/keskustelupalstaa yhtenä internetin hienoimmista. Onhan näitä nurinmenoja/kaatumisia/service unavaileble/could not login/etc.../plaa plaa palata nähty täällä yhtä paljon kuin Amigan 'Guru meditation' ilmoituksia aikoinaan, mutta menkööt. Ei se ole niin vakavaa. Kunhan vain kumarratte japanilaisittain nöyryytettyinä ja nöyrinä meille mitä nöyrimpien pahoittelujen kera, niin se riittää. Harakiriä Samuraimiekalla ei tarvinne sentään tehdä.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Nämä vahingot kun tuntuvat olevan uudestaan ja uudestaan toistuvia tapahtumasarjoja.
Aika hyvin silti, että ilman sivustokoodin backupeja ollaan pärjätty jo pari vuotta. Varsinaisen tietokannan backupit ovat sentään rullanneet koko ajan, sillä niitä on pariin kertaan tarvittu.

Onhan tällaiset insidentit harmillisia, ei niistä mihinkään pääse. Mutta koetetaan äyskäröidä niin perkeleesti siihen asti, että tulee se neitsyenä pysynyt messiaskoodari. :)
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Tänään on taas iltapäivällä ja alkuillasta ollut "kohtuullisia vaikeuksia" päästä sivustolle :D Täysin samaa "sivustoon ei voida yhdistää"-herjaa paukuttanut ruutuun kuin tuolloin 20.2. Perkele!
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Tänään on jostain tuntemattomasta syystä ollut valitettavasti taas ongelmia saitin kanssa. Koettakaa kestää. Tai jos tunnette ahkeria, taitavia ja ennen kaikkea paljon vapaa-aikaa omaavia (sic) weppikoodareita, niin kehukaapa niille KonsoliFINiä maasta taivaisiin.
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Onkos mitään mahkuja saada omia matskuja itselleen? Siis mikäli nyt ymmärsin oikein, sivuston koodi jne. hukkui, mutta tiedostot ovat jäljellä?
 
Vastaus: Sivusto alhaalla 20.2.2014 + mediaosion kohtalo

Jotain häikkää Kfinin foorumissa välillä kyllä on. Eli eilen taas kerran päätti sivusto jäädä jumiin ja latautui vain osaksi. Chrome jää pyörittämään latausympyräänsä ja sivu jää suurimmaksi osaksi vain harmaaksi shakkilaudaksi, mikään linkki ei toimi ja sivuston sulkeminen tabistä aiheuttaa useamman sekunnin tauon täbin sulkemisessa. Testailin pitkään, eikä selaimen sulkeminen ja uudelleen käynnistäminen auttanut, ei flash-pluigarin poistaminen, ei incognito-tila. Tuntuu, että jokin mainosbanneri vaan pistää sivuston jumiin. Mikään muu nettisivu ei saa aikaan samanlaista jumitusta, ja jumittuneen kfin-täbin aikana voi surffailla millä muulla sivulla ihan ilman ongelmia.

Mystistä. Jatkan testailuja, kun sivusto taas jää jumittamaan.
 
Ylös Bottom