Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Suomen pelimuseo täyttää viisi vuotta – synttäreitä vietetään Twitchissä lauantaina

Jaakkimo

Turboahdettu uutishirvi
Ylläpitäjä
Tampereella sijaitseva Suomen pelimuseo täyttää tammikuussa varsin kunnioitettavat viisi vuotta.

Pelimuseon syntymäpäiviä vietetään koronatilanteesta johtuen virtuaalisesti Twitchissä. Luvassa on esimerkiksi sukellus aikojen saatossa rajusti muuttuneen pelijournalismin saloihin 80-luvulta aina nykypäivään saakka. Suomalaisen pelijournalismin mikrokivikausi -näyttelyä onkin työstänyt legendaarinen toimittajajoukko legendaarisesta Niko Nirvistä Pelit-lehden päätoimittaja Tuija Lindéniin. Tuoreempaa näkemystä puolestaan on tarjonnut Pelaaja-lehteä luotsaava Johanna Puustinen.

Synttäreillä käydään lisäksi läpi Suomen pelimuseoon viime aikoina toteutettuja muutoksia ja muistellaan näyttelyitä vuosien varrelta ja seurataan Virtua Racing -kolikkopelin kunnostusta Reprocaden johtamana. Lähetystä voi seurata Twitchissä, täällä.

Tapahtuma pidetään lauantaina 29.1. kello 12-18. Lisätietoja muun muassa aikatauluista voi kaivella tapahtuman Facebook-eventistä, täältä.

Lisää aiheesta:


Retromuistelot: Virtua Racing



Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom